Istutaan hiljaa. Ei olla kotona, Lauri sanoi rauhallisesti.
Mutta ovikello soi! Aino jähmettyi, nousi vähän sohvalta.
Antaa soida, Lauri vastasi.
Entä jos se on joku tärkeä? Aino kysyi. Tai jotain asiaa?
Lauantai, kello kaksitoista, Lauri sanoi. Sinä et ole pyytänyt ketään, enkä minä odota ketään! Mitä siitä voi päätellä?
Mä katson vain ovisilmästä, Aino kuiskasi.
Istu takaisin! Laurin äänessä oli terästä. Meitä ei ole kotona. Ihan sama, kuka siellä on, antaa mennä takaisin vaan!
Tiedätkö sä muka, kuka siellä on? Aino kysyi epäillen.
Luulen tietäväni. Siksi sanonkin, että älä vilkuile ikkunoissa, istu alas.
Jos se on ne, ketä mä ajattelen, eivät kyllä lähde helpolla, Aino kohautti olkiaan.
Se riippuu siitä, kuinka kauan me ei avata ovea, Lauri totesi tyynesti. Ei ne rappuun kuitenkaan yöksi jää. Meidän ei tarvitse mennä minnekään. Istu, laita kuulokkeet päähän ja katso leffaa.
Lauri, äiti soittaa, Aino näytti puhelinta.
Sitten ovella on sun täti ja se hulivili serkkupoikansa, päätteli Lauri.
Mistä sä muka tiesit? Aino hämmästyi.
Jos siellä olisi mun serkku, ja Lauri venytti serkku-sanaa niin ärsyttävästi, että Ainoa harmitti niin mun äiti olisi soittanut.
Etkö muita vaihtoehtoja mieti? Aino kysyi.
Jos naapuri, ei kiinnosta jutella. Jos meidän kavereita, olisivat soittaneet etukäteen tai ainakin jo lähteneet pois ovikellon soiton jälkeen. Tällainen piinaava soitto sitä tekee vain sukulaiset!
Lauri, se on mun täti, Aino parahti. Äiti laittoi viestin. Kysyy, missä me ollaan. Täti Maija aikoo yöpyä pari yötä, kun on asioita kaupungissa!
Vastaa, että kaupungissa on hotelleja pilvin pimein, Lauri virnisti.
Lauri! Aino torui. En mä voi sellaista laittaa!
No, kirjoita sitten että me ei olla kotona, että jouduttiin asumaan hotellissa, kun asunnossa oli torakkamyrkytystä!
Tuo on hyvä! Aino naputteli viestin ja lähetti.
Lauri, äiti sanoo, että meidän pitäisi varata tädille ja hänen pojalleen kaksi huonetta, Aino paukautti.
Kirjoita, että rahat loppu. Laita vielä, että saimme hostellin kaksi sänkyä ja meillä on 15 rakennusmiestä huonekavereina, Lauri nauroi kekseliäisyydelleen.
Äiti kyselee, koska tullaan kotiin, Aino vilkaisi miestään.
Vastaa, että viikon päästä, Lauri sanoi olkiaan kohauttaen.
Ovikello hiljeni ja he huokaisivat helpotuksesta.
Lauri, äiti ilmoitti, että täti saapuu viikon päästä, Aino sanoi ihan maassa.
Silloin me ei taas olla kotona, Lauri totesi ilmeettömästi.
Lauri, et kai sä ajattele, että tämä ratkaisee mitään? Ei me voida paeta loputtomiin. Entäs jos tulevat arkena? Tai odottavat oven takana töiden jälkeen? Mun täti ja sun serkku pystyvät mihin vaan!
Niin kai, Lauri huokaisi. Miksi meidän piti ostaa tää iso kolmio?
Mehän ostettiin tulevaa perhettä varten, Aino sanoi lempeästi.
Nyt pitäisi tehdä lapsi! Lauri sanoi vakavana. Tai mieluiten heti kaksoset!
Et kai usko, että en halua? Aino tuhahti. Tiedät itse, että tutkimuksissa pitää käydä. Ei vaan onnistu!
Jospa saisimme vähän rauhaa, niin ehkä onnistaisi, Lauri totesi hiljaa. Koko ajan joku hiertää hermoja; milloin sun puoli, milloin mun.
Voispa lähettää kaikki takaisin sinne, mistä ovat tulleet. Niiden takia ei mikään onnistu!
Aino ei väittänyt vastaan. Hän tiesi Laurin olevan oikeassa.
***
Kun menimme yhteen, käytiin kallis tutkimus yhdessä: geenit, yhteensopivuus, kaikki. Silloin kaikki oli hyvin. Lapsia ei vaan voitu heti tehdä, kun piti säästää omaan asuntoon.
Perimmäiset tuet oli turha haaveilla, eikä kumpikaan meistä voinut luottaa perintöihin. Molemmat asuttiin ennen vain äidin kanssa yksiössä. Oli pakko itse repiä raha kasaan.
Viiden vuoden armoton säästö ja työ toi meille ison asunnon.
Vanhan talon kolmio, kaikki alkoi melkein tyhjästä, remppaa, uudet kalusteet. Mutta voi sitä onnea!
Päässä kaikui edelleen se vanha suomalainen laulu kerrostaloista.
Eivät ehtineet Aino ja Lauri kunnolla uutta kotia juhlia, kun oven takana oli jo Aino täti poikansa kanssa.
Että nuoret eivät pistäisi hanttiin, mukana oli myös Aino äiti.
Onpas täällä tilaa! Ei tartte tunkea niinkuin ennen mun ja Ainon yksiössä!
Toimiva asunto, totesi täti Maija. Minä voin nukkua tuolla ja Joonas toisessa huoneessa!
Meillä ei olohuoneessa nukuta, Lauri sanoi. Se on rentoutumiseen.
En mä siellä töitä ajattele tehdä! nauroi täti Maija. Aino, selitä miehellesi, etten mä sen pojan kanssa samassa huoneessa voi olla se kuorsaa!
Ja muutenkin, kun vieraita tulee, teillä ei ole mitään tarjoilua!
Eihän me odotettu teitä, Aino sopersi.
Ja jääkaappi on tyhjä, tuki Lauri vaimoaan.
No, menisit sitten kauppaan Lauri, ja Aino keittiöön! täti määräsi.
Vieläkö meinaatte vain seisoa siinä? anoppi napautti. Tätäkö te vieraanvaraisuudeksi kutsutte?
Voisitteko nyt Lauri aloitti, mutta Aino kiskoi hänet sivummalle.
Kun Aino laski kätensä Laurin suulta, tämä sanoi:
Aino, mennäänkö tässä jotain sekaisin? Jos en nyt heitä näitä sun luo äidillesi, teen sen kyllä, yhdessä sun äidin kanssa!
Jos tänne tullaan kylään, käyttäydytään myös niin. Tämä on ihan sietämätöntä!
Kulta, älä viitsi riidellä äidin ja tädin kanssa. Ne piinaavat mua loputtomiin sen jälkeen!
Ja sitten sinäkin olet kuule heidän vihollisensa. Tarvitseeko me sitä?
Minulle on ihan sama, millaisena ne minut näkee! Jos minua kohdellaan näin, en pane pahakseni, jos en ikinä enää näe heitä! Kaipaavat vaikka minne!
Kulta, sääli nyt mua! Jos mä heitän Maijan ulos, äiti ei anna mulle anteeksi koskaan! Eikä mulla ole muuta kuin hän!
Siihen Lauri lopulta heltyi. Pureksien hampaitaan hän lähti verrattain myrtyneenä kauppaan.
Maija viipyi sen sijaan kolmeen päivään nähden kaksi viikkoa. Lauri alkoi lipittää kamomillateetä jo toisena iltana.
Tämän vierailun päättymistä juhlittiin mopin ja rikkalapion kanssa. Koko koti puunattiin pohjasta kattoon.
Ei ehtinyt montaa päivää kulua, kun Laurin serkku ja tämän perhe muksineen tuli käymään.
Bro, ihan pikaisesti vaan! Joni rutisti Lauria niskat naksuen. Hoidetaan asioita kaupungissa!
Ja et siis yksin muka pärjäisi? Lauri kysyi.
Hei, hyvä veli, mulla on perhe! Eihän niitä maalle jätä ilman miestä. Jos mä löydän seikkailuja, pitää vaimon olla mukana kyttäämässä!
Siksi toit lapsetkin? Lauri huokaisi.
Kelle ne jättäisin, Joni taputti selkään. Saavatpahan vaihtelua!
Joni! huusi hänen vaimonsa Elina. Mä revin sen pääsi irti, jos alat taas rellestää!
Tunnin kuluttua Ainon pää räjähti. Lapset riehuivat kilpaa. Elina osasi vain kirkua. Joni rynnisti joka paikkaan, halusi juhlia, Elina huusi perään.
Lauri, eikö sun pitänyt olla ainoa lapsi? Aino kuiskasi.
Tuo on serkku äidin puolelta, Lauri murahti. Mä kutsun sitä vain serkuksi.
Voisitko sä kiltisti pyytää niitä lähtemään?
Tiedät kyllä, se on sama juttu kuin sun tädin kanssa. Äiti vetelisi kuuppani silmäteelusikalla!
Kerta toisensa jälkeen, sukulaisia lappasi ovelle. Maija ja Joonas keksivät jatkuvasti asioita Turussa.
Serkku Joni perheineen piipahti milloin milläkin asialla kaupungissa. Ja kummatkin äidit pitivät nuoria kuin omillaan.
Stressi kalvoi koko ajan. Vierailijoiden vyöry vei hyvän mielen, eikä lapsista voinut haaveillakaan milloin ja missä muka?
***
Vaihdetaan asuntoa, Aino ehdotti.
Joko hullujen huoneeseen? Lauri hymyili väsyneesti. Pian ne kyllä meidät sinne määräävät, jos näin jatkuu.
Voi vaihtaa vaikka ihan samantyyppiseen asuntoon jonnekin toisaalle. Eikä kukaan saa tietoomme uutta osoitetta!
Lykkäys vain, Lauri hymähti. Joni ja Maija kaivavat uudet asukkaat käsiinsä ja saavat tiedon, minne muutimme. Olisivat ovella taas heti.
Ehkä saataisiin edes pieni aika rauhaa tehtäisiin vauva! Aino vilkaisi toiveikkaana.
Ei auta pelkkä raskauskaan, Lauri pudisti päätään. Ei pysäytä niitä.
Mennään vaikka kavereille pakoon, Aino ehdotti epätoivoisena. Pyydetään Katjalta ja Lasse-lta, niillä on vapaa huone.
Siellähän asuu se Tessa, Lauri muisti. Unohditko?
Mieluummin asun sen saksanpaimenen kanssa kuin meidän sukulaisten! Aino melkein nauroi tuskassaan.
Odota! Lauri nappasi puhelimen. Lasse, saadaanko Tessa meille hoitoon?
Mahtava idea, kaveri! Lasse hihkui. Me ollaan Katjan kanssa lähdössä lomalle, eikä koiralle ole hoitajaa. Tessa tuntee teidät!
Tuo vaan kaikki kamu! Lauri ilahtui.
Soita äidille, Aino. Pyydä, että Maija tulee käymään heti huomenna. Ja mä soitan Jonille, että tulee ensi viikolla!
Oletko varma? Aino naurahti.
Tervetuloa toivotan, Lauri hymyili leveästi. Eihän se meidän syy ole, jos meidän lemmikki ei miellytä!
Jonin perhe vaihtoi hotellihuoneeseen heti ensimmäisen hau jälkeen.
Lukekaa tuo koira pois! Elina kiljaisi, piiloutuen poikansa taakse.
Maija-täti, ettehän te tosissanne pyydä meitä laittamaan tuollaista pois täältä? Tämä ei ole mikään puudeli vaan saksanpaimenkoira: 45 kiloa pelkkää lihasta! Lauri naureskeli.
Miksi se murisee mulle? Maija sanoi värisevällä äänellä.
Se ei pidä vieraista, Aino sanoi koruttomasti.
Antakaa tuo koira pois! En voi olla samassa asunnossa tuollaisen kanssa!
Miten niin pois? Lauri hämmästyi. Tämä ihana koira on meidän aarre! Kun omia lapsia ei vielä tullut, tarvittiin jotain rakasta ja Tessasta tuli meidän perheenjäsen!
Eikä anneta ikinä pois! lisäsi Aino.
Sen jälkeen molemmat äidit kyllä soittivat ja kyselivät vieraanvaraisuudesta.
Kyllä kaikille on ovet auki, pariskunta vastasi. Mutta jos eivät halua jäädä, se on heidän päätöksensä!
Mutta kun se koira?
Äiti, mehän ei koskaan kieltäydytä mistään!
Mutta äiditkin lakkasivat tulemasta kylään.
Kuukauden päästä Tessan haki Lasse takaisin. Mutta vierailua ei enää tarvittu. Aino odotti kaksosia.
Pääasia ei kieltäytyä rakkaudesta.
