Lumisen ojan pohjalla, aivan moottoritien vieressä, oli hylätty vastasyntyneitä koiranpentuja. Niillä olisi ollut vain muutama tunti elinaikaa jäljellä.
Pennut taistelivat hengestään, painautuen tiukasti toisiaan vasten. Tänä aamuna tieto levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa: pikkuruiset, hylätyt pennut oli löydetty moottoritien varresta, suoraan hangesta.
Pienet lämpimät mytyt pysyttelivät yhdessä, yrittäen pitää edes vähän lämpöä pakkasessa. Vaikka kalenteri jo vihjailee keväästä, talvi ei suostu päästämään otettaan. Helsingissä lämpömittari näytti 7 astetta, mutta kaupungin ulkopuolella moottoritiellä mittari painui 10:een ja jopa alemmas. En tiedä, kuinka pitkään ne olisivat selvinneet siinä lumikolossaan.
Lumikolo oli noin parinkymmenen sentin syvyinen. Pentujen alla lumi oli jo sulanut niin pitkään ne olivat siellä maanneet, lämmittäen sitä heiveröisillä kehoillaan. Onneksi kohtalo päätti toisin. Autokorjaamon omistaja, Petri, jonka hallin läheltä pennut löytyivät, ei kääntänyt katsettaan pois hän kantoi ne sisälle lämpimään. Petri oli hetken ymmällään eikä tiennyt, mitä tehdä, mutta tärkeintä oli, ettei hän jättänyt niitä pakkaseen kuolemaan. Olen hänelle todella kiitollinen.
Pennut olivat hädin tuskin silmät auki.
Viisi pientä elämänalkua. Kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Tai ehkä neljä poikaa ja tyttö siitä ei vielä saatu aivan varmaa tietoa. Petri yritti soittaa vapaaehtoisille, mutta kenelläkään ei ollut mahdollisuutta ottaa pentuja vastaan. Ei ollut vaihtoehtona viedä niitä löytöeläinkotiin pennut olivat vain pari, kolme viikkoa vanhoja. Rokotuksiakaan ei voisi vielä antaa ne annetaan vasta kahden kuukauden iässä.
Sellaisen ikäisten vieminen löytöeläinkotiin olisi melkein kuolemantuomio. He sairastuvat helposti eivätkä välttämättä selviäisi. Ikävä kyllä meillä on aiempaa, karvasta kokemusta samankaltaisista tilanteista. Myös luotettavat hoitopaikat, joissa on lääkäriapua, oli täynnä siellä oli juuri ollut pentuja hoitojaksolla muun muassa Usva ja Jalo, jotka olivat sairastaneet vaikean vatsataudin.
Pennut saivat viettää tämän yön lämpimässä korjaamolla. Petri kertoi katsoneensa valvontakamerasta, että nainen jos häntä nyt voi edes naiseksi kutsua oli yöllä tullut ja jättänyt pennut kylmään lumeen. Hän vain käveli, jätti pienet avuttomat koiranpennut pakkaseen ja katosi.
Mitä kaikkea nämä pienokaiset mahdollisesti tunsivat, kun heidät vedettiin äitinsä luota ja jätettiin kylmästi palelluttamaan? Voin vain sanoa, että toivon elämän tuovan tämän ihmisen eteen oman tuomionsa.
Teemme kaikkeni, jotta nämä pennut saisivat oikean kodin ja rakastavat ihmiset ympärilleen. He ansaitsevat elämän ja lämmön sekä ruumiillisen että inhimillisen.
Tämä kokemus opetti minulle jälleen, kuinka pienikin teko voi tarkoittaa koko maailmaa toiselle elävälle olennolle. Eikä arjen kiireessä saa koskaan unohtaa myötätunnon merkitystä.
