Mieheni ei koskaan pitänyt siitä, että hänet yllätettiin hassuissa tilanteissa olihan hän sentään niin jämerä mies. Siksi hiivin aivan hiljaa kylpyhuoneen ovelle, nautin hetken näystä ja käännyin nopeasti piiloon seinän taakse. Nauroin kuitenkin jo niin, että olin tikahtua:
“Jos olet kiltti kisu sano nau!
Jos olet paras kisu sano nau…
Jos olet rakas kisu sano nau!”
Mieheni, Joonas, hyräili hiljaa itsekseen ja pesi meidän Mirriä. Tavallisesti Mirri pani vastaan, kynsi, puri ja huusi kurkku suorana, mutta nyt joko hän tykkäsi laulusta, tai sitten oli täysin ymmällään.
“Me pestään nyt sun selkä sano nau…
Me pestään nyt sun tassut sano nau
Me pestään nyt sun häntä sano nau…”
Nau, Mirri piipitti hennosti.
Minä läähätin hillityn hysteerisenä seinän takana Vieläkin harmittaa, etten saanut ikuistettua tätä taideteosta, tosin toisaalta, jos minulla olisi siitä todiste, tuskin olisin enää hengissä.
Eikö kelpaa? Entä jos laulan jotain muuta sulle?
Nau.
Joonas oli hetken vaiti ja alkoi sitten hiljaisella äänellä hyräillä, samalla kun saippuoi kissaa:
“Ja taas sade piirtää, ikkunaan kyyneleitä,
Siellä haamusi, oi Madonna…”
Naurettuani kyyneleet poskilla, iski samalla oivallus: eihän hän ollut koskaan minulle laulanut. Joonas ei ole maailman romanttisin mies, mutta paljon hyvää hänessä silti on. Kissa sen sijaan saa serenadeja kylpyynsä. Ehkä olisi pitänyt loukkaantua, mutta tilanne oli niin hulvaton etten edes pystynyt.
Samalla “Madonna” naukaisi taas hiljaa ja surkeasti, ja Joonas aloitti uuden laulun: “Siivet selkään, keinumaan, lapsein, keinumaan…”
Tajusin, että olin aivan paljastumisen partaalla ja oli koukittava itseni pois eteisestä ennen kuin jäisin kiinni. Kylpy hetki oli päättymässä ja Joonas oli ottamassa pyyhettä.
Juuri kun sain itseni kasaan
“Döts-däts televisio,
Döts-däts televisio,
Döts-däts televisio”
En saanut enää pidäteltyä ja lauleskelin ovenraosta perään:
Ja kaksi fikkuista sisällä!
Samalla konttasin olohuoneen sohvalle ja nauroin kyyneleet silmissä.
En tiedä, lauloivatko pojat vielä jotain muuta sen jälkeen, koska minulta meni kaikki voimat naurusta. Hetken päästä olohuoneeseen asteli kaksi hyvin närkästynyttä, ylpeää “brittimiestä”, jotka katsoivat minua pitkään. Käännyin tyynyyn ja hytkyin pelkässä äänettömässä naurussa.
Sekä Joonas että Mirri mulkaisivat minua vähättelevästi ja marssivat, nenät pystyssä, kohti keittiötä.
