Miljonääri ehdotti omalle siivoojalleen erää shakkia lähinnä huvikseen, jotta voisi vähän nauraa tämän kustannuksella. Hän lupasi lahjoittaa siivoojalle kultaisen shakkilaudan, jos tämä sattuisi voittamaan.
Helsinkiläisen arvorapun valtavassa olohuoneessa, jonka kattoa koristi kolme karhun kokoista kristallikruunua, kaikki tunsivat hänet vain se siisti nainen. Hiljainen, tehokas suorastaan mahdoton havaita. Hänen menneisyydestään ei tiedetty muuta kuin että kukaan ei tiennyt siitä mitään. Miljonäärin vieraille hän oli osa sisustusta, vähän kuin taustalla nököttävä Akseli Gallen-Kallelan taulu tai se kamalan ruma marmoripatsas.
Eräänä aamuna, kun hän siivosi pölyjä, katse pysähtyi sohvapöydälle jätettyyn kullan- ja hopeanhohtoiseen shakkilautaan. Nappulat heijastelivat ikkunasta paiskautuvaa kalseaa luonnonvaloa. Hän jäi tuijottamaan nappuloita todella pitkään lounastunti taisi karata ajatuksista.
Miljonääri laskeutui paraatiporrasta alas, huomasi tuijotuksen ja virnisti kuin olisi juuri kehittänyt uuden tavan paistaa karjalanpaistia.
Komea pelilauta, vai? hän letkautti niin ivallisella sävyllä, että kristallikruunutkin värisivät.
Siivooja kääntyi ja mutisi jotakin vastaukseksi. Niin, herra.
Toinen kohautti olkiaan. Oletko koskaan edes pelannut shakkia, Eeva-Liisa?
Kyllä, herra.
Miljonäärin silmät kiilsivät hetken. No, pelataan sitten! Jos voitat, tuo kulta-lauta on sinun. (Nauraahan nyt joku!)
Hän istui pöytään uhkuen itsevarmuutta, sillä kaikkihan tietävät, että ainoa strategia mitä hänelle on koskaan esitelty, on tarjousilta K-kaupassa. Siivooja istahti vastaan ilman minkäänlaista arkailevaa ylpeyttä oikeastaan aika tasamaalaisella rauhallisuudella.
Peli lähti käyntiin. Alussa miljonääri hyökkäsi sellaista vauhtia, että huhuttiin hänen suunnittelevan myös junaliput sille kuningattarelle. Mutta jokainen hänen hyökkäyksensä sai vastaan niin osuvan siirron, että miljonäärillä meinasi gaala-iltapuku repeytyä.
Päästäkseen röyhistelmään, hän ajatteli jo sanovansa shakki ja muusi, mutta sitten näki jotain täysin odottamatonta: ihan tavallinen siivooja napsuttelikin siirtojaan kuin joku kirottu suurmestari.
Koko tarina jatkuu kommenttikentässä!
Kun Eeva-Liisa ihan rehdisti uhrasi tornin ja avasi uskomattoman diagonaalin, miljonääri ajatteli ensiksi sen olevan tietenkin siivoojan moka. Vain muutama siirto, ja hänen kuningattarensa oli huolellisesti rakennettuun ansaan tiukemman kontrollin alla kuin helmikuisena perjantaina spårassa.
Miljonäärin kasvot punehtuivat. Peli jatkui vielä tovin, mutta nyt asetelmat olivat vaihtuneet. Hänen siirtonsa olivat lähinnä epätoivoista räpellystä, kun taas siivooja vain lunasti voittoaan askel kerrallaan.
Lopulta, se tapahtui. Shakki ja matti, herra, Eeva-Liisa sanoi niin neutraalilla äänellä, että siinä hävisi kaikenlaisen voitonilon mahdollisuus.
Miljonääri jäi tuijottamaan pelilautaa kuin yrittäisi järjestää loitsulla laudalla olevan tilanteen uusiksi.
Ei tämä voi olla totta! Miten pystyt pelaamaan minua paremmin? hän parahti nolostuneena ja ärtyneenä.
Eeva-Liisa vastasi ilman turhaa kukkoa:
Luulitte minun ihailevan kultaa. Tarkkailin vain asemaa.
Sanaakaan enää sanomatta miljonääri siirsi shakkilaudan tämän eteen.
Se on sinun. Lupasin.
Eeva-Liisa hymyili hieman ja pudisti päätään.
En halua kultaista shakkilautaa.
No, mitä sitten haluat? miljonääri kysyi, yhä hieman epäuskoisena.
Mahdollisuuden. Että ihmiset arvostaisivat minua älyn, eivät roolin, perusteella.
Tässä kohtaa miljonääri oivalsi, että oli juuri saanut opetuksen, joka painoi kultaa enemmän. Ja ehkä ensi kerralla hän miettii, mitä lupaa siivoojalleen.
