Mika saapui aikoinaan päivän viimeiselle työkeikalleen. Oven avasi noin kymmenvuotias poika ja hänen vierellään seisoi vaaleatukkainen tyttö, pari vuotta nuorempi.
Äiti tulee pian, tulkaahan sisään! Keittiön hana vuotaa, sanoi poika. Mika astui sisään ja ryhtyi korjaamaan hanaa.
Isä korjaisi itse, mutta hän on lentäjä. Häntä ei näy kotona, poika selitti totisena.
Kun äiti viimein tuli ja maksoi hänelle työstään, poika saattoi Mikan ulos. Portaikossa tämä totesi hiljaa: Meillä ei olekaan mitään lentäjäisää. Äiti on sellaisen tarinan meille keksinyt.
Mika muisti tuon tapauksen elävästi vielä vanhanakin. Hän oli silloin ehtinyt työskennellä jo puoli vuotta pienessä oululaisessa fir-massa, joka teki putkitöitä ja siivouksia. Viimeisenä asiakkaana päivälle hän vaihtoi vielä yhden hajonneen hanan vanhemmalle naiselle ja oli matkalla kotiin, kun soitettiin: voisitko mennä vielä kerran, keittiön hana vuotaa.
Ovelle saapuessaan Mikaa vastassa oli jälleen totinen, rauhallinen poika, Eemeli nimeltään. Vierellä seisoi Sanni, hänen pikkusiskonsa.
Aikuiset eivät ole kotona vai? Mika kysäisi hieman hämmästyneenä. Firman ohjeissa oli painokkaasti kielletty menemästä koteihin silloin, jos aikuiset eivät olisi paikalla.
Äiti tulee ihan pian, tule vain sisään! Meillä on ihan euroja maksaa, Eemeli kiirehti vakuuttamaan.
Mika astui sisään ja ryhtyi töihin. Hän vaihtoi hanan venttiilin ja Sanni kertoi, että heidän pöytänsä jalka huojuu ja yksi katkaisija on rikki.
Isä korjaisi nämä, mutta hän on lentäjä, joka on aina jossain kaukana, Sanni jatkoi varmana, selvästi toistaen äidin sanat.
Äiti, Laura nimeltään, saapui kohta kotiin. Hänessä näkyi päivän väsymys, mutta silmistä paistoi huoli lapsista.
Sanoinhan että eteenpäin on mentävä, vakioitsevit vaan, poika tokaisi. Sinä vaan puhut ja suunnittelet, niin minä päätin itse kutsua korjaajan!
Laura maksoi Mikalle työn ja Sanni kiirehti muistuttamaan pöydästä ja katkaisijasta.
He sopivat, että Mika tulisi seuraavana päivänä katsomaan lisää vikapaikkoja. Mika jätti käyntikorttinsa. Eemeli saattoi häntä ulos ja auttoi viemään roskat.
Ei meillä ole mitään lentäjäisää! Äiti kuvittelee ettei me tajuta mitään. Jos hän olisi olemassa, olisi tullut edes kerran käymään. Lahjatkin ostaa itse ja sanoo niiden olevan isältä. Näin omin silmin kun hän osti Sannille nuken lahjaksi nimipäivänä, mutta selitti sen olevan isän lähettämä, Eemeli kertoi hiljaa.
No, kaikkea elämässä sattuu, ehkä hän oikeasti ei pääse, Mika yritti pojan mieltä rauhoittaa. Eemeli vain vilkaisi miestä ja kohautti olkapäitään.
Illalla Mika pyöritteli kaikkea kuulemaansa päässään, sana lentäjä jäi soimaan hänen mieleensä. Itsekin hän oli aikanaan lentäjä.
Se oli ollut kokonaan toisenlaista elämää. Hän oli asunut aikoinaan Helsingissä, lentänyt Euroopan ja mantereen reittejä. Vaimo oli kaunis ja viisas, mutta vaatimuksissaan tiukka:
Sinä lentelisit taivaalla pää pilvissä ja minun pitäisi elää arkea yksin? Ei käy!
Appivanhemmat muuttivat myöhemmin Tukholmaan ja houkuttelivat mukaan, mutta Mika jäi Suomeen. Vaimo lähti, avioliitto päättyi. Mika jatkoi lentojaan vielä vuosia, kunnes terveys petti ja hän jäi eläkkeelle.
Sitten hän muutti takaisin pohjoiseen, pieneen kotikaupunkiinsa Haapajärvelle äitinsä luokse. Ehti olla tämän kanssa puoli vuotta, ennen kuin äiti menehtyi yllättäen. Suru veti Mikan huonoille teille, mutta eräänä yönä äiti tuli uneen ja katsoi moittivasti.
Aamulla Mika hääteli kaikki ystävät ulos, siivosi asunnon ja ryhdistäytyi. Hän remontoi kotinsa ja tunsi itsensä kuitenkin yksinäiseksi.
Paikkakunnan lehdessä oli hakuilmoitus putkimestareita etsitään, omalla autolla. Mika haki ja sai paikan, kiersi taloja ja piti siitä, että arki oli joustavaa ja päivät erilaisia.
Seuraavana iltana hän ajoi taas Laurankin osoitteeseen. Tällä kertaa Sanni ja Eemeli olivat innoissaan, kun Mika korjasi pöydän jalan, vaihtoi katkaisijan ja laittoi eteisen hyllyn kuntoon.
Teillä olisi kylpyhuoneessakin kunnon remontin paikka, Mika totesi.
Jos suostut tekemään, niin maksan kyllä. Kyllä nyt vähän euroja on säästössä, Laura hymähti.
Laura työskenteli lastentarhanopettajana. Lapset puhuivat Mikaa jäämään iltapalalle ja Laura, vähän ujosti, pyysi häntä syömään kanssaan.
Iltapala venähti myöhään, kun lapset jo nukkuivat. Mika huomasi, että Lauralla oli lämpöä ja viisautta silmissään, sellaista mitä hän ei ollut ennen nähnyt kenelläkään. Hän kertoi Lauralla elämästään enemmän kuin koskaan oli kenellekään avautunut.
Laurallakaan ei ollut miestä. Kaksi huonoa parisuhdetta takana ja kaksi lasta kolmen vuoden ikäerolla. Lentäjäisän tarina oli satu, jonka Laura oli aikonut selittää lapsilleen heidän kasvaessaan.
Kun Mika lähti yöllä, kello oli kaksitoista. Hän lupasi tulla taas huomenna, paljon oli vielä korjattavaa.
Seuraavana iltana Laura avasi oven ja hämmästyi: Mika seisoi kynnyksellä lentäjän univormussa, mukanaan kukkia ja suuri mansikkakakku.
Isi, isi-lentäjä on tullut kotiin! Sanni hihkaisi ja syöksyi miehen syliin.
Tulin kotiin, vaikka en heti tuntenut teitä. Eikö niin, Laura? Mika sanoi ja katsoi Laurasta toivoa silmissään eikä Lauralla ollut muuta vaihtoehtoa kuin nyökätä.
Niin Laurankin perheestä tuli vihdoin kokonainen ja onnellinen. Eemelillä kesti hetken tottua ajatukseen isästä, mutta lopulta hän hyväksyi uuden tilanteen. Mika adoptoi lapset omikseen ja puolitoista vuotta myöhemmin perheeseen syntyi vielä kolmas poika.
Näin elämä muuttui vuosikymmeniä sitten Oulussa pikkukaupungin kerrostalossa, jossa satu ja toivo kohtasivat.
