Aika nolottaa, kun kaikilla muilla naapurustossa perunamaa on jo siististi nostettu ja meillä se tummana törröttää, kuin tikku silmässä. Olisi voitu itsekin hoitaa homma, mutta minulla tämä nivelreuma vaivaa, ja äitillä taas selkä niin kipeä, ettei varmaan taivu edes kengännauhoja solmimaan.
Miska, kuule miksi tulin isä kääntelee lippistä kädessään jos auttaisitte äidin kanssa nostamaan perunat? Nolottaa tällainen, kun meillä pelto hoitamattomana, kun toiset jo siivonneet sato pois. Tekisin itse, mutta särkee joka nivelestä, ja äidillä selkä prakaa.
Miska vetää saappaat jalkaan ja mutisee:
Miksi niitä pitää niin paljon istuttaa? Ettehän te nälkää näe. Tänään en ehdi, isä, kun pitää käydä kaupungissa asioilla.
Isä olisi halunnut sanoa jotain tiukempaa, mutta vain pyöräytti kättään ja lähti ulos.
Pihalla hän nappasi säkärin kainaloon ja linkutti kohti peltoa.
Ansa, jonka vyötäröä tukee lämmin villahuivi, kiirehtii rinnalla.
No tuleeko nuoret auttamaan, Onni?
Isä murahtaa:
Tuskinpa. Kauhia kiire. Ota sinä sanko ja kerää satoa. Viisi lasta kasvatettiin, eikä kellekään sovi auttaa vanhempia. Liiku, kuule vanha. Jos illaksi edes osa saadaan pois.
Samaan aikaan Irja, Miskan vaimo, ripittää miestään:
En kyllä ymmärrä teitä yhtään. Kaikki vain omaa elämää ajattelette, ette ehdi auttaa vanhempia. Nolottaisi! Jos minun vanhemmat vielä eläisivät, juoksisin ja lentäisin vaikka mihin apuun.
Miska halaa vaimoaan:
Niinpä, kyllähän se väärältä tuntuu. Asutaan ihan vieressä, silti nähdään harvoin. Tehdään niin, että minä haen vapaata töistä ja sinä soitat muille.
Irja tarttuu puhelimeen ja selaa osoitekirjaa.
Ai, eikö muka ehdi? On töitä? Työtä on kaikilla. Ottakaa lomapäivä. Eikös hävetä, kun vanhat repii itseään pellolla, ja nuorilta ei puhti riitä nousta sohvalta. Eikö ole lastenvahtia? Ottakaa lapset mukaan, maalla on parempi kuin sohvalla tabletti kädessä. Tulkaahan nyt!
Vähän houkutellen, vähän toppuutellen Irja sai kaikki suostumaan.
Sillä aikaa vanha Onni istahti hetkeksi lepäämään.
Kuule, Ansa, taitaa mennä perunanosto lumen tuloon asti. Miksi sitä piti laittaa näin paljon, kun sinun mielestä jospa ei lapsille riitä. Missä ne sinun lapset nyt ovat? Ei taivu kenenkään selkä auttamaan. Muistatko, kun ennen laitettiin koko sakki hommiin, ja ennen puolta päivää oli pellot tyhjänä. Olipa niitä aikoja
Ansa höristää korviaan:
Kuulitko, joku taitaa ajaa pihaan? Käypä katsomassa.
Onni könköttää portille. Sieltä kuuluu heti naurua ja huutoa. Ansa, selkä kankeana, lähtee pihalle.
Voi hyvänen aika! Mikä määrä väkeä! Lapset ja lapsenlapsetkin tuli. On tämä ilo!
No niin isä, näytä missä on lapiot, säkärät ja sankot komentaa Miska.
Isä pidättää kyyneliä ja murahtaa:
Paikoillaanhan ne, etkö muista?
Siitä alkaa kiire. Yksi kaivaa, toinen kerää, kolmas kantaa perunaa katoksen alle kuivumaan. Ansa ohjataan sisään lepäämään.
Miniät käärii hihat, pian porukka saa kunnon syötävää. Ansakaan ei malta pysyä pois. Joka asiassa pitää neuvoa ja komentaa emäntä kun on.
Pellolla on naurua ja iloa.
Muistelepa Miska kun pienenä nakkasit perunalla ohimoon? Täältä saat vastauksen! nauraa Sampo.
Vaari murahtaa leikkisästi:
Minkä takia pelaatte, aikuisia miehiä jo kaikki, mutta yhä niin kuin pikkupojat.
Jes! Pelto nostettu, varret siististi kasaan, perunat katoksen alla. Nyt on aika kahville ja syömiselle.
Pihapöytä katetaan täyteen. On iloista, puhutaan lapsuusmuistoja.
Ansa pyyhkäisee silmäkulmaa. Hyviä ovat lapset kuitenkin. Ohikulkevat naapurit tervehtivät kohteliaasti, kehuvat ja muistelevat omiaan kaikki eivät tule käymään.
Hiljaa Irja kuiskaa Miskalle:
Mitä sanoit töissä?
Miska halaa Irjaa olkapäiltä:
Sanoin että vanhemmat tarvitsee apua. Pomo sanoi, että vanhempia pitää auttaa se on pyhä asia.
Arjen keskellä ei saa unohtaa vanhempia. Joskus he eivät kehtaa pyytää tai vaatia apua, mutta aina ilahtuvat, kun pääsevät yhdessä lastensa kanssa touhuamaan.
