Eilen poikaystäväni sanoi minulle:
Lauantaina äijät tulevat meille. Voisitko mennä vanhemmillesi yöksi?
Jähmetyin, kahvikuppi kädessä:
Eetu, taas vai?
No joo. Keräännytään kerran kuussa, tiedäthän sä, hän vastasi.
Tiesinhän minä. Kerran kuussa hänen kaverinsa vaeltavat meille pelaamaan lautapelejä, ja joka kerta Eetu pyytää minua siirtymään evakkoon koko yöksi. Ollaan asuttu yhdessä kaksi vuotta. Minä olen kolmekymmentäyksi, Eetu on kolme vuotta vanhempi. Kaikki hänen kaverinsa ovat kolmenkympin kieppeillä, kaikilla vaimot tai tyttöystävät. Silti vain minun pitää häipyä ovesta, kun lautapelikutsu käy.
Ajan mummolaan, vanhemmille tai ystävän luo kuin teini, jonka vanhemmat lähettivät yökylään, kun aikuiset haluaa juhlia. Ja kyllä, onhan se vähän nöyryyttävää.
Ensimmäinen “naisten vapaa ilta”
Puolitoista vuotta sitten tämä touhu alkoi. Olimme juuri muuttaneet yhteiseen asuntoon.
Eetu sanoi:
Lauantaina jätkät tulevat kylään, pelataan lautapelejä. Voisitko olla muualla?
Naamani oli varmaan kuin perusjupakan jälkeen Tokmannilla.
Miksi? Tämä on meidän koti.
Pidetään poikien ilta, ettei kukaan häiritse. Niin kuin kunnon herraseurassa.
Ja muiden tyttöystävät? Häipyvätkö nekin?
Ei. Mutta ne kaverit asuu yksinään, ei tule ongelmaa. Koska meillä on yhteinen kämppä, se olisi sulle hankala.
Ajattelin: No, eka kerta menkööt. Lähdin ystävälle yöksi.
Eetu tuli aamulla virne korvissa:
Kiitti että jouduit lähteä. Meillä oli mainio ilta.
Kuukauden päästä taas:
Jätkät tulee, voisitko mennä vanhemmillesi?
Ja taas minä kasasin tavarat ja matkaan. Seuraavaksi mummon luo. Sitten taas kaverin nurkkiin. Puolitoista vuotta jo kerran kuussa hyppään kodistani poikien illan tähden.
Mikä tässä kaivelee?
Vasta äskettäin sain tietää, että muiden kaverien puolisot eivät lähde minnekään: poikakööri pyörii pelilaudan ympärillä ja tyttöystävät ovat jalat pöydällä sohvalla toisessa huoneessa.
Kysyin yhdeltä, Milkalta, Eetun kaverin Laurin tyttöystävältä:
Milla, mihin sä yleensä menet kun nämä pelaavat lautapelejä teillä?
Hän katsoi minua kuin olisin kysynyt, että syökö suomalaiset joskus makaronilaatikkoa.
En minnekään. Olen kotona, teen omia juttuja. Ne möykkäävät toisessa huoneessa.
Eikö sua pyydetä poistumaan?
Ajattelivatko ne oikeasti? Onhan se minunkin koti.
Juttelin vielä kahden muun kanssa. Kukaan muu ei lähde kotoa kun pojat tulee. Vain minä.
Kysyin Eetulta:
Miksi muut saa jäädä, mutta sä toivot että aina poistun omasta kämpästä?
Hän mietti (jos mietti):
No… ne asuu isommissa asunnoissa. Kaksi tai kolme huonetta, naiset saa olla rauhassa toisella puolella asuntoa. Meillä on vain yksi huone ja sun olisi niitä vaikeampi olla.
Mulle kyllä käy, voin laittaa kuulokkeet päähän ja lukea kirjaa nurkassa.
Ei, parempi kun lähdet. Kaikilla helpompi olla niin.
Kaikilla. Mutta en minulla.
Miltä tuntuu lähteä OMASTA kodista
Joka kerta kun pakkaan yöpymiskassin, olo on kuin maailman ainoa vuokralainen omassa kodissani. Maksan puolet kämpästä, mutta kerran kuussa tunnen oloni vierasvaraksi poikien klubi-illan takia.
Kun raahaan laukkua mummon kerrostaloon, hän kysyy:
Oletteko taas riidelleet?
Ei mummi. Eetulla on jätkäilta.
Miksi et ole kotona, rakas?
Ja sitten on ihan nolo olo yrittää kaunistella, että kulta poikaystäväni pyytää minua siirtymään jonnekin muualle, että hänen on kivempi.
Menin vanhemmilleni. Äiti katsoo, silmät kyseenalaistaen:
Sinä olit eilenkin. Taasko?
Eetulla on miesten ilta, sanon.
Jaa-a, äiti huokaisee. Katse kertoo loput.
Kaksoisstandardeja, anyone?
Eetu jaksaa muistuttaa, kuinka hänellä on helpoin tyttöystävä.
Olet kyllä niin vaatimaton. Muut haluaa ravintoloihin, matkoille, kauppaan. Sinä olet järkevä.
Mmh. Kerran kuussa käydään kahvilla. Kaksi vuotta eikä kertaakaan yhteistä lomaa. Muilla pareilla on kahdet matkat vuodessa, hän sanoo. Sinä et valita loistavaa.
Enhän valita! Paitsi että oikeasti, eikö hän tienaa tarpeeksi? Rahat kyllä katoaa, mutta minnekä?
Pyydän vaan kerran vuodessa, että voisin jäädä omaan kotiini. Ja johan saan vaativan leiman.
Et sä nyt kerran kuussa pysty muualla yöpymään? Ei se niin vaikeaa ole.
Ei varmaan. Pakata, lähteä, majailla sukulaisten tai ystävän nurkissa että Eetu voi pitää miesten iltansa rauhassa.
En minä pyydä ravintolaa, en reissua. Mutta oikeutta jäädä omaan kotiini se on liikaa.
Äidin järjen ääni
Eetun äiti sai kuulla tästä ja totesi:
Miksi ihmeessä lähdet? Se on sinun koti. Pysy ja tule tutustumaan Eetun kavereihin.
Selitin:
Heillä on miesten ilta, olisi outoa.
Hän pyöritteli päätään:
Olet hänen nainen. Olet osa hänen elämäänsä ja seuraa. Jos Eetu häpeilee sua kavereille, se ei kuulosta kivalta.
Niinpä. Kaksi vuotta yhdessä, ja näen hänen kaverinsa lähinnä vilkaistessani kun päästän heidät sisään ennen kuin livahdan ulos. Ja pelkään uusia ihmisiä. Nolottaa. Helpompi mennä mummolle kuin kärvistellä vieraassa seurassa. Ehkä pelkään, että ne miettii: Miksi se aina lähtee? Onko Eetu niin hirmuinen?
Pieni paljastus: Eetua ei myöskään pyydetä mukaan
Huomasin hiljattain, että Eetu ei olekaan mikään supersuosittu. Kun hän joskus kieltäytyy miesten illasta töiden tai flunssan takia, muut kokoontuvat ilman häntä eikä kutsua heru.
Miksi ne tapasivat ilman sua? kysyin Eetulta.
Sanoin etten pääse, niin kokoontuivat silti.
Eikö kutsunut uudestaan, vaikka ehtisitkin?
Ei. Kai unohtui.
Unohtui. Tai eivät vain halunneet.
Ja kolme hänen kaveriaan meni naimisiin viime vuonna. Eetua ei kutsuttu yhteenkään häihin.
Miksi et ollut Laurin häissä? kysyin.
No, ehkä oli budjetti tiukalla.
Vai tiukalla? Vai eikö vain niin läheinen…
Hän järjestää kuukausittain kekkereitä, heittää minut kämpästä, mutta nämä Ystävät eivät vaivaudu edes hääkutsuun.
Mitä opin? En uskalla vaatia
Viikko mietin: miksi en pyydä ravintolaa, matkaa, miksi suostun kerran kuussa siirtymään Eetun mieliksi?
Koska pelkään. Kuulen Eetun kehut helposti hoidettavasta tyttöystävästä ja pelkään muuttua vaikeaksi naiseksi. Siksi vaan lähden, jotta hänellä olisi helpompaa, ja pelkään olla menettämättä häntä.
Mutta mitä enemmän mietin, sitä selkeämmin huomaan: näin menen vain itse kadoksiin.
Nyt tilanne: mitä teen lauantaina?
Taas on miesten ilta tulossa, Eetu jo vihjasi:
Menisitkö taas vanhemmillesi yöksi?
Minä vain mietin: lähdenkö vai jäänkö?
Jos lähden, kaikki jatkuu entisellään. Jos jään, Eetu varmaan väittää että pilaan miesten illan.
En tiedä kumpi on karmeampaa: poistua omasta kodista vai jäädä ja olla syyllinen.
Mutta yhteen olen varma: näin ei voi jatkua.
Naiset, jouduttekö te poistumaan kotoanne kun miehet kokoontuvat? Mitä teette?
Miehet, miksi on pakko pitää miesten ilta vain, jos naiset lähtevät?
Naiset, jos teitä kehutaan vaatimattomiksi mihin se lopulta johtaa?
Miehet, jos kaverit eivät kutsu teitä edes häihinsä mutta käytte heillä joka kuukausi mikä siinä on ystävyyttä?
