Aikoinaan Matti toi morsiamensa, ainutlaatuisen Aino-nimisen tytön, mukanaan pieneen suomalaiseen kylään. Siellä, Pohjanmaan lakeuksilla, Matti oli perinyt mummonsa vanhan hirsituvan. Nuoripari asettui aloilleen, kotiutui ja perusti pienen maatilan elantonsa turvaksi.
Yhtäkkiä eräänä syyspäivänä Matin sisko, Maija, saapui yllättäen kyläilemään Helsingistä mukanaan kolme lastaan. Minäkin olen ennen asunut täällä! Maija tuhahti veljelleen. Kävinhän minä mummolassa joskus. Nyt ajattelin lomailla järven rannalla! Lapsista varmaan jätän teille hoitoon kylässä. No kuka niitä katsoo? Matti ihmetteli. Mehän ollaan työssä aina arkipäivisin Silloin kuului kova meteli ulkoa. Matti kurkisti ikkunasta ja jähmettyi siihen paikkaan.
Matti toi siis Aino-morsiamen lapsuutensa kylään, missä mummon mökki jäi hänen osakseen. Valitse nyt, Aino. Jäädään tänne maalle vai muutetaanko kaupunkiin ja otetaan vuokra-asunto? Matti sanoi lempeästi.
Valinnanvaraa ei juuri ollut kaupungissa Matilla ei ollut mitään omassa nimessään, vaan asui siskonsa Maijan ahtaassa yksiössä yhdessä poikansa kanssa.
Maija ei koskaan erityisesti ilahtunut veljensä seurasta asunnossaan. Kerran kuukaudessa, kun Matti antoi hänelle palkastaan vuokran, sisko oli hetken siedettävä, mutta muuten napisi pienistäkin asioista.
Veljen niskoille kasattiin pyykkivuoroja, mattojen tamppausta ja kävelyjä lasten kanssa joita oli kolme: vuoden, kolmen ja kuuden vanhat. Maijan mies opiskeli muissa kaupungeissa tai viihtyi kavereiden kanssa iltaa istumassa, toisinaan pakeni vanhempiensa luo lepäämään arjesta.
Aino tiesi tästä kaikesta että vaikka Matti kävi hyväpalkkaisessa työssä ja ansaitsi kelvollisesti, raha ei koskaan riittänyt, kun kaikki meni siskon talouteen. Sitten kun he tutustuivat ja Matti alkoi pitää rahaa omiin menoihinsa, Maija oli valmis heittämään veljensä kadulle. Matin piti jäädä vielä kahdeksi viikoksi töihin ennen irtisanoutumista, ja vihdoin hän lähti.
Maija oli hyötynyt helposta veljestään rahaa, siivousta, lastenhoitoa. Kun Matti lopulta kieltäytyi maksamasta palkkaansa, Maija ajoi hänet suoraan ulos.
Matti hyvillä mielin muuttikin Aino-ystävänsä pieneen opiskelija-asuntoon.
Pohjanmaan kylä otti heidät lämpimästi vastaan. Vaikka Mattilla ei enää ollut sukua kylillä, lapsuuden muistot elivät tutun talon seinissä ja vanhoissa ystävissä. Matin äiti asui toisessa maakunnassa omalla mökillään, ja Ainon vanhemmatkin olivat kaukana kaukana, apua ei siis olisi mistään tullut.
Nuoret menivät pienesti naimisiin, ilman juhlia, ja alkoivat rakentaa yhteistä elämää. Aino sai paikan päiväkodista, Matti töitä sahalta. Naapurin vanha Hilma luovutti heille ilmaiseksi oman kilttinsä vuohen tosin ehto oli, että puolilitraa maitoa vietäisiin Hilmalle joka päivä. Pian navettaan muutti myös kanoja ja pari lammasta.
Palkka ei ollut hääppöinen, mutta omasta pihasta sai ruokaa, ja Aino ompeli tilauksesta kyläläisille vaatteita. Heillä meni hyvin olivat viihtyneet, eikä puute enää painanut arkea.
Heille syntyi kolmen vanha poika, jonka nimesivät Oskariksi. Raskaimmat vuodet olivat jo kaukana takana.
Ja juuri silloin Maija ilmoitti olevansa tulossa käymään. Hän ei ollut aiemmin vaivautunut, sillä veljen lähdön jälkeen yhteydenpito oli harventunut. Lapset olivat jo kasvaneet. Maijan mies ei taaskaan lähtenyt mukaan hän halusi levätä vanhempiensa luona.
Minäkin asutin teidän mökkiä ennen, muistatteko! hän sanoi naurahtaen. Mutta minulle täällä oli auttamattoman tylsää. Nyt aion nauttia järvielämästä lomalla.
Et sinä täällä kauaa viihtynyt Matti muistutti. Parin päivän päästä itkit jo kotiin Helsinkiin, mutta minä vietin kaikki kesät kylällä.
Eipä täällä ollut tekemistä! Nytkin tahdon vain järvelle.
Sinähän aina rakastit järveä. Vanhemmat ottivat sinut mukaan reissuun.
Nyt lähden järvelle ja jätän lapset sulle kylään.
Mutta ketä niitä vahtii? Me ollaan töissä Matti ihmetteli. Joskus olen pari päivääkin poissa.
Kylällähän te olette! Lapset hoitavat toisensa.
Jää sinä itse tänne vahtimaan. Ainolla on omat työnsä.
Ei Ainolta tarvitse kysyä! Sinä olet minun veljeni, sanot vaan.
Missä Maijan mies on?
No, kotonaan tietenkin. Lepää, kuten aina.
Te taidatte aina lomailla omillanne
Keskustellessa Maijan lapset olivat jo ehtineet riehua pihalla.
Yhtäkkiä ulkoa kuului kova metakka. Matti katsoi ikkunasta ja näki, kuinka lapset olivat päästäneet pikkuporsaan vapaaksi, ja se juoksi lasten perässä pitkin perunamaata.
Porsas saatiin vaivoin kiinni, mutta maa-alue kärsi: istutukset saivat kyytiä. Vuoheetkin karitsoineen saivat temmellyspaikan, ja puolet kaalista oli mennyttä.
Matti komensi ja Aino harmitteli. Lapset juoksivat taas pihalle.
Nehän ovat vain lapsia, ja teillä on maatila! Eivätköhän he saa temmeltää.
Meidän kolmevuotiaamme ei tällaista tee!
Vielä ehtii.
Hän tietää, ettei näin tehdä.
Uusi metakka alkoi ulkoa: lapset olivat menneet katselemaan kanoja.
Kauniit rodulliset kanat muni värikkäitä munia. Kukko ryntäsi heti, kun oven avasivat.
Mikä kylä tämä tällainen! Ette edes vartioi eläimiänne.
Ei kukko ole syyllinen. Sano lapsillesi, etteivät mene eläinten aitauksiin.
Ainoa voisi pitää loman ja katsoa lasten perään. En halua ongelmia täällä.
Lapset eivät vielä ole yrittäneet lähestyä koiraamme tai naapurin vihaista sonnia. Ja iltaisin meillä kulkee villiintyneitä hanhia niitä pahempia kuin tämä kukko. En suosittele liikkumaan pihalla pimeän jo laskeuduttua.
Sanotko tätä tahallasi?
Ihan vaan rehellisesti.
Juuri silloin naapuri toi Maijan vanhimman pojan takaisin. Poika oli mennyt polttamaan tupakkia vanhan autotallin taakse.
Entä jos jotakin olisi sattunut? Kaikkialla on rutikuivaa! Te keitä oikein olette? naapuri tiuskaisi.
Ei, siskoseni. Minä en aio ottaa tällaista vastuuta. Ota lapset ja vie ne järvelle, mutta älä nyt sentään pelottele kaloja ja norppia heillä.
Olette kummallista väkeä tässä koko Pohjanmaalla! Ja minä sentään olen auttanut sinua asuit minun luonani!
Asuin vain vuoden, koska vaihtoehtoja ei ollut. Mutta annoin sinulle koko palkkani kuukausittain, sen varmaan muistat.
Nyt mennään. Vien teidät mummolaan, Maija sanoi tiukasti lapsilleen.
Me halutaan olla sinun kanssasi!
Nyt lähdetään.
Aamulla Maija lapsineen pakkasi kimpsunsa ja lähti. Matti ja Aino muistavat yhä tuon kummallisen sukulaisvierailun ja huokaavat joskus helpotuksesta oli sentään vähän liikaa meininkiä yhdeksi vierailuksi suomalaiselle maalaispihalle.
