Kuvittelevalitsin tavallisen tytön vain ärsyttääkseni varakkaita vanhempiani, mutta hänellä olikin sellainen salaisuus, että minulla meni jalat alta
Joo, en välttämättä ole ylpeä siitä, millä motiiveilla kaikki lähti liikkeelle, mutta tässä sitä ollaan. Isä ja äiti ovat aina olleet varakkaita: oma taloyhtiö, kesämökki Turun saaristossa, autotallissa Audia ja Volkkaria. Olin tottunut juhlimaan Helsingin yössä, lomailin Mallorcalla ja himoitsin vain nopeita autoja sekä helppoa elämää.
Sitten ne kutsui minut olohuoneeseensellaiseen nyt puhutaan oikeista asioista -keskusteluun. Isä siirtyi nojatuolissa lähemmäs ja sanoi: Kuule, Eero. Meidän mielestä on aika, että alat ottaa vastuuta. Naurahdin vaan ensinsitten tajusin, että kyse on avioliitosta ja siitä, että perheyritys siirtyisi minulle vasta sitten, kun puoli on kunnossa. Ei voi johtaa ennen kuin on perhe ja koti, äiti lisäsi, ja pudisteli päätään dramaattisesti.
Päätin siinä hetkessä: ai vaimo pitäisi löytyä? No, mäpä etsin sellaisen, jonka vanhemmat kyllä muistaisi pitkään. Eikä mitään kermaperseitä, vaan ihan tavallinen, sellainen joka ihan varmasti ei ole tottunut perheemme elämään.
Sitten kohtasin Hetan. Näin hänet Lauttasaaressa, paikallisessa hyväntekeväisyystempauksessa, missä hän järjesti kirpparia. Vaatteet olivat yksinkertaiset, eikä mitään merkkijuttuja. Hiukset huolettoman letillä, kasvot ystävällisetja koko olemuksessa jotain ihan rehellistä ja vaivatonta. Sanoin moikka, ja hän vastasi lyhyesti: Hauska tutustua, Eero. Ei mitään ihmeellisiä katseita, hän vain jatkoi hommiaan.
Kysyin, mistä hän on kotoisin: Sellaisesta pienestä kylästä tuolla itärajalla, Heta vastasi hymyilevästi. Ei mitään säihkettä, ei kiinnostusta pintaan.
Ajattelin: tässäpä se on! Ja kun vähän myöhemmin kysyin suoraan hänen suhtautumistaan avioliittoon, hän vain kohotti kulmiaan ja nauroi: Onpa suora kysymys. Mutta ehkäpä pieni sopimus voisi olla molemmille hyödyllinen?
Lopulta päästiin sopuun: Heta suostuisi esittämään morsiantani, mutta vain sillä ehdolla, ettei hänen menneisyyttään tarvinnut puida. Tavallinen tyttö pienestä kylästä, siinä kaikki mitä sinun tarvitsee kertoa, hän sanoi. Mulle kävi mainiosti.
Kun vein Hetan vanhempieni luo kulhoilleni, äitini nosti heti kulmakarvojaan hänen arkisen mekkoilunsa takia ja isä murahti, että Ei tämä ole ihan sitä, mitä kuviteltiin, Eero. Minä taas hymyilin leveästi ja sanoin, että tässä on juuri se, mitä kaipaan: rauhaa arkeenei hienostelua.
Heta näytti selviävän tilanteesta uskomattoman hyvinaina kohtelias, mutta piikikäs, kun tilanne sitä vaati. Ja välillä hänen hymynsä tuntui vähän liiankin itsevarmalta.
Kerran Heta kysyi minulta illallisen jälkeen, että halusinko ihan tosissani jatkaa tätä leikkiä. Vastasin naureskellen, että vanhemmat käy kuumana juuri niin kuin pitääkin, homma toimii. Heta vain nyökkäsi ja sanoi olevansa tyytyväinen, jos pystyi auttamaan.
Balille saakka tämä kuvio venyimeidän suku järjestää joka vuosi galaillan Helsingissä, Ateneumilla. Kristallit, kynttilät, pönöttäviä sukulaisia. Heta tuli mukanani, ja hänen pelkistetty asunsa todella erottui joukosta.
Tämä on se viimeinen koitos, kuiskasin hänelle. Hän vilkaisi minuun: Tiedän kyllä, mikä on suunnitelma.
Siinä me oltiin, kun paikalle käveli kaupunginjohtaja, joka tervehti Hetaa kuin vanhaa ystävää: Heta! Käsittämätöntä, että olet täällä! Vanhempieni leukaperät putosivat, kun kaupunginjohtaja jatkoi: Muistan vielä hyvin, miten perheesi lahjoitti uuden lastenkodin rakennukseen. Se oli iso juttu koko kaupungille. Heta vain hymyili hiukan vaivaantuneen oloisena, mutta kohteliaasti.
En ehtinyt edes kysyä mitään, kun meidän vanha perheystävä Jorma tuli paikalle: Heta! Et ole maininnutkaan että palaat Suomeen, nytkö siis? Heta hymyili: Vain tätä häärumbaa varten. Sitten Jorma kääntyi minuun, Eero, et kai tiedä, että Heta on se kuuluisa hyväntekeväisyyden prinsessa? Hänen perheensä lahjoittaa joka vuosi miljoonia suomalaisille järjestöille!
Tässä vaiheessa meikäläisellä meinasi mennä vesi väärään kurkkuun. Vasta silloin tajusin yhdistää kaikki palaset. Aikaisin illalla vedin Hetan syrjään: Hyväntekeväisyyden prinsessa? Heta huokaisi ja kertoi, että hänen perheensä johtaa Suomen suurinta hyväntekeväisyyssäätiötä, mutta hän oli halunnut pysyä varjoissa ja elää omassa tahdissaan.
Miksi et kertonut? kysyin. Sama syy kuin sinullahalusin irtaantua perheen odotuksista ja tehdä kerrankin omat päätökset. Kun törmäsin sinuun, ajattelin että tästä voisi olla hyötyä meille molemmille.
Siinä vaiheessa tajusin, ettei Heta ollut mikään satunnainen tavallinen tyttö, vaan itsenäinen ja voimakas. Hän oli pakoillut sukunimeään ja valinnut elää toisinsama kuin minä, mutta täysin eri syistä.
Yhden illan järjestelyjen lomassa katselin Hetaa pitkään. Hän huomasi: Mitä nyt? En tajunnutkaan, että olet näin vahva, sanoin. Vedät tämän kaiken paljon paremmin kuin minä. Heta hymähti: Mä teen tämän itseni vuoksi.
Silloin tajusin, että tämä oli muuttunut. Se ei enää ollut leikki, vaan jotain aivan aitoa. Halusin olla tämän ihmisen kanssa, aidosti.
Heta, sanoin, ehkä meidän pitäisi kertoa kaikki rehellisesti vanhemmille. Heta nyökkäsi ensimmäistä kertaa täysin vakavana, ja sillä hetkellä roolit karisivat pois.
Seuraavana aamuna pyydettiin porukat kahvipöytään. Kun valmistauduin kertomaan totuuden, tunsin oloni kumman rauhalliseksi. Ei enää pelkoa. Olin valmisja ennen kaikkea, halusin ihan oikeasti jatkaa tätä Hetan kanssa, olipa meidän tarina mikä hyvänsä.
