Kissaa nimeltä Veli hylätään ja hänestä torjutaan kylmän verisesti analyysin vuoksi. Nyt on talvi ja pakkasta
Velin löytää rapun edestä hänen omasta kerrostalostaan. Ressukka juoksee sinne tänne, naukuu surkeasti, raapii jäistä metallista ovea ja yrittää jopa purra sitä hampaillaan. Hän pelkää ulkoilmaa ei ole koskaan ennen ollut asunnon ulkopuolella. Hän on ollut kotikolli, hemmoteltu lämmössä ja huolenpidon ympäröimänä, luottavainen poika, joka nyt syöksyy jokaisen ohikulkijan luo: naapureiden, satunnaisten ohikulkijoiden. Hän hieroo itseään jalkojen ympärille, tutisee kauttaaltaan, tuijottaa suoraan silmiin kuin anellen pelastusta tästä pelottavasta maailmasta, johon hänet oli heitetty suoraan patterin viereiseltä pehmeältä pediltä suoraan pakkaseen, tuiskuun ja purevaan tuuleen.
Syy on häpeällisen yksinkertainen. Emäntä päättää hankkia toisen lemmikin bongaa ilmoituksen ilmaiseksi annettavasta rotukissasta ja innostuu heti. Kissanluovuttaja pyytää ottamaan testit talossa jo asuvalta kissalta. Tutkimukset tehdään ja selviää, että Veli kantaa kissan immuunikatovirusta. Tauti ei kuitenkaan näy päällepäin eikä ole vaaraksi ihmisille tai koirille, sillä viruksen DNA on täysin lajikohtainen ja leviää vain kissojen kesken.
Lisäksi Velillä virusta löytyy vain laboratoriotestistä hänen vastustuskykynsä pitää sen täydellisesti kurissa eikä sairaus puhkea aktiiviseksi. Emäntä kuitenkin päättää toisin: Sairasta kissaa en halua, jos vaikka tartuttaa jotain. Hän ei vaivaudu ottamaan asiasta selvää eikä ymmärrä, että ihmisille virus on täysin vaaraton hän vain kantaa rakkaansa ulos talven keskelle.
Kriisistä ilmoittaa talon huoltaja Sirkka. Hän huomaa, että Veli ei enää juoksentele oven edessä vaan makailee tiiviinä keränä suoraan hangella. Kylmä ja nälkiintynyt hän on nukahtamaisillaan ja unen varjo pakkasessa tarkoittaa usein, ettei enää palaa. Sirkka ei kulje ohi, vaan vie hänet huoltotilaan, levittää oman takkinsa Velin alle lämmityslaitteen viereen ja tarjoaa mukaansa ottamista kaurapuuroa. Tavallinen kaurapuuro on sillä hetkellä Velille elintärkeä lämpö ja ruoka palauttavat häneen elämän kipinän.
Myöhemmin kissa viedään Turun eläinkotiin. Kylmettyminen on vakavaa ja myös flunssa nostaa päätään, mutta hoito auttaa. Nyt Veli on täysin toipunut, vahvistunut ja luottaa jälleen ihmisiin. Hänet on leikattu, rokotettu ja omistaa oman eläinlääkäripassin.
Veli on vielä nuori vain kolmen vuoden ikäinen. Hän on uskomattoman lempeä ja hakee ihmisen läheisyyttä: syleilee tassuillaan, kehrää suoraan korvaan kuin laulaisi omia kissamaisia laulujaan, puskeminen ja suukottelu ovat hänen lempijuttujaan. Joka kerta, kun joutuu palaamaan häkkiin, luopuminen vapaaehtoisista tekee kipeää. Hän on sataprosenttisesti kotikissa, syntynyt asumaan lämpimässä ja hoivaavissa käsissä.
