Häät olivat kuin unimaailman sumuinen juhla, jonka piti olla Markuksen ja Vienan elämän kruunu. Kallista, pohjoisen sinistä ravintolaa täytti Helsinkiä vilkkaampi seurue, ja koristeet kimmelsivät kuin tuhannet eurot tuulessa. Mutta täydellisen pinnan alla kyti outo, kylmä totuus, joka kuitenkin valuin unenomaisen äkillisesti päivänvaloon, kaiken keskellä.
Kohtaus 1: Hunajaa ja jäätä
Pääpöydässä Viena välkkyi kuin taikametsän kukka uudessa design-mekossaan. Kameran linssi siirtyi muualle, ja hän kumartui Markus-herran puoleen. Hänen äänestään katosi sinisorsa ja jääverho laskeutui:
“Katso nyt tuota. Tuo halpa kolttu pilaa jokaisen kuvani. Sano kuvaajalle, että sumentaa hänet tai käskee istumaan salin perimmäiseen nurkkaan.”
Kohtaus 2: Äiti
Markus seurasi katseellaan vaimonsa huolta. Salin sydämessä istui hänen äitinsä. Mekko vanha, kotikutoisen haalea, kädet karheat, rosoiset ja hermostuneesti liinalla lepäävät. Loisto ahdisti äitiä, mutta hänen kasvoilleen oli noussut hiljainen ylpeys pojastaan.
Kohtaus 3: Totuus suolalta maistuva
Markuksen sydän humisi oudosti kuin kelkkarinteen alla. Hän tuijotti täydellistä smokkinsa kangasta, sitten äitinsä paljaita sormia.
“Äiti möi ainoan kultasormuksensa, jotta saisin tämän puvun”, Markus sanoi matalalla, unenomaisella äänellä.
Kohtaus 4: Karu järvi
Viena pyöräytti silmiään kuin jäätyneen järven pinta ja huokaisi ylenkatseella:
“No entä sitten? Ei se oikeuta pilaamaan tunnelmaa. Tee asialle jotakin. Heti.”
Kohtaus 5: Unen raja
Markuksen sisällä jokin katkesi kuin mustikanvarvun varsi. Hän hivutti itsensä irti Vienasta. Irrotti kalliin rintakukkansa, tipautti sen pöydälle kuin haasteesen.
“Hoituu”, hän sanoi, oudon matalalla äänellä.
Kohtaus 6: Ennalta arvaamaton uneen päättyvä
Markus nousi ja kulki halki salin. Väki hiljeni, ilta venyi erityiseksi. Viena jäi istumaan suu auki, odottaen Markuksen puolustavan hänen esteettistä ilmapiiriään.
Markus kuitenkin kääntyi kohti äitiään. Hän polvistui karkealle matolle kaikkien nähden ja kumartui suutelemaan äidin käsiä.
“Anteeksi, äiti”, hän sanoi kirkkaasti, että jokainen saattoi kuulla “Tule pois. Täällä, missä rakkauttasi ei arvosteta, ei sinun paikka ole.”
Markus tarjosi äidille käsivartensa ja ohjasi hänet ovelle.
“Markus! Oletko hullu? Tule takaisin!” huusi Viena, kasvot vääntyneinä kiukusta ja häpeästä.
Markus pysähtyi ovella ja kääntyi vielä kerran:
“Tiedätkö, Viena, olet oikeassa esteettisyys merkitsee. Siksi minun elämässäni ei ole tilaa näin rumalle sielulle. Häitä ei tule.”
Näin Markus astui ulos, jättäen morsiamen yksin kullan ja valon keskelle, joka oli kuin sumuista unta. Tänä oudon iltana hän menetti vaimon, mutta piti kiinni tärkeimmästä: kunniastaan ja äitinsä rakkaudesta.
