Tie uuteen elämään vaikeiden koettelemusten jälkeen
Elämän ilot ja kivut kestäen, uuden toivon löytäminen
Olin jo ylittänyt neljänkymmenenviiden vuoden iän, kun elämäni suistui raiteiltaan: puolisoni lähti ja sai poikamme kääntymään minua vastaan. Jäin aivan yksin, eikä arjessani ollut enää ketään, jonka kanssa jakaa suruni tai vähäiset iloni. Selviytymisen pakosta otin töitä siivoojana paikallisessa alakoulussa Nurmeksessa, jotta sain maksettua asunnostani vuokran markoissakin mutta jatkuva huoli avioerosta ja riidoista oikeudessa painoi mieltäni raskaana, enkä kyennyt keskittymään työhöni. Lopulta minut irtisanottiin.
Muistan vieläkin tuon kaamoksen ajan, kun tunsin menettäneeni kaiken perheeni, kotini ja luottamuksen itseeni. Vaelsin iltaisin Joensuun kaduilla, tunsin itseni vähintäänkin samalla tavalla arvottomaksi kuin kaatopaikan roskapussit, joita ennen lakaisin koulun lattioilta. Eräänä mustana marraskuun iltana, keskellä ajatuksia, kirkkaat ajovalot sokaisivat minut yhtäkkiä ja auton renkaiden jarrutus rikkoi katujen hiljaisuuden. Auto oli syöksyä päälleni. En pystynyt liikkumaan pelosta ja kuljettaja pysähtyi vain muutaman sentin päähän minusta.
Autosta nousi pitkä mies työhaalareissa, jonka silmissä oli ystävällinen ilme. Hän huusi: Tajusitko, miten lähellä olit henkesi menettämistä? Olin niin järkyttynyt, etten osannut vastata. Mies kuitenkin näki epätoivoni ja ehdotti, ettei tällaisilla reiteillä kannata kulkea yksin. Silloin läheltä tuli vanha nainen koiransa kanssa, ja hän pyysi miestä olemaan lempeämpi: ehkä juuri nyt tarvitsin tukea enemmän kuin tuomitsemista.
Tiedätkö, ehkä hän tarvitsee apua. Älä ole kova, vaan ystävällinen, sanoi vanha nainen.
Näiden sanojen ja kohtaamisen myötä elämässäni alkoi tapahtua muutos. Opettaja, Sirkka, yksi koulun vapaaehtoisista, oli kokenut monenlaista itsekin, ja tarjosi minulle tilapäisen paikan Nurmeksen Suojakoti-yhdistyksellä, jossa hän auttoi vapaaehtoisena. Siellä tutustuin Aaroon aiemmin psykologina työskennelleeseen mieheen, joka oli omistanut elämänsä auttaakseen kriiseissä olevia ihmisiä. Hänen inhimillinen suhtautumisensa mahdollisuuksiini käänsi kaiken, ja hänestä tuli ohjaajani ja hiljainen ystäväni.
Aarolta sain rohkaisua osallistua maksuttomiin vertaistukiryhmiin, kokeilla kuvataideterapiaa ja opetella uusia taitoja. Hiljalleen ymmärsin: luottamus toisiin ihmisiin on mahdollista rakentaa uudelleen, eikä menneisyys määrittele arvoani. Koettelemuksista voi toipua ja alkaa rakentaa uutta suuntaa.
Vertaistuen, uuden oppimisen ja taiteen kautta kuljin
Trauman käsittely vertaistuen voimalla
Noihin aikoihin myös poikani, Jarmo, alkoi muuttua. Häntäkin koettelivat vaikeat ajat, mutta psykologi ja aidot keskustelut auttoivat näkemään, että syitä oli molemmilla puolilla niin äidissä kuin pojassa. Kipinä läheisyyteen löytyi uudestaan, ja hiljalleen luottamus toisiimme palautui.
Muutaman kuukauden kuluttua sain paikan Nurmeksen kirjastolta. Löysin sieltä kohtalotovereita naisia, jotka kulkivat oman kriisinsä keskellä, mutta jakoivat tarinansa ja osaamistaan yhteiseksi tueksi. Uskoni sekä omiin voimiin että tulevaisuuteen kasvoi.
Erityisesti kohtaloni kääntyi, kun tutustuin nuoreen naiseen, Ruutaan hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen, puolusti naisten oikeuksia ja rakensi tukiverkkoa niiden hyväksi, jotka olivat joutuneet ahtaalle. Ruutan rohkeus inspiroi ja hän pyysi mukaan tukemaan naisia Nurmeksen kylillä, missä vain apua tarvittiin.
Kuin löytyy voima ja halu muutokseen, on kaikki mahdollinen, sanoi Ruuta.
Aloitin samalla yhteiskunnallisten aineiden sekä sosiaalialan opiskelut, ymmärtääkseni paremmin sekä itseäni että muita. Opin aikana kohtasin Toinin pitkän elämän kokenut nainen, josta tuli mentori ja ystävä. Hän opetti puolustamaan rajoja, olemaan rohkea ja arvostamaan itseäni.
Jarmon kanssa suhteemme vahvistui. Hän kasvoi aikuiseksi, itsenäiseksi mieheksi, ja aloitimme yhteiset kävelyt metsäpoluilla, keskustelimme haaveistamme ja tulevaisuudesta. Hänen hyväntahtoisuutensa antoi voimaa jaksaa arjessa. Yhteisymmärrys, läheisyys ja perheestä huolehtiminen kantoivat.
Rohkeuden löydettyäni toimin vapaaehtoisena lasten parissa, jotka olivat joutuneet vaikeuksiin. Tunsin, miten voin antaa samaa tukea, johon olin joskus itsekin nojannut.
Vapaaehtoistyö toi arkeen uuden tarkoituksen ja ilon. Huomasin myös, että oma esimerkkini antoi uskoa muille naisille, jotka olivat joutuneet vastaaviin vaiheisiin elämässään. Yhdessä Ruutan ja Toinin kanssa vaikutimme vertaistukiryhmän syntyyn, jossa jaoimme tarinamme ja opimme toinen toisiltamme.
Yhdessä auttaminen, tukiryhmät naisille
Rohkeutta jakaa ja kasvaa ihmisenä
Kerran muuan nuorimies tuli luokseni hänkin oli selviytynyt vaikeista ajoista ja haaveili opettajan työstä lasten kanssa. Näin hänessä toivon kipinän ja ryhdyin tukemaan hänen opintojaan.
Sain elämälleni jälleen uutta tarkoitusta ja energiaa. Kirjoitin artikkeleita, osallistuin seminaareihin, kerroin avoimesti tarinaani ja kannustin muita uskomaan parempaan huomiseen. Monien sydämet avautuivat sanoilleni, ja tunsin syvää tyytyväisyyttä.
Poikani Jarmo seurasi esimerkkiäni ja löysi rohkeuden tavoitella omia unelmiaan. Hän haki Joensuun yliopistoon lukemaan taloustieteitä ja rakensi omia tulevaisuuden suunnitelmiaan. Meistä tuli tiivis tiimi.
Vuosien mittaan liityin mukaan projekteihin, joissa tuettiin nuoria naisia ja yksinhuoltajia Nurmeksessa ja lähialueilla. Vedimme koulutuksia ja työpajoja, jaoin kokemuksia ja autoin voittamaan pelkoja muutoksen edessä.
Kerran minut pyydettiin kertomaan tarinani suureen tapahtumaan, joka keskittyi sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen pohjoisessa. Kerroin elämästäni, jaoin oppimani, ja huomasin, miten oma tieni loisti majakkana muille.
Yksityiselämässä Jarmo oli kasvanut vahvaksi ja itsenäiseksi. Retkeilimme yhdessä, suunnittelimme tulevaisuutta ja puhuimme avoimesti. Opin, että tärkeintä on rakkaus, perhe ja kyky jakaa lämpöä ympärilleen.
Lopulta tartuin myös kirjoittamiseen. Halusin jättää jäljen matkastani ja auttaa muita naisia löytämään voiman muutokseen. Kirjoitukseni ja pienet kirjaseni antoivat monille toivoa ja voimaa jatkaa.
Elämän syvin oivallus:
Jokainen kokemus on askel kasvuun, toivoon ja rakkauteen. On arvokasta vaalia kuljettua tietä, ja uskoa hyvyyteen, joka tekee elämästä merkityksellistä ja kaunista.
Niin elämäni on ollut kasvun ja läpimurtojen polku kaikki kokemukset ovat tuoneet voimaa ja viisautta. Olen kiitollinen jokaisesta koetuksesta, sillä niiden tähden olen se, joka olen. Tulevaisuus on avoin uusille mahdollisuuksille, kohtaamisille ja ilolle. Tärkeintä on elää hetkessä ja katsoa luottavaisesti kohti valoisampaa huomista.
