Kuvittele tämä, ystäväni: astut ulos vankilasta ja suuntaat suoraan isoäitisi mökille Pohjois-Karjalassa. Mutta kun avaat narisevan oven, löydät sieltä pienen tytön suomalaisella etunimellä, vaikkapa Lumi. Selvästi järkyttynyt Lumi tuijottaa sinua ja sinä aavistat heti, että tässä on jotain salattua ja vakavaa.
Yhtäkkiä kajahtaa meteli, kun joukko miehiä rysähtää sisään repaleisen oven kautta, saappaat täynnä suota ja hiekkaa. Sen humalainen johtaja mittailee sinua päästä varpaisiin, sinun oranssissa Rikosseuraamuslaitoksen puvussasi: Uusi vahtikoira talossa vai? hän vinoilee naureskellen.
Pidät pintasi, et peräänny yhtään: Tämä ei ole teidän koti. Nyt ulos täältä. Salama leimahtaa pihakuusen takaa ja näet, että johtaja ei aio lähteä. Toinen miehistä ärsyttää Lumin vetäytymään taaksepäin.
Vie tyttö pois, johtaja käskee. Sen äidillä on meille vielä velkaa.
Silloin muistat isoäitisi sanat rohkeudesta. Kun johtaja lähtee uhkaavasti kohti, käännät tilanteen omaksi eduksesi: lattian liukkaus auttaa sinua tönäisemään hänet suoraan vanhan pöydän reunaan.
Toinen hyökkää, mutta tyrmäät hänet. Kuiskat nopeasti Lumille: Juokse! Ja Lumi viilettää ulos pihan kautta.
Johtaja vetää esiin puukon sinä väännät hänen ranteensa selän taakse ja pudotat aseen lattialle. Veren ja kesäsateen sekoitus valuu lattialle. Lopulta muut miehet vetävät johtajan pois myrskyyn.
Etsit Lumin omenapuun alta, otat hänet kainaloon ja viet takaisin sisälle. Lumi nyyhkäisee: Ne tulee takaisin.
Tulevat kyllä, vastaat. Mutta ei niin helposti enää. Barrikadoitte oven vanhoilla laudoilla ja annat Lumille lupauksen: tätä taloa ei enää vallata.
Myöhemmin, kun korjaat lattiaa, huomaat irti olevan laudan. Sen alta löytyy vanha peltirasia, täynnä kirjeitä, seteleitä euroina ja todisteita siitä, että joku Aarne Salo on uhkaillut isoäitiäsi maan takia.
Lumi tunnistaa nimen: se on se mustalla pakettiautolla saapuva pomo.
Naapuri, Eero, kertoo että Salo vei isoäitisi pois kylästä kuukausia sitten.
Käännyt hakemaan apua kylän papilta, isä Topilta, joka antaa sinulle nipun papereita. Ne todistavat Salon pienet vilungit ja vievät sinut yhteyteen toimittajan, Annin, kanssa Joensuussa.
Vien mukaani Lumin ja lähdetään pick-upilla kohti kaupunkia. Huomaamme mustan pakettiauton jahtaavan meitä moottoritiellä, mutta pääsemme kuin ihmeen kautta karkuun.
Joensuussa Annille selvitän tilanteen ja hän tarkistaa paperit, nopeasti tajuten, että tässä on todella vaarallinen juttu käsissä.
Lumi listaa nimet, jotka sitovat Salon paitsi maanvaltaajiin, myös ihmiskauppaan.
Anni ehdottaa nopeaa toimintaa ei aikailla, ettei Salo ehdi siivota sotkujaan.
Samana iltana menemme yhdessä Annin ja kuvaajan kanssa laituri-alueen varastolle, Lumi jää piiloon autoon. Väijyssä poliisi ryntää sisään.
Hiivit varastoon, olet juuri vapauttamassa Esperiä (isoäitini sisko), kun Salo hyökkää vastaan.
Kaaos valtavan myrskyn keskellä mutta sitten poliisit ryntäävät sisään, Salo viedään käsiraudoissa. Esper ja Lumi ovat vihdoin turvassa.
Poliisilaitoksella eräs konstaapeli kertoo, että aikanaan sut lavasti juuri Salon rikollisporukka, siksi vankila.
Viikkojen sisällä Annin paljastukset kaatavat koko Salon ketjun.
Lopulta palaan kotikylään, eikä kylä enää ole hiljaa. Sieltä löytyy kadonnut Marja ja Hermanni joutuu putkaan. Lumi haluaa jäädä, Esper ottaa hänet suojelukseensa.
Kuukaudet kuluvat. Talo ja puutarha rakentuvat uudestaan. Eräänä syysiltana Esper nojautuu sinua vasten ja sanoo:
Menneitä vuosia et saa takaisin, mutta tulevaisuuden suunta on sinun käsissä.
Katson korjattua pirttiä ja vastaan:
Täällä ei enää vaieta. Yksikään lapsi ei enää katoa.
Ja niin, ensimmäistä kertaa aikoihin, alkaa elämä tuntua oikealta.
