Aaro palasi kotiin eräänä iltana, asteli keittiöön ja huomasi illallisen valmiina pöydällä odottamassa häntä. Kumma juttu, missä Maija on, hän mietti itsekseen. Astuessaan makuuhuoneeseen hän näki vaimonsa istumassa lattialla pakaten tavaroita matkalaukkuun.
Oletko lähdössä jonnekin? Aaro kysyi ihmeissään.
Sain lähetteen keskussairaalaan tutkimuksiin. On vähän huonoja epäilyksiä, Maija vastasi yllättäen.
Mitä tarkoitat huonoja? kysyi Aaro säikähtäneenä. Onko sinulla sitä samaa, mihin äitisi aikanaan menehtyi?
Aaro tuijotti vaimoaan, eikä tahtonut uskoa, että tällainen oli tapahtumassa.
Noista illoista on jo monta vuotta, mutta muistan vieläkin, miten noina päivinä en löytänyt itselleni paikkaa. Olin todella huolissani Maijasta, joka makasi tutkimuksissa Tampereella. Itse jäin meidän kotikylään ja elin päiväni toivoen parasta ja ajatellen pahinta.
Maija ei koskaan valittanut mistään. Olin pitkään pitänyt itsestään selvänä, ettei hänellä ollut ongelmia. Olimme eläneet avioliitossa yli kolmekymmentä vuotta, kasvattaneet kaksi lasta. Koko koti pyöri Maijan käsien varassa ruoanlaitto, siivous, pyykinpesu, kaikki kodin askareet. Olin pitänyt näitä naisten töinä eihän miesten nyt sentään tarvitse tiskata tai seisoa hellan äärellä.
Maija ei kuitenkaan ollut mikään kotiäiti, vaan työskenteli kirjanpitäjänä samalla sahalla kuin minäkin. Kun palasin töistä, tapani oli valittaa väsymystä ja päivän raskautta, heittäytyä sohvalle ja avata televisio. Sillä välin Maija touhusi keittiössä: laittoi illallisen, valmisti lounaan seuraavalle päivälle, tiskasi, järjesti kodin järjestykseen, silitti vaatteet Kotityöt, joita riitti loputtomiin.
Meillä oli aina siistiä ja kodikasta, pöydässä tuoretta ruokaa joka päivä. En halunnut syödä samoja ruokia kahta päivää peräkkäin, joten Maijalla meni paljon aikaa ruoanlaittoon. Hän ei koskaan valittanut eikä pyytänyt apua. Minulle ei tullut mieleenkään tarjoutua auttamaan. Miksi olisin? Eihän se minun asiani ollut.
Kun Maija otti vapaapäivän töistä päästäkseen terveystarkastukseen, olin ihmeissäni.
Oletko tulossa kipeäksi? tiedustelin.
Toivon ettei. Viime aikoina olo ei ole ollut paras, Maija vastasi.
Haluaisitko syödä jotain vitamiineja? Eihän tämä kevättä ole? ehdotin.
Ehkä se auttaisi, hän kohautti olkiaan.
Kun illalla palasin kotiin, Maija kertoi, että hänen täytyi lähteä Tampereelle tutkimuksiin.
Ai miksi? ihmettelin.
Terveyteni vuoksi. On vähän huonoja epäilyksiä, sain lähetteen keskussairaalaan.
Mitä se tarkoittaa? Onko sinulla se sama kuin äidilläsi?
Toistaiseksi vain epäilyksiä, Maija rauhoitti, vaikka näin miten hän oli jo itsekseen itkenyt, kun en ollut kotona. Ostin jo bussilipun, lähden huomenna aamulla heti kello kahdeksalta. Syöthän itse? Hellalla on lihapullia ja perunaa, pöydällä salaatti. Haluan pakata tavarat ja mennä nukkumaan ajoissa.
Oletko syönyt?
Ei huvita ruoka nyt, Maija vastasi jatkaen pakkaamista.
Katsoessani Maijaa ja matkalaukkua tunsin, kuinka kaikki romahti sisälläni. Voiko Maija todella olla vakavasti sairas? Hän, joka oli aina ollut niin reipas ja elinvoimainen.
Taisin saada kaikki tarpeelliset kamppeet mukaan, hän totesi.
Laita laturi mukaan, muistutin.
Niin, laturi täytyykin vielä ottaa. Kiitos, Aaro. Mikset syö?
Ei oikein tee mieli ruokaa nyt
Saitko surullisen mielen minun takiani?
Aaro nyökkäsi hiljaa.
Katselin matkalaukkua ja muistin, miten neljä vuotta aiemmin pakkasimme tähän samaan laukkuun tavaroita, kun olimme aikeissa lähteä Hankoon meren rannalle. Maija oli silloin ostanut kaksi värikästä uimapukua, kauniin mekon ja olkihatun. Oi kun hän iloitsi tulevasta matkasta! Olimme aina viettäneet kesälomat mökillä, oikealle matkalle ei ollut ehditty.
Matka jäi kuitenkin tekemättä, kun minulle tarjottiin yllättäen tilaisuutta tuurata sairastunutta työntekijää. Työnjohtaja lupasi hyvän bonuksen, ja minä suostuin, ajattelin että käyttämällä rahat makuuhuoneen remontoimiseen saisimme enemmän hyötyä. Uskoin Maijan olevan samaa mieltä ja ehkä hän olikin, mutta yöllä kuulin hänen itkevän hiljaa. Hän väitti nähneensä pahaa unta, mutta nyt ymmärrän, että hän suri menetettyä mahdollisuutta.
Seuraavana vuonna matkaa ei edes suunniteltu, eikä Maija enää puhunut siitä. Olin vain iloinen, sillä minulla ei ollut koskaan palavaa halua lähteä mihinkään mökillähän on aina puuhaa, hyvät grillaamiset, ystäviä kylässä, ja mökin vieressä lainehti järvi, jossa on hyvä uida. Miksi lähteä jonnekin ja käyttää rahaa, kun on hyvä olla kotonakin.
Nyt Maija pakkasi laukkuansa muttei suinkaan lomaa, vaan tutkimusmatkaa varten. Entä jos Ajatus kävi minua kylmään.
Sinä iltana en saanut syötyä illallistakaan, ja yöllä pyörin sängyssä unen saamatta. Kuulin, miten Maija itki hiljaa vieressä, mutta en uskaltanut ottaa häntä syliin ja lohduttaa.
Aamulla saatoin Maijan linja-autoasemalle. Halasimme bussin noustessa ja tunsin sydämessäni voimakasta kaipuuta olla päästämättä vaimoani pois luotani. Kun bussi ajoi pois ja hävisi näkyvistä, nousivat kyyneleet silmiini.
Maija, kuiskasin hiljaa. Rakas, kunpa kaikki menisi hyvin
Tunsin oloni tyhjäksi, mutta oli pakko ryhdistäytyä ja lähteä itsekin töihin. Päivisin työ hieman auttoi unohtamaan ahdistukseni, mutta kotiin palatessa kaikki tyhjyys ja alakulo palasi. Ilman Maijaa koti tuntui autiolta.
Pakotin itseni lämmittämään eilistä ruokaa ja söin vähän.
Yritin rauhoittaa itseäni ja napata ajatukseni johonkin muuhun, joten selailin vanhaa valokuva-albumia.
Tuossa me olemme vastanaineina Maija niin kaunis ja hoikka. Hän on edelleen kaunis, mutta silloin Kun ensi kerran näin hänet, en voinut uskoa onneani.
Tapasimme Jarmon syntymäpäivillä. Maija tuli sinne toisen miehen kanssa, minäkin olin sinne kutsuttu toisen naisen Sirkan kanssa. Mutta kun näin Maijan, rakastuin ensisilmäyksellä. Jos joku olisi aiemmin väittänyt minulle sellaista tapahtuvan, olisin vain nauranut. Rakkautta ensisilmäyksellä? Sellaista ei minulle voisi tapahtua… Mutta niin vain kävi.
Samana iltana riitelin Sirkan kanssa. Hän huomasi tietenkin, miten katsoin Maijaa, ja ulos päästyämme Sirkka itki.
Eipä siinä mitään, sanoin. Meidän olisi pitänyt erota jo aikapäiviä, en ole koskaan rakastanut sinua.
Sirkka meni pois nyyhkyttäen, mutta viikon päästä aloitti suhteen Juhan kanssa, josta tuli myöhemmin hänen aviomiehensä.
Maijan perässä jouduin tekemään töitä. Vaikka hänkin erosi seurustelukumppanistaan, Maija ei aivan heti suostunut minulle. Mutta lopulta hän antoi periksi.
Kuljin valokuvia ja kertasin mielessäni elämämme onnellisimpia hetkiä. Tajusin, kuinka valtavan onnellinen olin ollut kaikki nämä vuodet. Ja kuinka itsestäänselvyytenä olin pitänyt kaikkea. Milloin viimeksi olin sanonut Maijalle rakastavani häntä? Tai kiittänyt kunnolla hyvästä ruoasta? Varmaan en edes kiittänyt, pidin sitä itsestään selvänä eikö vaimon kuulu huolehtia miehestään?
Nyt vasta ymmärsin, kuinka paljon Maija oli tehnyt kodin ja arjen eteen. Olin keksinyt, ettei hän väsy koskaan… Kun olin sairaana, Maija keitti puolukkamehua ja kanakeittoa, kuunteli valituksiani, lohdutti minua. Mutta jos hän oli kipeä, joi kupin teetä ja lähti silti töihin…
Ajatus siitä, että voisin menettää Maijan, sai minut kauhun valtaan. Nuo muutamat päivät, kun hän oli tutkimuksissa, elin jonkinlaisessa sumussa. Soitimme joka ilta, mutta Maija ei sanonut mitään varmaa ja minä olin aivan levoton.
Soimasin itseäni, etten ollut ollut parempi mies. Olin ollut itsekäs jospa saisin vielä tilaisuuden korjata kaiken
Aaro, minulla on hyviä uutisia! Ei ollutkaan totta! Ongelmaa kyllä löytyi, mutta ei mitään niin vakavaa, Maija sanoi puhelimessa eräänä iltana, kun olin taas aivan huolesta sekaisin.
Oikeastiko? kiljahdin. Maija, olen niin onnellinen!
Muutaman päivän kuluttua menin Maijaa vastaan linja-autoasemalle, kädessä kimppu hänen lempikukkiaan valkoisia liljoja.
Ei olisi tarvinnut kukkia ostaa, Aaro, mutta onpa ihanaa. Kiitos!
Tiedätkö kuinka paljon välitän sinusta, sanoin halatessani häntä. Olen rakastanut koko ajan… Anna anteeksi, jos olen ollut huono mies…
Mitä sinä nyt? Et kai ole pettänyt minua?
En toki! No, en vain ole huolehtinut sinusta tarpeeksi, tehnyt osaani kotitöissä. Mutta nyt se muuttuu, ja muuten minulla on sinulle yllätys.
Minkälainen?
Ostin meille liput ensi kuussa meillä on loma, ja me lähdemme meren rannalle.
Merelle? Mutta entä mökki?
Antaa olla mökkihommat! Ehkä myisimme koko mökin! Kasviksia saa torilta.
En tunnista sinua, Aaro…
En minäkään itseäni, Maija. Tämä tilanne sai minut ymmärtämään, miten tärkeä olet. Nyt lupaan pitää sinusta huolta kuin suurimmasta aarteesta. Rakastan sinua
Oi Aaro! Ehkä kaiken piti tapahtua juuri näin, jotta kuulisin sinulta nämä sanat. Mennään kotiin Rakastan sinäkin sinuaMaija puristi minua lujasti ja nojauduimme hetkeksi toisiimme kuin nuoret rakastavaiset, jotka eivät vielä tiedä elämän painosta mitään. Asemalaiturilla meidän ympärillä tihkui keväistä, odottavaa ilmaa, ja tunsin, miten vuosikymmenten hiljaiset sanat ja eleet purkautuivat vihdoin näkyviin. Maija hymyili, ja hänellä oli kasvoillaan sama valo kuin silloin, kun ensi kerran rakastuin häneen.
Kävelimme kotiin hitaasti ja hiljaa, käsi kädessä kuin ensimmäisellä yhteisellä kotimatkalla, kadulla joka nytkin oli tuttu mutta samalla uusi. Kotona Maija istahti pöydän ääreen ja minä minä otin esiin lautaset, nostin hellalta perunat ja paistoin silakoita, kuten olin luvannut opetella tekemään. Maija seurasi touhujani silmät naurussa; astiat kilisivät ja pöytä täyttyi ruoista.
Illalla, ennen nukkumaan käymistä, sytytimme makuuhuoneeseen pienen lampun. Maija istui vuodetta vasten ja minä hänen viereensä en arkaillen, vaan täynnä halua ottaa tämä arki omiin käsiini. Silitin hänen kättään ja kuiskasin, että tästä lähtien otamme ilon irti kaikesta, mitä saamme yhdessä elää. Ettemme enää jätä mitään sanomatta tai matkoja tekemättä, olipa kyse Hangosta, mökistä tai pienestä kävelystä lähimetsään.
Yön hiljaisuudessa, juuri ennen kuin uni vei meidät, Maija kuiskasi: Ei elämä kysy, milloin on oikea hetki, mutta välillä se antaa toisen mahdollisuuden.
Minä puristin hänen kättään ja vastasin: Nyt on meidän vuoromme ottaa siitä kaikki irti.
Ja niin nukuimme ensimmäisen uuden yhteisen yön, sydän keveänä, varmana, että rakkaus voi todellakin muuttua ja samalla pysyä aina samana.
