Äiti, mitä sinä menit sanomaan vaimolleni? Hän melkein pakkasi jo laukkunsa.
Sanoin vain totuuden. Ymmärrä nyt, hän ei ole sinulle oikea Ilmatar sopisi sinulle paljon paremmin.
Mikä Ilmatar? Mitä sinä oikein keksit päässäsi?
Olen aina tiennyt, että poikani on erityinen. Hän oli esikoiseni ja rakastin häntä yli kaiken. Kun hän kasvoi aikuiseksi ja meni naimisiin, en vain pystynyt hyväksymään sitä. En voinut uskoa, että joku voisi muka tulla tilalleni hänen elämässään. Oli erittäin vaikeaa päästää rakkaasta lapsesta irti, mutta annoin hänetkin toisen naisen käsiin.
Poikani on koko elämäni. Rakastan häntä yli kaiken ja olisin valmis tekemään mitä tahansa hänen eteensä. Kasvatin hänet yksin, koska hänen isänsä oli jatkuvasti työreissuilla, se oli rankkaa. Yritin olla sekä äiti että isä. Opin vaihtamaan pyöränrenkaan, potkimaan jalkapalloa ja leikkimään tinasotilailla, että voisin jakaa hänen kiinnostuksen kohteensa. Tiedän hänen arvostavan sitä. Olen aina tehnyt kaikkeni, jotta hän pärjäisi ja olisi onnellinen, koska hän on suurin aarteeni.
Olen aina huomannut, ettei hänen vaimonsa rakasta häntä samalla tavalla. Hän ei pidä huolta pojastani, ei laita ruokaa, astiat jäävät likaisiksi tiskipöydälle ja vaatteet lojuvat ympäriinsä. Kodin hengetär vaimosta ei kyllä tule.
Silti, halusin olla vielä osa poikani elämää. Halusin pitää hänestä huolta, kuten olin aina tehnyt. Siksi kävin viikoittain heidän asunnollaan hakemassa pojaltani likapyykit, vein ne kotiin, pesin ja silitin. Minulla oli oma avain, jolla pääsin sisään heidän ollessaan töissä, hiivin hiljaa ja tein hommat, ettei miniäni huomaisi. Sitten vein puhtaat vaatteet takaisin kaappiin.
En voinut jättää sitä, en vain voinut. Tiesin, että poikani on kiireinen töissä ja opinnoissa, hänellä ei ole aikaa pyykätä siksi minä hoidin sen, sillä hänen vaimonsa ei kolmen vuoden jälkeenkään osannut pestä pojan sukkia tai silittää housuja.
Kannoin vaatteet kotiin ja pesin ne lastenjauheella, koska tavallinen aiheuttaa pojalleni allergiaa. Se vei paljon aikaa ja energiaa, mutta tiedän sen olevan tarpeen. Halusin pojalleni vain puhtaat ja raikkaat vaatteet. Palautin nekin hiljaa, kun ketään ei ollut kotona. En häirinnyt, jätin vain hänen kaappiinsa siistin pinon. Eihän hänen vaimonsa tiedä, että lapsellani on allergia pesuaineille hän heittää kaikki vaatteet koneeseen sekalaisena, ja ripustaa miten sattuu.
Neule, jonka neuloin pojalleni viime syntymäpäivänä, venyi ja täyttyi nyppyyntymisestä tietenkin, kun miniäni pesi villan kiehuvassa vedessä ja kuivatti narulla. Jouduin purkamaan neuleen ja neulomaan uudestaan. Kaikki on helpompaa tehdä itse kuin korjailla toisten jälkiä.
Mutta miniäni ei ymmärrä miksi teen näin. Hän sanoo, että ei kuulu hänelle että minun tulisi opettaa poikani itsenäisemmäksi. Mutta enhän voi jättää häntä yksin likapyykin kanssa, kun vaimonsa ei ilmiselvästi viihdy kuin kaatopaikan keskellä. Rakastan poikaani ja haluan hänen olevan terve ja onnellinen. Jos voin auttaa, autan.
Mieheni on motkottanut minulle tästä. Hänen mielestään keskityn liikaa aikuiseen poikaamme että hän on nyt valinnut vaimonsa ja saakoon nyt pärjätä sillä. Mutta en voi nukkua yöllä ajatellen, että poikani tulee kotiin, silittää, pesee ja laittaa ruokaa, kun hänen vaimonsa vain loikoilee sohvalla.
Niinpä päätin, että pesen vaatteet vielä kerran, enkä enää vaivaa häntä. Aamulla aikaisin, kun he olivat töissä, menin heidän asuntoonsa ja kokosin kaiken pyykin, jopa osan vaimonkin, koska ne haisivat pahalle ja pelkäsin, että hän laittaisi nekin poikani puhtaiden vaatteiden sekaan. Laitoin kasaan ja kiiruhdin kotiin pesemään. Mieheni komensin kylään ystävänsä luo, että sain tehdä rauhassa.
Pesin kaiken, jopa peitot, ja silitin siististi. Niistä tuli todella iso nyytti, jonka kannoin pojan talolle. Onneksi asui lähellä, ei tarvinnut raahata kauas. Asui neljännessä kerroksessa, ja kun polveni ovat kipeät, käytin aina hissiä. Nyt se olikin rikki, koska huoltoa tehtiin, eikä minulla ollut muuta hetkeä. Oli pakko kiivetä rappuja pitkin.
Kesti varmaan tunnin päästä ylös, raahasin nyyttiä, porras kerrallaan, ja koko matkan ajattelin lastani hänen on pakko saada elää siistissä kodissa. Itkin matkalla. Olin niin surullinen hänen puolestaan. Olisin halunnut pitää hänestä huolta aina. Toivoin, että hän löytäisi uuden naisen, joka todella pitäisi huolta, olisi lempeä ja siisti.
Pääsin vihdoin oven taakse, menin tavan mukaan avaimilla suoraan sisään. Laitoin kiireesti puhtaat vaatteet kaappiin. Naapurin koira olisi haukkunut, jos olisin kolhannut ovea. Hämmästyin, kun lattialla oli vierasta, huolimattomasti riisuttua kenkää. Kun lähdin, niitä ei ollut ilmeisesti poikani oli tullut kotiin aikaisemmin vaimonsa kanssa, ja taas miniäni oli levitellyt kaikki tavarat eteiseen.
Kuljin pidemmälle, ja makuuhuoneen ovella lattialla makasi poikani housut. Luulin pudottaneeni ne, halusin silittää ne siellä, ettei hänen tarvitsisi pukea ryppyisiä huomenna. Kumarruin, ja samalla hetkellä makuuhuoneesta kuului voihkaisua. Kun nostin katseeni, näin poikani sängyssä toisen naisen kanssa. Hänen vaimonsa on vaalea, mutta tällä naisella oli tummat hiukset.
Jähmetyin katsomaan sitä näkyä, kunnes poikani huomasi minut ja huudahti:
Äiti, ulos nyt! Anna edes hengittää! Suljin nolona oven ja sanoin:
“Tule, sinun pitää puhua kanssani.” Hetken päästä hän tuli keittiöön kylpytakissa, jonka olin ostanut hänelle.
Äiti, miksi olet täällä? Onko sinulla vielä avaimet?
Tietysti, annoit ne itse viime vuonna, että voisin joskus käydä kylässä, vastasin hiljaa.
Mutta yleensä kyläilystä ilmoitetaan, poika totesi.
Tulin vain pesemään pyykit, olinhan sopinut kanssasi.
Luulin, että tulisit huomenna, hän tokaisi ja käänsi selkänsä.
Onko tuo sun Aino värjännyt hiuksensa? kysyin varovasti.
Ei, äiti, ei se ole Aino. Tuo on toinen nainen.
Sinäkö petät vaimoasi?
Kyllä kai sinua hävettää nyt?
Ei, poikani, minä hyväksyn sinut sellaisena kuin olet.
Tämä Ilmatar on… hän kyllä viehättää minua enemmän. Aino on uraohjus eikä pidä kodista huolta, mutta Ilmatar tuli, laittoi ruoan ja siivosi keittiön. Hänestä näkee heti, että osaa pitää miehestään huolta. Mutta pysyn silti Ainon kanssa tämä on vain ohimenevää, poika mietti.
Hyvä, mitä teetkin, minä olen aina puolellasi. Pesin sinulle pyykit sinun jauheellasi tässä, eikä minun enää tarvitse enää häiritä, jos tällainen nainen pitää sinusta huolta, sanoin ja lähdin kotiin.
Olin tyytyväinen poikani löysi vihdoinkin naisen, joka pitää kotia järjestyksessä. Keittiö oli siisti, lattia puhdas, ruoka höyrysi hellalla. Tällaisesta miniästä olisin ylpeä. Eikä enää epäilystäkään, että poikani vaihtoi Ainon pois, sillä ymmärtää varmasti, missä on kauneutta ja järjestystä ei kaoottisessa sekasorrossa.
Viikko kului rauhassa, sydän levollisena. Menin kauppaan ja näin siellä Ainon ostamassa arvokkaita ja kummallisia ruokia. Hänellä oli korissa avokadoa, jotain vihreää hedelmää, näkkileipää, tattaria ja piimää. Menin kysymään:
Tervehdys, Aino! Oletko laihdutuskuurilla?
Päivää vaan, Sirkka Koskinen. Joo, poikasi kanssa päätettiin alkaa laihduttaa, kun kesällä aiomme lähteä Madeiralle ja pitää näyttää kuvissa hyvältä, hän tokaisi kovin töykeästi.
Ai poikani kanssa? Eikö teidän pitänyt erota?
Miten niin? Sanoiko hän niin?
Onhan hänellä uusi nainen, Ilmatar!
Mikä uusi? Ei taida olla totta… Mehän emme ole edes riidelleet!
Ilmatarhan tuli teille, siivosi ja pyöritti keittiötä. Luulin hänen jo kertoneen, etsi nyt itsellesi uusi mies, jonka kanssa voit syödä sitä tattaria.
Mitä keittiötä, kuka Ilmatar? Oletteko menettäneet järkenne? Koko ajan yllytätte poikaanne minua vastaan ja nyt raahaatte jonkun Ilmattaren hänen sänkyyn? Nyt riittää! Antakaa meidän olla rauhassa! Aino viskasi ostoskorin ja ryntäsi ulos kaupasta. En tiennyt, että hän osasi olla vielä tuollainen raivopää, mutta ihmettelin vielä enemmän, kun kuulin, että poikani jättikin Ilmattaren ja vaihtoi takaisin Ainoon kuin suoraan näkisi Hitlerin hameessa.
Jonkin ajan kuluttua poikani soitti minulle:
Moi, äiti, mitä olet mennyt puhumaan vaimolleni? Hän oli jo lähdössä pois kotoa!
Sanoin vaan totuuden. Ymmärrä nyt, hän ei ole sinulle oikea Ilmatar olisi parempi.
Mikä Ilmatar? Mitä ihmettä oikein kuvittelet?
Mutta niinhän se oli. Luulin, että otit uuden naisen ja erositte.
En ole eronnut enkä edes tunne mitään Ilmatarta! Älä soita enää, vaihdamme lukot! Unohda minut et tunne minua enää!
Jäin istumaan keittiön pöydän ääreen ja mietin, miten vaikeaa on päästää irti omasta lapsestaan. Opin kuitenkin, ettei aikuista poikaa voi suojella liikaa elämä opettaa jokaista, eikä äiti voi määrätä ketä poika rakastaa. Jos haluaa pitää lapsestaan kiinni, on päästettävä ajoissa irti.
