Kun satuin takaisin muistamaan ne ajat, kun Tulia haki poikaansa päiväkodista, miten Aaro aina juoksi hänen kaulaansa ja kuiskasi intohimoisesti korvaan:
Äiti, äiti, otetaan Matin mummo meille!
Mitä? Mikä mummo? Mistä sinä puhut? Tulia ei heti ymmärtänyt. Pue nyt nopeasti, isä odottaa jo autossa.
Tuolla se mummo on! Aaro osoitti sormellaan vanhempaa naista, joka rauhallisesti talutti Mattia ulos päiväkodista. Matin mummo! Minähän sanoin!
Älä höpsi. Se on Matin oma mummo.
No entä sitten? alkoi poika valittaa. Pyydä häneltä, että hän olisi minunkin mummoni. Ole kiltti.
Sinullahan on omat mummut. Peräti kaksi. Miksi meille nyt kolmas pitäisi saada? Älä uneksi turhia. Pue pian housut jalkaan.
Voi äiti… Aaro teki surullisen ilmeen ja yritti vetää lämpimiä housujaan ylleen. Minun mummut… eivät ne ole oikeita mummoja. Matilla on oikea mummo.
Miksi muka meidän mummut eivät olisi oikeita? Tulia yritti hymyillä epävarmasti. Hehän ovat täysin oikeita! He synnyttivät meidät sinun isän kanssa, eivätkä Matin mummo.
Entä sitten? Poika katsoi äitiään haikeana. Olihan synnytys, mutta mummoja heistä ei tullut.
Miten niin ei tullut? Keksit kyllä ihmeellisiä. Sinä olet meidän poika, joten äitini ja anoppini ovat automaattisesti sinun mummojasi!
Minä en halua mitään automaattisia. Haluan oikeita.
Ja millaisia ne oikeat ovat?
Sellaisia kuin Matin mummo.
Mitä eroa Matin mummolla ja sun omilla mummoillasi muka on? Aaro, en ymmärrä sinua nyt.
No, Matin mummo saa kutsua häntä ihan kovaan ääneen mummoksi, alkoi Aaro selittää. Mutta minun mummoni yksi käskee kutsua vain Irmaksi, ja toinen toruu, jos pihalla huudan mummo!.
Toruu? Miten niin?
Sillä tavalla. Sanoo, että Millainen mummo minä muka olen? Olenhan vielä nuori. Älä nolaa minua naapureiden edessä!
Sanoiko minun äiti noin?
Sanoi. Ja lisäksi hän sanoi, että sinä vain sysäät minut hänen hoidettavakseen. Ja Matin mummo taas sanoo, että Matti on hänen elämänsä paras asia. Minäkin haluaisin olla jonkun paras asia.
Ei voi olla totta, että minun äiti noin sanoi… Tulia katsoi poikaansa surullisena ja pyysi lempeämmin: Pue, kulta, meillä isä on jo odottamassa autossa. Ja Irma-mummo, rupeaako hänkin sinua torumaan, jos kutsut häntä mummoksi?
Ei toru, Aaro pudisti päätään synkkänä. Ei vain vastaa, kun niin sanon. Mutta jos sanon Irma, niin sitten hän kehuu minua. Ja äiti, miksi minun mummot eivät opi laittamaan oikeaa ruokaa?
Mitä sinä tarkoitat? Tulia katsoi häntä hämmentyneenä. Nälkäisenäkö ne sinua pitävät, kun olet heillä?
Kyllä, poika vastasi yllättävän tiukasti. Näännyttävät.
Miten niin? Älä nyt valehtele. Sinullehan tehdään vaikka mitä, parempaa kuin meille lapsena koskaan. Olen itse nähnyt!
Joo niin poika irvisti. Kylmää makkaraa, eineslihapullia, salaattia Eihän se mitään oikeaa ruokaa ole.
No, entä mitä sitten haluaisit?
Letut.
Letut? äiti toisti.
Niin. Tai pannukakut. Matin mummo tänään sanoi Matille, että “kun tullaan kotiin, paistan sulle lämpimät pannukakut. Smetanaa ja omaa hilloa päälle! Muistatko kesällä kun keitettiin yhdessä hilloa?” Ja Matti nyökkäili niin iloisena. Minun mummojen kanssa emme koskaan keitä hilloa.
Voi rakas Aaro… äiti silitti poikansa päätä hellästi. Haluaisitko, että tänään juodaan teetä ja syödään hilloa illalla? Mennään kaupasta ostamaan.
Eikä Henrikasta ostettu hillo ei ole hyvää
Mistä tiedät?
Olen pyytänyt mummoja tuomaan On jo kokeiltu.
Ja oletko pyytänyt heitä paistamaan niitä pannukakkuja?
Olen Aaro kiristi kylmän takkiaan päälleen. Sanoivat, että on liian vaivalloista. Veivät minut kahvilaan. Siellä on lettuja, mutta ne on kylmiä ja hillo on aina liian makeaa. Matin mummo sanoo, ettei mikään maailmassa voita kuumaa pannukakkua suoraan pannulta.
Niinpä, Tulia huokaisi haaveilevasti, tarttui poikaansa kädestä ja talutti tämän pihan poikki, missä Aarolla oli isä odottamassa autossaan. Hän soitti toiselle ystävälleen hetken mielijohteesta.
Sini, oletko kotona? hän kysyi varovaisesti.
Olen, vastasi ystävä.
Saanko pyytää sinulta jotain? Älä naura.
Mitä nyt?
Kerskailit kerran että paistat parhaat pannukakut. Poikasi syö niitä aina niin paljon kuin ehtii.
No, entä sitten?
Anna resepti sille taikinalle Kun ystävä purskahti nauruun, Tulia huudahti: Lupasin, ettei saa nauraa! Tämä on tärkeää minulle.
Tuu mieluummin itse meille, opetan paistamaan, on hauskempaa.
Milloin saisin tulla?
Heti.
No nyt en pysty, Tulia änkytti. Nappasin juuri pojan päiväkodista, mies odottaa autossa.
Tulkaa koko perhe! Pojatkin voivat tutustua. Mä jään odottamaan. Ystävä laittoi puhelimen kiinni.
Seuraavana päivänä Tulia pyysi töistä vapaata, ja meni äitinsä luo. He alkoivat opetella paistamaan pannukakkuja yhdessä. Äiti vähän nyrpisteli, mutisi nykyelämästä ja kiireisestä arjesta, mutta Tulia sanoi tiukasti:
Äiti, jos kerran me vain haittaamme sinun elämääsi, en enää koskaan tuo Aaroa sinulle hoitoon. Tiedätkö edes, mikä ero on oikealla ja sellaisella mummolla, joka ei koskaan keitä hilloa kesällä? Sulla on nyt lapsenlapsi!
Äiti meinasi napauttaa vastaan, mutta kun näki TULIAN päättäväisen katseen, pysyi hiljaa. Kaiken varalta.
Kun Vera tuli hakemaan poikaansa päiväkodista, tämä juoksi kaulailemaan äitiään ja kuiskasi intohimoisesti hänen korvaansa:
