Eilen mieheni tuli töistä kotiin ja oli jotenkin kummallinen.
Kysyin häntä hääjuhlista, ja heti hän katsoi alas. Hän sanoi, että menisi häihin yksin…
Entä minä? Olin ihmeissäni.
Mieheni totesi: “Rakas, sain tammikuussa vain tyhjän palkan. Varmaan lähden yksin häihin. Sinä hoidat lasta kotona. Ei mitään pahaa tapahdu. Olen pois kolme päivää, pitää asua hotellissa ja syödä jotain. Enkä voi unohtaa lahjaa hääparille.”
Me olimme nuori perhe, asuimme yhden huoneen kerrostaloasunnossa Helsingissä. Anoppi antoi meille sen asunnon. Olin vanhempainvapaalla ja tyttäremme, jonka nimi on Sinikka, oli melkein kaksi vuotta. En pitänyt kiirettä takaisin töihin, ei ollut ketään kenen hoitoon lapsen jättää. Appivanhemmat järjestivät asunnon, siitä kiitollisena, kuten sanotaan.
Äitini hoiti itseään, teki lisätöitä. Hän sanoi heti, että jos on todella pakko lapsenhoidolle kun palaan töihin, hän tulee kyllä. Mutta jos haluan ostaa uuden mekon ja värjätä hiukset, siitä ei puhuta silloin hän ei hoida lastani.
Tunnen äitini luonteen hyvin. Hän käy ulkomailla joka vuosi ja viettää viikonloput kauneushoidoissa ja hieronnoissa.
Meillä ei ollut koskaan akuutteja kriisejä perheessä. Kun mieheni oli kotona, sain huolehtia omista asioistani. Tosin, mieheni ei ollut erityisen innoissaan siitä ja antoi minun käydä kaupungilla vain harvoin ja lyhyesti.
Mutta sitten tuli kutsu häihin.
Mieheni nuorempi veli päätti mennä naimisiin. Häitä varten piti matkustaa Turkuun kolmeksi päiväksi. Menin pyytämään äitiäni jäämään Sinikan kanssa. Häät ovat sentään tärkeä tilaisuus. Vain kolme päivää. Lisäksi Sinikka on rauhallinen lapsi, ei huuda eikä valita.
Äiti vastusti pitkään, mutta huokaisi lopulta ja otti kolme päivää vapaata töistään. Olin todella onnellinen, koska olin kyllästynyt olemaan kaksi vuotta lapsen kanssa kotona. Häissä saisin edes vähän hengähdystä…
Mutta unelmani kaatuivat mieheni ilmoitukseen.
Minulle häät olivat merkittävä tilaisuus. Olin hoitanut lasta vuoden kotiin jämähtäneenä. Sitten kävi ilmi, ettei kukaan halunnut hoitaa häntä. Mieheni taas kävi usein työpaikan juhlissa ja työmatkoilla.
En tietenkään tuntenut hänen veljeään kovin hyvin. Näin morsiamen vain kuvassa.
Olin loukkaantunut. Mieheni ei halunnut ymmärtää minua. Hänestä kaikki oli ok.
Kuule rakas, ensinnäkin äitisi ei ole kovin innostunut ottamaan Sinikkaa luokseen. Annetaan hänen levätä nämä päivät, ja sinä jäädyt kotiin. Miksi vaivata toista? Jos hän ei halua hoitaa, niin ei hoida. Et myöskään tunne perhettäni kovin hyvin. Mikä hyöty sinulla edes on mukanaolosta? Sinun tehtäväsi on olla kotona ja huolehtia lapsesta. Minä menen ja tulen takaisin.
Niinpä päätin, ettei kukaan lähde häihin. Miksi mieheni saisi päättää mitä minun pitäisi tehdä?
Mitä mieltä olisit, kumpi on oikeassa?
Oma mielipiteeni: Sinikan äiti ja miehensä ovat kumpikin aika röyhkeitä. Totta kai, isoäidillä ei ole velvollisuutta hoitaa lapsenlasta. Mutta verta voisi ajatella myös tyttären parasta, ei vain omaa.
Mies ei ymmärrä vaimoaan. Hän on omistanut niin paljon aikaa tyttärelleen. Hänellä tulisi olla mahdollisuus levätä.
Miehen pitäisi ymmärtää, jos hän todella rakastaa vaimoaan…
Tyttö tässä tilanteessa on todella surullinen. Hän on täysin miehensä varassa. Häntä ei auta kukaan.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä lukijat ovat mieltä. Toivottavasti Sinikka onnistuu ratkaisemaan asian ja saa kerrottua mielipiteensä miehelleen.
Hyvät naiset, muistakaa Suomi on vapaa maa! Saa sanoa mielipiteensä. Ei siitä mitään kummempaa seuraa. Ei mies pyydä avioeroa, jos vaimo esittää vaatimuksen. Jos niin käy, niin rakkaus ei ole aitoa. Kanssaihmisiä pitää kunnioittaa ja antaa heille iloa.
