Perheeni pyörii isäni ympärillä, joka on kasvattanut, huolehtinut minusta ja antanut minulle aina vankkumattoman tukensa. Äitini lähti pois heti syntymäni jälkeen, eikä isäni koskaan halunnut mennä uudelleen naimisiin ehkä peläten uuden kivun kokemista. Elämä ei ole aina ollut lempeä isälleni, ja olen halunnut kasvaa nopeasti, jotta voin auttaa häntä kaikessa, mitä vastuullisena aikuisena hänen täytyy hoitaa.
Meidän perheen taloustilanne ei ollut paras, joten aloitin työt 15-vuotiaana. Kirjoitin artikkeleita Turun paikallislehtiin, ja kolmen vuoden jälkeen sain paremman työpaikan. Muutaman vuoden kuluttua löysin virkatyön Helsingin toimistosta, joka mahdollisti itsenäisyyteni ja sen, että pystyin elättämään itseni sekä isäni. Eräänä päivänä isäni pyysi minua vakavaan keskusteluun ainakin hän sanoi niin. Tunsin oloni hieman levottomaksi. Olohuoneessa odotti nainen, jonka isäni esitteli minulle äitinäni.
Kun hän näki minut, hän purskahti itkuun, pyysi anteeksi ja yritti halata minua. En kuitenkaan pystynyt päättämään, haluanko halata häntä takaisin. Irtauduin varovasti hänen otteestaan ja lähdin sanomatta mitään, jättäen vanhat keskustelemaan keskenään. Päätin antaa isäni käsitellä tilanteen niin kuin hän itse katsoi parhaaksi. En pysty antamaan anteeksi ihmiselle, joka hylkäsi meidät niin kovin ja ei edes vaivautunut lähettämään minulle syntymäpäivätoivotuksia kaikkien näiden vuosien aikana.
