Olen ollut parisuhteessa poikaystäväni kanssa kaksi vuotta. Hän kosi minua ja suostuin tietenkin. Silti olin hämmentynyt, kun hän ei pitänyt kiirettä muuttaa kanssani saman katon alle.
Hän asui vanhempiensa kolmion asunnossa Helsingissä, kun minä majailin opiskelija-asuntolassa. Mielestäni on tärkeää asua yhdessä ennen avioliittoa, jotta voisi oikeasti tutustua ja totutella arkeen toisen kanssa. Kerroin tästä ajatuksesta sulhaselleni, mutta hän esitti, ettei ymmärtänyt mitä tarkoitin. Sitten kävi sopivasti hänen vanhempansa lähtivät kahdeksi viikoksi mökille, jolloin saimme tilaisuuden elää yhdessä tuon ajan.
Halusin olla mallikelpoinen kotiapu. Tein ruokaa, huolehdin siisteydestä, pidin kaiken järjestyksessä. Piristin sulhastani päivittäin herkullisilla ruuilla ja pyrin ilahduttamaan häntä.
Kaikki olisi ollut hyvin, ellei yhtä asiaa. Pyysin häntä imuroimaan, mutta hän totesi, ettei aio tehdä “naisten töitä”. Hänen mukaansa heidän perheessään mies hoitaa taloudellisen puolen, ei siivoamista eikä vaimon auttamista. Vaikenin ja ajattelin, että kun asumme joskus yhdessä, asiat muuttuvat.
Ennen vanhempien paluuta kiillotin asunnon putipuhtaaksi. Halusin näyttää hyvältä hänen suvulleen. Leivoin piirakan, laitoin illallisen valmiiksi ja palasin kotiin.
Seuraavana päivänä Sebastian sanoi, että hänen äitinsä ei ollut minuun tyytyväinen. Olin kuulemma huono emäntä. Olin järkyttynyt asunto oli heidän kotiinsa tullessa paljon epäsiistimpi. Miksi hän haukkui minua? Edes piirakkaani ei arvostettu, hänen mielestään se oli epämiellyttävää. Olin todella loukkaantunut.
Luulen, ettei hän halua päästää poikaansa pois kotoa, siksi hän ei pidä minusta. Ehkä hänellä on jokin toinen ehdokas mielessään pojalleen… Miksi ajattelen näin? Koska vanhempien palattua Sebastian on ollut paljon kylmempi. Näemme tai puhumme enää harvoin. En usko, että häistä tulee mitään.
Mitä mieltä sinä olet?
