Siskoni meni naimisiin neljä vuotta sitten ja on nyt kolmenvuotiaan pojan äiti minä olen ylpeä täti ja myös kummi. 23-vuotiaana opiskelen yliopistossa ja teen töitä, joten vapaat päivät ovat harvinaista herkkua, vähän niin kuin Suomen kesä kaunis, mutta lyhyt. Tasapainoilu kaiken tämän välillä on välillä kuin yrittäisi heittää kahta jääkaappia samaan aikaan, mutta ystäville ja perheelle pitää silti löytyä aikaa.
Siskoni, tuo ihana Oona, on tällä hetkellä työtön. Silti hän kuluttaa yllättävän paljon aikaa erilaisissa kauneushoitoloissa ilmeisesti suomalainen kaamos vaatii lakatut kynnet. Hänen miehensä on lähdössä taas työmatkalle ties minne (varmaan Ouluun), ja Oona viettää kotona aikaa, mutta jotenkin salonki osuu aikatauluun paremmin kuin lapsen haku päiväkodista.
Eräänä päivänä Oona pyysi minua noutamaan Aaroa päiväkodista, koska hänellä oli kiireellinen tietenkin kampaamokäynti. Suostuin, koska tentit olivat juuri ohi ja minulla oli illalla vapaata. Viikkoa myöhemmin Oonan aviomies palasi työreissulta ja pyysi taas apuani: he halusivat viettää kahdenkeskistä aikaa. Lupasin olla Aarolla yli kahdeksaan. Mutta myöhemmin, kun yritin tavoittaa heitä, puhelimet olivat mykkiä ja viestit katosivat kuin keväthanki. Aaro istui eteisessä, silmät kyynelissä, odottaen vanhempiaan. Lopulta he palasivat puolen yön aikaan, selvästi iloisina jostain mukavasta illasta ehkä saunailta Helsingin keskustassa?
Mutta tarina ei loppunut siihen. Paria päivää myöhemmin Oona ja miehensä soittivat taas: tällä kertaa he halusivat juhlia miehen siskon syntymäpäivää, ja kysyivät voisinko hoitaa Aaroa. Onhan siellä niitä isompia lapsia, he arvelivat, eikä Aaro varmaan viihtyisi. Vedän rajat ja kerron kohteliaasti mutta suorasukaisesti, että vaikka olen iloinen heidän puolestaan, minulla on oma elämä; opiskelu ja työnteko menevät nyt edelle. Muistutin Oonaa, että hän on äiti, ja hänen pitäisi hoitaa lastaan itse ja kehotin ottamaan Aaro mukaan juhliin, siellä sentään olisi lapsiseuraa.
Oona ei ottanut tätä vastaan ihan yhtä kevyesti kuin toivoin loukkaantui ja oli hetken kuin savusilmä. Otin avukseni äidin, joka totesi suorasukaisella savolaisella tyylillä, että Oona nojautuu liikaa minuun eikä ota tarpeeksi vastuuta omasta lapsestaan.
Siskoni on edelleen kotona ja yrittää sysätä minulle vastuutaan kuin Lapin lumia, mutta pidän tiukasti omasta kannastani kiinni: minulla on oma elämä ja Oonan olisi syytä kantaa vastuunsa Aarosta ihan itse.
