Olen aina ollut tavoitteellinen ihminen, ja se oli suuri onni. Jo 25-vuotiaana olin onnistunut säästämään tarpeeksi, jotta ostin ihan oman yksiön Helsingin keskustasta.
En saanut tukea äidiltäni tai isältäni, ei sukulaisilta hoidin kaiken itse, omilla voimillani. Kun tapasin miehen, johon rakastuin, olin niin innostunut, että kerroin hänelle avoimesti omistavani juuri ostamani asunnon.
Samalla sanoin, etten aio muuttaa hänen luokseen vaan ehdotin, että voisimme vuokrata jotain yhteistä, ja minä vuokraisin oman asuntoni eteenpäin. Tavoitteeni oli säästää auton ostoon.
Hän hyväksyi ajatukseni ja sanoi, että pian alkaisi säästämään vuokraan, jotta voisimme asua yhdessä. Puolen vuoden päästä hän ilmestyi ovellemme matkalaukku kädessään. Kertoi jääneensä työttömäksi eikä ollut rahaa lainkaan.
Hän pyysi, voisiko asua luonani hetken aikaa. Onneksi hänellä oli sentään vanhemmat Turussa. En ottanut häntä luokseni asumaan. Uskon, että hän vain etsi tekosyytä elää kustannuksellani ei muuta. Päätin erota ja jatkaa elämääni omilla ehdoillani.
Opettelin, että omat rajat ja itsenäisyys ovat tärkeitä. Kun pitää huolta itsestään, pystyy myös rakentamaan kestäviä ja rehellisiä ihmissuhteita.
