Minä ja vaimoni olemme säästäneet vuosia, jotta voisimme ostaa mökin maalta, ja nyt vihdoin olemme saaneet sellaisen omaksemme. Olemme viettäneet siellä viikonloppuja ja koko kesän jo vuoden ajan.
Saimme myös vähän apua äidiltäni ja isältäni, jotka halusivat auttaa meitä toteuttamaan unelmamme mahdollisimman pian. Olimme niin onnellisia, että aloimme heti innolla korjaamaan ja kunnostamaan mökkiä. Rakensimme kasvihuoneita puutarhan viereen, jotta voisimme kasvattaa vihanneksia talvellakin, ja laitoimme hiekkalaatikon sekä keinuja takapihalle lasten leikkejä varten. Jo alusta lähtien ystävämme, niin minun kuin vaimonikin, poikkesivat mökillä lähes joka päivä, ja usein kävimme läheisellä joella, joka sijaitsee vain parinsadan metrin päässä mökiltä. Illalla grillasimme lihaa ja iltamyöhään vieraat lähtivät kotiin, mutta osa jäi yöksi, koska kaikilla ei ollut kulkuneuvoa myöhään illalla. Yleensä kaikki tutut onnittelivat meitä siitä, että olimme ostaneet oman mökin.
Vuosi myöhemmin lähes kaikki tuttavapiirissämme tajusivat, että vierailuissa pitää olla kohtuus. Siksi ajan myötä he kävivät yhä harvemmin kylässä. Nykyään he tulevat lähinnä juhlapyhinä, jolloin kutsumme heidät itse. Mutta joukossa on yksi ihminen, joka ei tunnu ymmärtävän tätä rajaa. Jos tämä nainen kuulee yhtään mitään mökistämme, hän pakkaa heti kassinsa ja tulee käymään, aiheuttaen harmaita hiuksia meille. Hänelle on aivan sama, haluammeko me majoittaa hänet vai emme tärkeintä on vain se, mitä hän itse haluaa.
On ihan okei, jos paikalla ovat vain minä ja vaimoni, mutta useimmiten paikalla ovat myös vanhempani sekä pienet lapsemme. Olen yrittänyt vihjailla hänelle, että olisi aika mennä kotiin, mutta kaikki yritykseni ovat olleet turhia. Hän saattoi viettää meidän kanssamme kokonaiset kaksi kuukautta putkeen.
Hän ei ottanut lainkaan vinkkejä siitä, että olisi syytä lähteä kotiin. Yritin jopa ehdottaa, että vanhempani ja appivanhempamme tulevat pian vierailulle, ja täällä olisi liian ahdasta. Silloin ystäväni suostui jopa nukkumaan kylmällä lattialla kunhan hänelle antaisin patjan.
Hänen vierailunsa menevät kutakuinkin näin: hän saapuu mökille perjantai-iltana ja makoilee koko viikonlopun sohvalla television ääressä, kun minä ja vaimoni hoidamme puutarhaa, kastelut ja muut työt. Kaikkiin pyyntöihimme saada apua hän tokaisee: Minä tulin tänne vain lepäämään.
Mieheni eikä vanhempani ole koskaan sanoneet sanaakaan tästä ystävästäni, vaikuttaa siltä, että vain minä alan pikkuhiljaa hermostua hänen käytökseensä.
Lopulta ulkona alkoi olla kylmä ja tuli talvi. Istuin ystäväni kanssa kahvilla mökillä ja kuulin hänen sanovan: Voi kun nyt on talvi, olisin tullut jo aikoja sitten sinulle kylään, jos olisi kesä… Sanoista meni kylmät väreet selkäpiihin ja mietin mielessäni, että siksi en osaa sanoa suoraan, etten haluaisi tavata häntä joka ikinen viikonloppu. Pelkään, että hän loukkaantuu eikä enää puhu minulle.
En halua sitä. Toivoisin, ettei hän enää tulisi joka viikonloppu mökille. Mitä minun pitäisi tehdä?
