Marja kasvoi pienessä kylässä, joka sijaitsi satojen kilometrien päässä suuresta kaupungista. Kesäisin sinne päästäkseen piti hypätä veneeseen ja ylittää vuolas joki, kun taas talvisin matkaa taivalsi lumista maantietä pitkin.
Vaikka kylä olikin syrjässä, siellä asui paljon ihmisiä. Kaikki tunsivat toisensa, juttelivat, jakoivat huoliaan ja auttoivat toisiaan parhaansa mukaan.
Marja oli perheensä kauan kaivattu tytär, mutta… äiti sai hänet avioliiton ulkopuolella.
Tytön isä oli Jukka pitkä ja komea mies, kylän kauneimman ja rakastetuimman naisen aviomies. Kukaan ei aavistanut, kuka lapsen todellinen isä lopulta oli. Jukka kasvatti kolmea lasta eikä koskaan halunnut jättää perhettään. Marjan äiti taas ei tahtonut pilata parhaan ystävättärensä kotia.
Jo syntymästään asti Jukan tytär Kaarina ja Marja olivat läheisiä he leikkivät yhdessä ja myöhemmin istuivat samalla pulpettirivillä ala-asteella. Tytöillä oli jo pieninä hyvä musiikkikorva, joten he menivät yhdessä musiikkiopistoon. Koulun he päättivät kunniamaininnoin, ja molemmat haaveilivat, että pääsisivät opiskelemaan musiikkia kaupungin konservatorioon.
Pian peruskoulun jälkeen heidän polkunsa erkanivat Kaarina muutti kaupunkiin, Marja jäi kylään, eikä yhteydenpito enää onnistunut. Vuosiksi tyttöjen ystävyys katosi.
Lapsuuden haaveet jäivät vain haaveiksi, kumpikaan ei päätynyt musiikkiopistoon. Kaarinasta tuli teknologi, Marjasta taas tavallinen kampaaja. Vuodet vierivät, Marja meni naimisiin, sai kaksi poikaa, ja muisteli Kaarinaa vain satunnaisesti.
Noihin aikoihin lääkärit löysivät Marjan äidiltä kasvaimen, ja tytär teki kaikkensa pelastaakseen äitinsä. Mutta kaikki salaisuudet paljastuvat joskus kun äiti oli lähtemässä ajasta ikuisuuteen, hän sanoi:
Isäsi… Isäsi… Tule lähemmäs, tyttäreni…
Se, minkä Marja sai kuulla, järkytti häntä syvästi. Hän oli kasvanut koko elämänsä sisaruksensa kanssa tietämättä asiasta mitään! Ei ihme, että he olivat aina ajatelleet samalla tapaa isän geenit näyttivät vaikuttavan.
Saadakseen Kaarinan numeron Marjan piti nähdä vaivaa. Jukka ei asunut enää kylässä, sillä Kaarina oli muuttanut vanhempansa kaupunkiin, eikä heidän perhettään ollut enää helppo tavoittaa. Lopulta tuttujen avulla Marja sai Kaarinan puhelinnumeron.
Hän näppäili numeron kännykkäänsä ja pian puhelimesta kuului iloinen kiljahdus. Kaarina ilahtui kovasti lapsuudenystävänsä soitosta. Marja kuitenkin päätti, että asia pitäisi kertoa kasvotusten ja ehdotti tapaamista.
Muutama päivä myöhemmin Kaarina matkusti lapsuuden kyläänsä, ja tytöt istuivat alas pitkän keskustelun merkeissä.
He muistelivat menneitä vuosia, lapsuutta, kouluvuosia ilo oli suurta, kun he näkivät toisensa jälleen monen vuoden tauon jälkeen. Nyt he tukevat toisiaan, vierailevat toistensa luona ja Marja tapaa myös isäänsä.
Jukka pyysi anteeksi vaimoltaan ja sai anteeksi. Nykyään Jukka ja Kaarina tulevat kylään Marjalle, käyvät myös Marjan äidin haudalla. Jukka viettää aikaa lastenlastensa kanssa, ja pojat ovat onnellisia saadessaan isoisän läheisyyden. Näin se elämä kulki totuus selvisi vuosikymmenten jälkeen, eikä kukaan joutunut kärsimään.
