5. elokuuta
Joskus elämä tuntuu ihan kuin suoraan elokuvasta. Meillä meni hyvin. Menimme naimisiin kolmekymppisinä. Saimme pojan, ja perheestämme tuli lämmin ja rakastava. Talous oli kunnossa ostimme asunnon Helsingistä, laitoimme vanhan maatalon Savonlinnassa uuteen uskoon. Kaikki mukavuudet, iso uusi sauna, hiljaiset pihat. Kävimme ulkomailla lomilla, joskus Oulussa sukuloimassa. Mieheni oli minulle uskollinen, enkä koskaan kaivannut muuta.
Poikamme kasvoi isoksi ja meni naimisiin suloisen Aino-tytön kanssa. Molemmat olivat reilut parikymppisiä. Minä ajattelin silloin, että olemme mieheni kanssa ihan samanlaisia vain kymmenen vuotta myöhemmin. Ostimme heille pienen kerrostaloasunnon Vantaan puolelta. Olin iloinen siitä, että kaikki sai jatkua.
Vuosien varrella minua alkoi kuitenkin varjostaa selittämätön levottomuus oliko se vanhuuden merkki vai vain vanhoja uskomuksia ja pelkoja. Vaikka elämä tuntui seesteiseltä, saattoi jotain tapahtua Ja niin tapahtuikin.
Mieheni kuoli yllättäen.
Kesti pitkään oppia elämään uudestaan ilman häntä. Aloin käydä töissä ennen olin vain kotiäiti.
Kaikki sanoivat, että perintö täytyy selvittää. Menin poikani kanssa lakimiehen luo. En edes tiennyt miksi ajattelin, että puoli asuntoa, puoli kesämökkiä, ja niin edelleen, kuuluisi minulle, eikö niin? Ei ollut muita perijöitä mieheni vanhemmatkin olivat menehtyneet vuosikymmeniä sitten.
Lakimies pyysi meidät toimistoon. Siellä pöydän ääressä istui nainen, jota en ollut koskaan nähnyt.
Mieheni puolikas omaisuudesta oli testamentattu hänelle.
Katsoin sekavana lakimiestä ja tästä outoa naista. Hän näytti vanhalta ja väsyneeltä, ehkä viisikymppiseltä ilmiselvästi siis mieheni menneisyydestä.
Lakimies selitti, että oli olemassa testamentti. Mieheni oli tehnyt sen 27 vuotta aiemmin, eikä sitä oltu koskaan peruttu joten se olisi yhä voimassa.
Vieraan tunkeutuminen elämääni…
Sitten, aivan kuin toisessa elämässä, he olivat rakastuneet hulluna kuin jostain vanhasta kotimaisesta elokuvasta nuoria, juuri valmistuneet opistosta. Elämä edessä. Hän oli tytölle ensimmäinen mies, ja hän oli siitä ylpeä. Tyttö nauroi, ja mies vakuutti olet minun lapseni, vaikka olivatkin saman ikäisiä.
Kerran he katsoivat elokuvan, jossa rakastavaiset kirjoittivat toisilleen testamentin. He innostuivat ja naureskelivat, ja tekivät saman kaikki mikä on minun, on sinun, ikuisesti. Tyttö tokaisi, että paperille täytyi saada virallisuus. Niinpä he menivät lakimiehen luokse. Sitten joivat samppanjaa ja rakastelivat.
Mutta elämä vei mennessään. Miehen isä sairastui, ja hän matkusti äitinsä kanssa ulkomaille hoitojen perässä. Tyttö tapasi toista ja tuli raskaaksi. Uusi mies kosi, äiti kehotti tarttumaan varmaan valintaan missä se vanha poikaystävä edes oli, uusi oli luotettava. Entinen rakas ei vastannut kirjeisiin. Tyttö meni naimisiin, muutti toiseen kaupunkiin, kun mies sai hyvän työn. Heille syntyi tytär, mutta avioliitto ajautui karille.
Vuosien varrella vanha testamentti unohtui, ja hän varasi kaiken nykyisen omaisuutensa omalle tyttärelleen.
Siksi oli yllätys, kun hänelle kertyi lappu postista. Hän oli varma, ettei ollut ajatellut vanhaa rakkauttaan enää aikoihin. Mutta kun näki miehen nimen, kaikki muistot palasivat miten kovasti hän oli sittenkin nuorena rakastanut.
Mies oli unohtanut testamentin kiireiden ja surujen keskellä. Ensin isä kuoli, sitten äiti sairastui. Kun hän kuuli, että entinen tyttöystävä oli naimisissa ja asui muilla mailla, hän päätti unohtaa tämän tyystin. Hän rakastui myöhemmin toiseen naiseen ei ollut suurta rakkautta, mutta arvosti tämän elämänasennetta. Heillä meni nykyisin hyvin.
Mutta mitä nyt veisikö hän puolet kaikesta, nainen ihmetteli.
Miten outoa, että testamentti tehtiin niin vain rakkaudesta ajatteli nainen. Ja minä saisin nyt sen puolikkaan muistoissa hänestä.
Nyt puolet kaikesta on minun, nainen ilmoitti.
Eikä se ollut mikä tahansa puolikas. Asunto Helsingissä, mökki, auto, pankkitili.
Minun sydämeni oli pysähtyä. Ensin menetin rakkaan puolisoni nyt tämä, aivan kuin petos.
Niin monta yhteistä vuotta eikä mies koskaan maininnut entistä rakastaan!
Ja nyt pitäisi luovuttaa näin paljon…
Kokeilin vielä oikeutta, mutta mikään ei muuttunut hermot vain kiristyivät.
Rahat annettiin naiselle.
Hän osti uuden asunnon Tampereelta ja lähti tyttärensä kanssa etelän rannalle lomalle.
“Kiitos,” hän toisti joka päivä.
