On suunnilleen kello kahdeksan aamulla, kun Tuomaksen koko perhe kokoontuu notaarin toimistolle Helsingissä. Kaikki ovat jännittyneitä, sillä he odottavat kuulevansa, että varakas sukulainen on jättänyt huomattavan perinnön. Notaarin viivästyessä tunnelma tiivistyy entisestään. Tuomaksen vanhin tytär, Sini, on malttamaton eikä saa pidettyä hermojaan kurissa miettiessään, onko hän testamentissa mukana. No tule nyt, täti, osoita vähän kunnioitusta. Sinunhan pitäisi surra. Meidän isämme ei kuitenkaan enää ole täällä, sanoo Markku.
Älä sano minua tädiksi. Olen vielä nuori, sano vain Kaisa”, Kaisa-täti loukkaantuu hieman silminnähden. Onpa hauska, että kuvittelet meikin ja hoitojen pitävän sinut nuorena ikuisesti, Markku tuhahtaa siihen närkästyneenä.
Lopulta notaari saapuu ja astuu toimistoon. Hän vilkaisee ympärilleen ja nappaa asiakirjakansion pöydältä. “Oletteko kaikki valmiina, että luen testamentin?”, hän kysyy perheeltä, joka nyökkää yhteen ääneen hyväksyvästi. Sitten notaari aloittaa lukemisen Tuomaksen viimeisestä tahdosta, kasvoillaan arvoituksellinen hymy.
“Jätän perinnön teille kaikille. Mutta ette saa sitä ihan vain tulemisella. Olen päättänyt järjestää teille varsinaisen ‘aarteenetsinnän’, aivan kuten äitini järjesti minulle ja veljilleni aikoinaan. Matkanne alkaa synnyinkylästäni. Meillä ei ollut paljon rahaa, mutta olimme onnellisia yhdessä. Minä, esikoispoika, sain äidiltäni vanhan arkun, jonka sisältä löytyvät ‘aarteenne’, mutta tarkkaavaisimmalle on varattu avain. Avain on piilotettu kotiin eikä sen löytäminen ole helppoa toivotan teille vain onnea matkaan!” Muutaman hetken toimistossa vallitsee hiljaisuus, sillä kaikki yrittävät ymmärtää, että perintö onkin järjestetty leikiksi vielä isän kuoltua.
Hiljaisuuden rikkoo Kaisa-täti, Tuomaksen vanhin tytär: Minä, aviomieheni ja lapset lähdemme saman tien kylään, lähteekö kukaan mukaamme etsimään avainta?
Markku ja minä emme lähde etsimään mitään arkkua tai avainta. Isää tunteneena tiedän, ettei kaikki ole niin yksinkertaista. Täällä on varmasti vielä joku muu salaisuus. Emme tarvitse niitä rahoja, sanoo Tuomaksen nuorempi tytär, Aino.
Vanhin tytär, aviomiehensä ja muutama muu sukulainen lähtevät kylään. He kokeilevat kaikenlaista: kiipeilevät navetan parvella katsomassa eläimiä, etsivät vihjeitä heinien seasta ja kiertävät aitojen yli. Kyläläiset seuraavat touhua uteliaina. Etsinnän aikana Sinin designmekko repeytyy riekaleiksi ja likaantuu pahasti. Vihdoin he löytävät avaimen ja avaavat arkun. Kaikki ovat ällistyneitä näkemästään: arkussa on lappu sekä kasa Fazerin Hedelmäkaramelleja.
“Kaikki säästöni on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen ja te saitte mitä todella ansaitsitte. Kiitos, että toit iloa kyläni väelle”, luki isän allekirjoittamassa paperissa.
