Oikea bussi ei tullut koskaan. Sinikka, joka oli jo menettänyt toivonsa, lähti pysäkiltä ja päätti yrittää napata kyydin autolla. Mutta kukaan ei pysähtynyt.
Juuri kun olin nappaamassa puhelinta ja tilaamassa taksia, pysähtyi viereeni kiiltävä, musta ja kallis auto. Ikkuna rullattiin alas ja ratissa istui mies silmälaseissa. Suostuin heti kyytiin. Katselin hetken auton omistajaa ja huokaisin: “Näytät aivan ensimmäiseltä mieheltäni. Kuin kaksi marjaa samasta tertusta…”
Kuljettaja hymyili ja otti silmälasit pois. Säpsähdin yllätyksestä. “No mutta, hei Sinikka. Miten menee?” sanoi ex-mieheni ja laittoi lasit takaisin. “Mitenkäs… vaikka tuskin minun pitäisi edes kysyä. Kaikki on selvää elät luksuselämää. Kai olet löytänyt itsellesi rikkaan naisen.” “Ei mennyt arvaus ihan kohdilleen”, vastasi Jarmo. “Oletko sitten mennyt köyhän kanssa naimisiin?” “Et osunut nytkään oikeaan” hän virnisti. “Onko uusi vaimosi sitten orpo?” “Sinikka, minulla ei ole vaimoa. Olen elänyt yksin siitä asti, kun erosimme.” “Miten muka? Kymmenen vuotta yksin?”
“Kyllä vain.” “Ei voi olla totta. Ehkä elät avoliitossa jonkun kanssa?” “En elä.” “No silloinhan elät vapaasti.” “Luulit väärin. En aio vielä mennä naimisiin.” “Miksi et? Oletko sinä onnellinen ilman naista? Muistatko meidän yhteiset yömme…”
“Olen unohtanut kaiken. En halua muistella enää. Olo oli hyvä heti, kun erosimme.” “Siis väitätkö, että estin sinua elämästä onnellista elämää?” “Kerron tämän sinulle loukkaamatta, koska tunnen sinut. Muistatko tapani?” “Anna tulla vaan, minua ei enää loukkaa se on kaikki mennyttä. Miksi et voinut ostaa tuollaista autoa silloin kun olimme yhdessä? Kulutinko minä liikaa?” “Päinvastoin. Säästit aivan liikaa. Nyt teen jotain, mitä et voinut sietää silloin. Olen häiden järjestäjä.” “Eli jätit vakituisen työsi ja tienasit rahat autoon niillä häillä?” “Järjestän häitä tunnetuille suomalaisille ja siitä maksetaan hyvin.” “Ai niinkö? Kuulostaa epätodelliselta.” “Kuvittele vaan.”
“Kun olit kanssani, et tienannut näin. Miksi?” “Älä aloita. Miten et muka tiedä?” “En tiedä.” “Et antanut tilaa kehittyä. Aina kun menin järjestämään häitä, olit mustasukkainen. Kyttäsit puhelintani ja pelkäsit että olin jonkun kanssa.” “Miksi et voinut selittää, että kirjoitit hääkäsikirjoituksia?” “Olit mustasukkainen jopa morsiamille.” “Näithän itse, miten he katsoivat sinuun. Ja uskon edelleen, että keksit tämän kaiken vain ärsyttääksesi minua”, käännyin pois.
“En pakota sinua uskomaan”, mies sanoi pysäyttäen auton. “Asutko vielä toisessa kerroksessa?” “Kyllä”, vastasin, “mutta kerro yksi asia miksi sinäkin olet yhä yksin? Jätit minut toisen naisen takia.” Hän otti taas silmälasit pois ja katsoi minua pitkään. “Kun erosimme, minulla ei ollut ketään. Halusin vain lähteä. Se oli elämäni paras päätös. Ei kannata jäädä sellaisen ihmisen seuraan, joka ei arvosta eikä tue. Sinikka nousi autosta ja paiskasi oven kunnolla kiinni.
Mitä oikeastaan pidän tärkeimpänä ihmissuhteessa?
