Olen täyttänyt juuri 70 vuotta. Vaimoni ei valitettavasti päässyt juhlapäivään hän kuoli ennen sitä. Syntymäpäivänäni olin ympäröity pojillani minulla on kolme heidän vaimoillaan ja lastenlapsillaan. Olen koko elämäni haikaillut tyttären perään, ja nyt pyydän poikiani antamaan minulle tyttärentyttären. He lupaavat.
Seuraavana aamuna menin hautausmaalle käymään vaimoni haudalla. Siellä tapasin vanhan ystäväni vaimon. Sain kuulla, että ystäväni oli myös hiljattain menehtynyt. Juttelimme ja muistelimme nuoruuttamme. Menimme kahvilaan, ja hän alkoi kysellä minulta.
Tapasit aikoinaan sen Karjalan tytön, miksi teille ei silloin onnistunut?
Silloin oli toiset ajat. Hänen vanhempansa halusivat tyttärensä naivan karjalaisen, mutta olen suomenruotsalainen.
Oletko ollut yhteydessä tyttäreesi?
Minkä tyttären?
Niin, minkä tyttären? Tyttäresi nimi on Eira. Se Karjalan ystäväsi, kun sai tietää olevansa raskaana, vanhemmat lähettivät hänet maaseudulle. Hän kuuli sinun menneen naimisiin toisen kanssa eikä kertonut mitään.
Lähdin kiireellä kotiin, en tiennyt miten kertoisin pojilleni, pelkäsin että he tuomitsisivat että haluan löytää tyttäreni.
Mutta pojat tukivat minua, sanoivat aina haaveilleensa siskosta. Aloimme etsiä häntä. Kävi ilmi, että karjalainen tyttäreni asuu Venäjällä. Etsiminen helpottui, nimi ja sukunimi olivat tiedossa. Olin itsekin silloin sairas ajattelin että pitää onnistua.
Viikko myöhemmin heräsin huoneessani, vieressäni makasi mies.
Hyvin teit, onnistuit.
Oli pakko etsin tytärtäni. Kaikki odottavat minua kotona.
Huomasin, etteivät sinun suomalaiset sukulaisesi pysy poissa täältä. Lääkärit ovat jo hermostuneet, kun perheesi kerääntyy joka päivä ikkunan alle. Nytkin ovat siellä.
Mies auttoi minut ikkunalle. Siellä olivat poikani, heidän vaimonsa, lastenlapset, vanha nainen ja hänen tyttärensä, ja pieni tyttö juoksenteli tummat hiukset hulmuten.
Tuolla on minun tyttärentyttäreni! Minulla on tyttärentyttäreni!
