Viimeiset kaksi vuotta minä ja mieheni Oskari olemme asuneet vuokralla Helsingissä, pienessä kerrostaloasunnossa, joka tuntuu joskus kuin unenomaiselta labyrintilta. Seinät ovat ohuet kuin keväinen jäätä ja valot vilkkuvat satunnaisesti, aivan kuin ne yrittäisivät kertoa meille jotain koodattua viestiä. Ympärillä humisee outo hiljaisuus, jonka rikkovat vain satunnaiset ääntelyt naapurien puolelta Tuomas oven takaa muistuttaa meitä joka aamu, että olemme täällä vain ohikiitävinä vierailijoina, että meidän aikamme kulkee kuin pisara järvessä ja pian katoamme pois.
Asunto on tuttavan, äitini lapsuuden ystävän Maijan, ja hän on kuin varjo joka ilmestyy yllättäen keittiön oven raosta, tarkistaa missä mikin tavara on ja huudahtaa jos kahvikuppi on väärällä pöydällä. Joskus tuntuu kuin hänellä olisi kyky nähdä läpi seinien ja lukea ajatuksemme. Hän kyllästyy pienimpiinkin muutoksiin ja jokainen väärä liike voi synnyttää riidan, aivan kuin tuuli puissa talvisena yönä. Jokainen päivä on uusi arvaamattomuuden uni.
Meille sanotaan koko ajan, että pitäisi säästää rahaa euroja jotta voisimme ostaa oman kodin, ehkä Espoosta tai Turusta, kenties pikkukaupungista, jossa ilma tuoksuu metsälle ja puulle. Mutta eurot valuvat kuin vesipisarat sormieni välistä, ja vuokran maksu vie kaiken pois. Äitini Aino tarkastelee tilitapahtumiani kuin lintutieteilijä, joka tutkii siivekkäiden liikkeitä jokainen ostos on hänelle kartan virhe, jokainen uusi paita kuin väärään aikaan kukkiva sinivuokko. Olemme lopettaneet vaatteiden ostamisen, pukeudumme vain siihen mitä kaapista löytyy, vaikka joskus unissani Oskari tanssii jäällä villapaidassa, joka on minulle liian iso.
Molemmat äitimme, Aino ja Oskarin äiti Sari, omistavat omat asuntonsa. He toistavat mantraa: Säästä rahaa, ota vastuuta, opi itsenäiseksi. Heillä on varaa mutta he eivät halua avata ovenrakoa meille. He uskovat, että kun emme saa asua heidän luonaan, opimme elämän itse, mutta välillä tuntuu kuin olisimme jo käyneet läpi kaikki myrskyt ja nyt tarvitsisimme lämpimän tuulen. On surullista nähdä, että veljemme ja siskomme saivat kodit kuin lahjana, meitä ohjataan säästämään niille, jotka jo nukkuvat huoletonta unta omissa huoneissaan.
Me olemme kuin puut, jotka kasvavat varjossa, ja toivomme että äitimme tajuavat uneni logiikan, että joskus apu on kuin kevään ensimmäinen aurinko, joka herättää talven syleilystä. Me ansaitsemme tulla nähdyiksi, vaikka toisinaan tuntuu kuin elämämme olisi pelkkää hämärää unta juhannusyönä kasvavaa, muutoksessa olevaa, odottavaa.
