Aino ja minä ystävystyimme heti ensimmäisenä koulupäivänä, ja Eero liittyi seuraamme lukuvuoden lopulla. Oli minulle selvää, että Eero ihastui Ainoon alusta asti. Hän jopa pyysi Ainoa kanssaan kihloihin uudenvuodenaattona. Aino kuitenkin kieltäytyi, sanoen paneutuvansa täysillä opintoihin eikä olevansa valmis parisuhteeseen.
Eero ei silti menettänyt toivoaan, vaan pysyi Ainon luotettavana ystävänä. Toisen lukukauden lopussa hän yritti uudelleen, mutta Aino torjui tämänkin pyynnön lempeästi, ehdottaen että pysyisivät ystävinä. Myöhemmin Aino kertoi minulle pitävänsä enemmän pojista, jotka ovat hyvässä fyysisessä kunnossa ja joilla on vakaa taloudellinen tilanne.
Tiesin silti, että Eero oli aidosti hyvä ja kiltti poika, vaikka ei ollutkaan varakas. Jonkin ajan kuluttua Aino meni naimisiin miehen kanssa, joka täytti hänen toiveensa, ja kutsui meidät häihinsä Helsinkiin. Valitettavasti en päässyt juhliin oman sairauteni vuoksi, eikä Eerokaan mennyt hän loukkaantui kutsusta.
Juuri tuona päivänä Eero haki lohtua minulta ja kertoi surustaan, kun Aino meni naimisiin toisen kanssa. Häiden jälkeen vietimme enemmän aikaa yhdessä, ja ystävyytemme syveni entisestään. Kun isoäitini sairastui ja äitini joutui huolehtimaan hänestä, Eero kertoi kuinka paljon kaipasi seuraani tuona vaikeana aikana. Lopulta meidän välillemme syntyi jotain enemmän kuin pelkkä ystävyys.
Vuoden kuluttua menimme naimisiin ja aloimme rakentaa yhteistä elämää Lauttasaaressa. Onnemme kuitenkin keskeytyi, kun Aino otti yhteyttä hänestä oli tullut kahden lapsen äiti kolme vuotta häidensä jälkeen, mutta hänen miehensä, kaupunginjohtaja, oli menehtynyt. Aino pyysi, voisiko asua kanssamme siihen asti kunnes löytäisi uuden kodin.
Elämässä joskus käy niin, että haaveet muuttuvat ja ihminen oppii arvostamaan niitä, jotka pysyvät rinnalla vaikeinakin hetkinä. Ainoastaan ystävyys ja myötätunto tuovat pysyvää onnea, sillä varallisuus ja asema eivät lopulta merkitse yhtä paljon kuin lämmin sydän.
