Viime aikoina meidän perheessä on ollut monenmoista vastusta, ja olemme jääneet ilman säännöllistä tuloa. Annanpa vähän taustaa. Olen eläkeläinen, ja suoraan sanottuna, eläkkeeni ei juuri riitä edes lääkkeisiin eikä verenpainekaan pysy kurissa ilman niitä. Ikä tekee tehtävänsä, ja nyt pillereitä tarvitaan hamaan loppuun asti.
Poikani ja hänen vaimonsa ovat pitkään haaveilleet toisesta lapsesta, mutta jotenkin se ei vain natsannut. Kun norani vihdoin tuli raskaaksi, hän menetti työnsä koska tietenkin, kun elämä potkaisee päähän, se tekee sen kunnolla ja useamman kerran. Perheen pienin on neljän vanha ja viettää vielä lapsuuttaan kotona. Isoveli taas on jo 16 ja käy kiitettävästi töissä koulun jälkeen, kuljettaa paketteja ympäri Helsingin katuja. Poika säästi kaikki eurot, ja lopulta osti itselleen tietokoneen.
Nora palautti vaihtorahat ja sanoi silmät pyöreinä, että poika tienasi itse kaikki rahansa eikä pyytänyt senttiäkään meiltä, joten hän saa käyttää ne miten haluaa. Poika ei edes vilkuillut epäluuloisesti, kun osti laitteen ilman katumusta. Ja oma poikani menetti juuri täysin työnsä. Ennen kuin pikkuinen syntyi, hän tienasi ihan kunnolla, piti perheen pystyssä ja säästikin vähän no, ne säästöt katosivat sitten hoitoihin ja lääkkeisiin, kun terveys alkoi takkuilla. Sairaalalaskutkin maksettiin, mutta kun joutui olemaan pitkään poissa töistä, työpaikka lähti alta.
Eikä siinä vielä kaikki pian ei annettu enää tärkeitäkään keikkoja, joten kaikki bonukset haihtuivat kuin höyry Saimaalla. Pari viikkoa sitten lääkärit pökkäsivät lisää surua: edessä olisi leikkaus, ja toipumisessa menisi helposti vuosi tai puolitoista, ennen kuin elämää voisi taas kutsua elämiseksi. Kaikki meistä ovat aika pyörryksissä tästä, mutta leikkaus on tehtävä, kuntoni vaatii. Työnantaja ei tietenkään aio odotella niin pitkään, joten nora joutuu nyt hankkimaan uuden duunin.
Hän jo vähän miettii, miten koko sakki elää yhden palkkalapun varassa eikä se lopulta ole ruusuilla tanssimista. Sillä välin meidän nuoriso-neropatti käy ostamassa kalliin tietokoneen. Ei näytä miettivän hetkeäkään, voisiko auttaa perhettä, vaikka pienellä eleellä. Onko tässä mummu ihan hakoteillä, vai pitäisikö nuoren miehen sentään vähän miettiä perhettäkin ja osoittaa edes hitusen vastuuta?
