Kun veljeni täytti 18 viime kuussa, hän yllätti meidät kaikki oudolla ilmoituksella hän halusi mennä naimisiin tyttöystävänsä Annelin kanssa. Vanhempamme eivät kuitenkaan olleet lainkaan innoissaan tästä uutisesta. He eivät koskaan olleet hyväksyneet Annelia, koska hänen käytöstapansa olivat heidän mielestään huonot eikä hän suhtautunut opiskeluihinsa tosissaan. Anneli kävi kyllä ammattikoulua, mutta ilmestyi harvoin tunneille, mikä ärsytti vanhempiani suunnattomasti. He ajattelivat, että Anneli veti veljeäni pois opiskeluiden parista ja pahaan seuraan.
Annelin suorapuheisuus ja tapa pukeutua rennosti ja heidän mielestään epäsiististi, eivät parantaneet hänen mainettaan vanhempieni silmissä. Myöskään Annelin oma perhe ei katsonut heidän suhdettaan hyvällä, eikä halunnut Anneliakaan omaan kotiinsa kovin usein. Vaikka he olivat asuneet yhdessä kaksi vuotta, Anneli ei ollut osoittanut vanhemmilleni mitään sellaista, mikä olisi saanut heidät muuttamaan mieltään.
Veljeni suuttui kovasti, kun vanhempani vastustivat heidän suhdettaan. Hän piti kiinni päätöksestään, eikä aikonut luopua Annelista heidän takiaan. Itse olin Annelin suhteen neutraali, mutta pelkäsin, että hänen läsnäolonsa voisi lisätä perheen sisäisiä ristiriitoja. Veljeni asui vielä kotona meidän muiden kanssa, Anneli taas oman äitinsä, isäpuolensa ja pikkuveljensä kanssa. Koska heillä ei ollut varaa omaan asuntoon, veljeni ehdotti Annelille muuttoa meille hänen huoneeseensa.
Tilanne riistäytyi käsistä, kun isämme tokaisi jyrkästi, että miten he muka pärjäisivät tyhjässä huoneessa ilman kunnollisia huonekaluja, ja ilmoitti, että veljeni saa itse maksaa kaikki kulunsa. Veljeni otti tästä nokkiinsa, vaati omaa osuuttaan talosta ja poistui ovet paukkuen pienellä repulla. He kiersivät muutaman viikon ajan ystävien nurkissa, kunnes lopulta saapuivat takaisin, päättäväisinä pysymään yhdessä hinnalla millä hyvänsä.
Veljeni pudotti varsinaisen pommin kertoessaan aikovansa myydä oman osuutensa asunnosta vihjaten samalla, että voisi päättää koko suhteen, jollei perhe hyväksy hänen valintaansa. Tämä johti kovaääniseen riitaan, ja hän lähti taas matkoihinsa. Epäilin, että Annelin äitipuolella, jolla on kokemusta lakialalta, saattoi olla näppinsä pelissä ja antoi heille neuvoja. Yritin sovitella ja palauttaa rauhaa perheeseemme, mutta sekä vanhempani että veljeni torjuivat minut tiukasti ja käskivät olla sotkeutumatta asiaan.
Koko tilanne oli tosi raskas, ja toivon sydämestäni, että ajan kanssa, avoimella keskustelulla ja ymmärryksellä, löytäisimme tavan palauttaa sopu meidän kaikkien kesken. Opin tästä, että jokaisella perheenjäsenellä on oma polkunsa, eivätkä ulkopuolisen neuvot aina auta joskus täytyy vain odottaa ja antaa ajan parantaa haavat.
