On oikein sanoa, että aloitin hiljattain työt lemmikkieläinkaupassa Helsingissä. Koeaikani päättyi kesäkuussa, ja sen jälkeen minusta tuli vakituinen työntekijä. Kerronpa, mitä se käytännössä tarkoittaa.
Lemmikkieläinkaupassa vakituinen henkilökunta saa kuukausittain ottaa mukaansa tuotteita, jotka on poistettu myynnistä. Esimerkiksi eläintenruokia, joiden pakkaukset ovat vahingoittuneet tai parasta ennen -päivä lähellä, sekä lemmikkitarvikkeita, joissa on pieniä vikoja.
Tavallisesti sovimme keskenämme, kuka ottaa mitäkin kotiin. Itselläni ei ole lemmikkiä, mutta saan siitä huolimatta ottaa jotakin itselleni.
Ensimmäisellä kerralla sain kissanruokapussin. Annoin pussin vaimoni vanhemmille, sillä heillä on kotona kissa Tampereella.
Huomasin nopeasti, että tulen varmasti aina yrittämään saada jotakin kissalle vietäväksi.
Seuraavalla kerralla otin mukaan raapimispuun. Se oli hieman revennyt, mutta anoppini ompeli sen pienellä vaivalla kuntoon.
Kun vein raapimispuun heille, he eivät kuitenkaan olleet tyytyväisiä. Kissanruoka oli loppu, ja sainkin vastaanottooni vain moitteita:
Olisit ottanut ruoan! Eikö se olisi ollut tärkeämpää tuoda mukaasi?
Tunsin oloni epämukavaksi, sillä viimeksi olin nimenomaan selittänyt, miten nämä tuotteet päätyvät meille työntekijöille. Kerroin tämän jälleen uudelleen, ja he esittivät ymmärtävänsä.
Kotimatkalla ehdotin vaimolleni, että ostaisin joka kuukausi hyvää kissanruokaa hänen vanhempiensa lemmikille. Ilmaiseksi tuotuna toisin tietenkin sellaista, jos mahdollista. Näin sovimme.
Kuitenkin oli outoa, kun laskin myöhemmin, että heidän varastossaan ollut 10 kiloa kissanruokaa oli hävinnyt kuukaudessa. Kysyin anopiltani asiasta, ja hän tunnusti antaneensa ruokaa myös naapurilleen, jonka lupasi saada seuraavallakin kerralla lisää.
Hän tiesi, että toisin taas ruokaa, joten hän jakoi omastaan. Me puolestamme olimme ostaneet todella kallista kissanruokaa euroissa mitattuna. Sanoin hänelle vielä kerran, että tuon tuotteita ainoastaan heidän kissalleen.
Tämä aiheutti jälleen pahennusta:
Sinä työskentelet lemmikkikaupassa!
He eivät ymmärtäneet, että en suinkaan tahallani vältellyt tuomasta ruokaa, vaan toimin omien mahdollisuuksieni mukaan.
Siinä vaiheessa tajusin, että minun pitää tehdä loppu tästä kierteestä. Kerroin selkeästi vaimoni vanhemmille, etten enää tuo mitään ihan periaatteesta. Selitin, että heidän ei kannata enää odottaa mitään minulta.
Tarina opetti minulle, että joskus hyvälläkin tarkoituksella toimiminen voi johtaa väärinymmärryksiin ja odotuksiin, joihin ei voi vastata. On tärkeää asettaa rajat ja pitää niistä kiinni, sillä muuten hyvä tahto voi muuttua itsestäänselvyydeksi.
