Kuule, kun mun mies haki eroa, pakkasin tavarani ja muutin lasten kanssa takaisin vanhempien luokse. En olisi mitenkään pärjännyt yksin piti tehdä töitä ja pitää huolta kahdesta pienestä. Silloin Veera oli kolme ja pikkuinen Hilja vasta kaksivuotias.
Hetken päästä otin asuntolainan ja aloitin kaiken ihan alusta. Aluksi moikkailin vain naapureita käytävällä, ei ollut tuttuja eikä ystäviä siinä talossa.
Sitten meidän polut kohtasivat erään miehen kanssa. Hänellä oli suunnilleen samanikäinen poika. Näin hänet välillä jonkun naisen kanssa rappukäytävässä ja ajattelin heti, että jaaha, varmaan onnellisesti naimisissa. Silti jokin hänessä vetosi komea oli, sitä ei voi kieltää mutta siitä huolimatta päätin, että ei mitään touhuja varatun tyypin kanssa.
Kerran kun vesihana alkoi vuotaa, hän tuli auttamaan ja keitin sillä kiitoksena kahvit. Kahvin lomassa selvisi, että nainen olikin lastenhoitaja, ei vaimo. Hän sanoi, ettei millään löydä hyvää hoitajaa: vaimo oli kuollut viime vuonna eikä miesellä ollut muita sukulaisia. Siinä kohtaa aloin ajatella, että jospa tässä olisikin mahdollisuus johonkin uuteen…
Alettiin soittelemaan, viestiteltiin ja joskus käytiin porukalla lasten kanssa puistossa. Kerran kävi niin, että hän tuli ovelle kun äiti ja isä olivat kylässä.
Moi, voitko katsoa poikaa tänään? Päiväkoti on kiinni flunssan takia, mun on pakko mennä töihin ja hoitaja on sairaana.
Totta kai, ei hätää, vastasin.
Hän toi ison kassillisen vaatteita, ruokaa ja pitkän listan ohjeita. Lupasi soitella, mutta en tajunnut, että aikoi kysellä puolen tunnin välein mitä lapselle kuuluu mitä söi, mitä puki päälle, montako kertaa käytiin ulkona
Kun hän tuli hakemaan poikaa kotiin, hän melkein hermostui siitä, että olin pukenut punaisen paidan sinisen sijaan, vaikka ohjeet sanoivat toisin. Kiitoksena sain vain niputusta ja valitusta. Sitten, kun hän oli jo lähdössä, tokaisi:
Voisitko ottaa pojan huomenakin?
En koskaan sanonut ei, vaikka olisin ollut miten kiireinen tahansa. Mutta sitten sairastuin ja jouduin sairaalaan. Kun en vastannut ovelle, mies soitti ja huusi koska en ollut paikalla. Selitin että olin sairaalassa, ja hän sulki luurin.
Jonkin ajan päästä hän ehdotti, että voisi katsoa mun tyttöjä joskus, mutta kieltäydyin koska oli mentävä töihin. Sen jälkeen hän ei enää soittanut eikä viestitellyt. Kun nähtiin rapussa, moikattiin vain nopeasti. Taisin vähän hurahtaa siihen mieheen, mutta oikeasti hän vain käytti minua hyväkseen. Toivon, että jonain päivänä löydän sen oikean suomalaisen miehen, joka olisi mulle koko maailma.
