Olen aina ollut hyvä ihminen, enkä koskaan ollut ahne. Jos joku tarvitsi jotakin, mitä minulla sattui olemaan ylimääräisenä, annoin sen epäröimättä pois. Joskus on vain jaettava omastaan toisille, kuten Raamattukin opettaa.
Eräänä kylmänä iltana päätin lahjoittaa lämpimän takin pois ilman minkäänlaista maksua. Ehkä joku tarvitsi sitä sydäntalvella enemmän kuin minä, kun takki vain lojui kaapissani lähes käyttämättömänä, vaikka olin ostanut sen kohtuullisella hinnalla.
Laitoin ilmoituksen nettiin yhteen suosittuun paikalliseen Facebook-ryhmään. Yllättävän nopeasti sain yksityisviestin naiselta, jonka kanssa sovin tapaamisen kello 21:00.
Keskiyöllä ovikello soi äkisti kovaa, ja säpsähdin. Kuka siellä? kysyin unisena.
Mehän sovimme, että annat minulle sen takin, nainen vastasi terävästi rappukäytävässä. Meidän piti tavata yhdeksältä, mutta nyt on jo kaksitoista! Etkö tajua, että ihmiset nukkuvat tähän aikaan? Hoidetaan tämä mieluummin huomenna.
Ei, minä haluan sen nyt heti! vaati nainen topakasti.
En ollut uskoa nenäkkyyden määrää, mutta ajattelin, että jos nyt vain annan takin, saan jatkaa yöuniani rauhassa. Ojensin hänelle takin oviaukosta.
En minä aikonut tätä kadulla kokeilla, nainen tiuskaisi. Pitää sovittaa ensin!
Ajattelin jo, miten annan jotain ilmaiseksi ja silti saan vaatimuksia niskaani. Haluatko kokeilla sitä rappukäytävässä? Et sentään tule asuntooni sisään, kun lapset nukkuvat.
No, minä menen hissiin, nainen tokaisi.
Hän tempaisi takin nenäni edestä kiittämättä sanaakaan ja katosi yöhön.
Vaikka sain palautettua takin jollekin tarvitsevalle, en ollut koskaan kokenut moista röyhkeyttä. Päätin mielessäni, etten enää koskaan anna mitään ilmaiseksi. Ihmiset eivät vain arvosta minkäänlaista hyvyyttä.
