Torstai, 15. helmikuuta
Kun olin töissä, tutustuin Iiris Kettuseen. Menimme naimisiin, ja kun Iiris tuli raskaaksi, toin hänet omien vanhempieni kotiin Turun lähelle. Vanhempani eivät olleet asiasta kovin mielissään.
Iiriksellä oli paljon vastuuta: hän laittoi kaikille ruokaa, pesi pyykit, siivosi talon, lypsi lehmän, putsasi navetan ja joskus halkoi jopa puita. Yleensä Iiris teki usein miestenkin töitä, mutta vaikeinta oli silloin, kun vanhemmillani oli vieraita. Heitä oli lähes aina vähintään seitsemän, ja Iiriksen piti palvella ja ruokkia kaikkia.
Hän valmisti monenlaisia ruokia, mutta tunnissa pöydällä ei enää ollut juuri mitään jäljellä. Väsynyt Iiris kävi istumaan pöydän kulmalle ja laittoi lihapullia omalle lautaselleen. Anoppini katsoi häntä ja sanoi:
Iiris, tänään syöt kyllä liikaa. Olet niin pieni ja kuitenkin nielet noin paljon ruokaa! Ja hän purskahti nauruun.
Tämän jälkeen muut vieraat yhtyivät pilkkaan. Iiris nousi pöydästä, meni keittiöön ja itki hiljaa. Hän ei ollut syönyt mitään koko päivän. Mieheni, eli minä, istuin siinä vain hiljaa, eikä pystynyt puolustamaan vaimoani. Keittiöstä Iiris kuuli anoppini sanovan:
Tapasin muuten eilen torilla entisen miniäni. Voi, miten kiva kun hän vieläkin sanoo minua äidiksi! Siinä oli kunnon tyttö, toista kuin tämä nykyinen!
Kun vieraat viimein lähtivät, Iiris keräsi astiat ja vei ne keittiöön pestäväksi. Appiukko seurasi perässä.
Iiris seisoi hiljaa tiskialtaan äärellä, ja appiukko katseli häntä pitkään. Lopulta hän sanoi:
Iiris, tiedäthän, että minä vihaan sinua?
Se tuntui niin raskaalta kuulla, ettei Iiris halunnut vastata mitään. Appiukko kysyi uudelleen. Silloin Iiris sanoi:
Tiedän.
Se on vain niin kummallista. Sinä hoidat kaiken täällä, autat kaikkia, et koskaan sano pahasti kenellekään ja silti minä vihaan sinua. Eikö olekin outoa?
Onhan se…
Iiris tiesi, ettei mikään tulisi muuttumaan tämän keskustelun jälkeen. Hän tiesi kaikkien jatkavan pilkkaamista. Hän ei ymmärtänyt, miksi hän kesti kaiken sen…
Jäin miettimään: eläisitkö sinä miehenä, joka hyväksyy sen, että vaimoasi loukataan jatkuvasti? Tänään tajusin, että hiljaisuus on joskus pahinta pitäisi uskaltaa asettua läheisensä puolelle, vaikka se olisi vaikeaa.
