Koska olin minä, joka jätin perheeni toisen miehen takia ja aiheutin avioeromme, Petteri katsoi, että minun täytyy hyvittää hänelle särkyneen sydämen. Hän ei antanut minun viedä poikaamme, ja poikani halusi muutenkin asua isänsä luona, ei minun, vaikka se satutti minua, en voinut suostutella häntä enkä ottaa väkisin. Kaikki hoitui nopeastihe antoivat minun mennä, ja vastineeksi lähetin heille rahaa kerran tai pari kuukaudessa. Ex-mieheni kävi silloin töissä, mutta kun huomasi, että minulla oli hyvin rahaa ja uusi mieheni auttoi taloudellisesti, jotta poikani ei joutuisi mistään luopumaan, Petteri lopetti työnsä ja alkoi elää rahoillamme.
Kun poikani kasvoi, isä hemmotteli häntä perusteellisestiruuat ravintoloista, koulupäiviä sai skipata kun huvitti, lomamatkoja ja kalliit kodinkoneetkin järjestettiin. Vuosien myötä poikani oppi välinpitämättömäksi, eikä halunnut enää juuri tavata minua. Mitä ikinä ostin hänelle tai yritin järjestää, isä teki kaiken vielä paremminrahoillani. Yhdentoista vanhana ei poika edes miettinyt, miten ihmeessä isällä oli noin paljon rahaa, vaikka tämä oli aina kotona.
Nykyinen mieheni vihjasi, että ehkä syy on siinä, että tuen heitä liikaa rahallisesti. Kun aloimme puhua pojan tulevasta opiskelusta, päätimme säästää rahat hänen korkeakouluaan varten, eikä entisen mieheni tuhlata niitä hetken mielijohteisiin. Kerroin päätöksestäni Petterille kasvotusten: että olen elättänyt heitä tarpeeksi kauan, ja nyt hänen on huolehdittava taloudesta minä säästän pojan tulevaisuutta varten. Petteri syytti minua kurjaksi äidiksi ja huonoksi vaimoksi, uhosi haastavansa minut oikeuteen ja repivänsä minulta elatusavut, koska en oikeasti koskaan maksanut heille mitään.
Kysyin suomalaiselta juristilta neuvoa hän rauhoitteli, ettei Petterillä ole mitään mahdollisuuksia, koska hän on elänyt vuosia minun rahoillani eikä ole tehnyt töitä. Silti tuntuu, että häviän tässä kaikessa. Poikani inhoaa minua entistä enemmän, koska luulee, etten halua auttaa hänen isäänsä…
