Kaikki alkoi eräänä sunnuntaiaamuna, kauan sitten, kun kello löi seitsemän. Helmi ja hänen miehensä olivat edellisenä iltana viettäneet aikaa Helsingissä, tulleet kotiin myöhään ja olisivat halunneet nukkua pitkään. Yllättäen rauha rikkoutui, kun Helmin anoppi soitti ja kutsui heidät maalle grillaamaan. Vaikka he yrittivät kohteliaasti kieltäytyä, anoppi painosti eikä suostunut kuulemaan ei-sanaa, selittäen jo marinoineensa riittävästi lihaa kaikille. Vastustus oli turhaa, joten he antoivat lopulta periksi.
Mukana grillaamassa eivät olleet pelkästään appivanhemmat, vaan myös Helmin lankomies sekä tämän tuore vaimo. Siinä missä Helmi ja hänen miehensä olivat olleet naimisissa jo kolme vuotta, veljen avioliitto oli vasta kahden kuukauden ikäinen, eikä kummallakaan parilla ollut vielä lapsia.
Vuosi yhdessäolosta anopin kanssa oli opettanut Helmille, millainen tämä oli: ahneuteen taipuvainen ja alati valittamassa rahanpuutetta. Viimein Helmi ja hänen miehensä muuttivat vuokra-asuntoon ja pian Helmin vanhemmatkin siirtyivät isoäidiltään perittyyn asuntoon. Näin Helmi ja hänen miehensä vapautuivat asuntolainan taakasta.
Kun grillipäivä koitti, Helmi miehineen ajoi pari tuntia mökille päin, missä sukulaiset jo odottivat. Perille päästyään he huomasivat heti joutuneensa töihin vuorossa oli aidan korjaamista, yrttien istutusta ja kukkapenkkien hoitoa. Vaikka väsymys painoi ja vatsa kurni, anoppi näytti antavan pihatyöt grillaamisen edelle.
Jännitys tiivistyi, kun Helmin mies huomautti nälästä ja turhaumasta ja siitä seurasi ärtynyt sananvaihto hänen ja äitinsä välillä. Kun ilta viimein koitti, päästiin vihdoin grillaamaan, mutta ruoka ei riittänyt taltuttamaan kenenkään nälkää: anoppi oli tehnyt vain kaksi makkaraa per henkilö, mikä jätti kaikki pettyneiksi ja kiukkuisiksi.
Tapaus jätti Helmille ja hänen miehelleen katkeran maun. Jos anoppi olisi kertonut tarvitsevansa apua, olisivat he auttaneet mielellään ja tuoneet omat eväänsä mukanaan. Tämä kokemus syvensi entisestään heidän jo valmiiksi hankalaa suhdettaan anoppiin.
Seuraavalla viikolla anoppi soitti taas, houkutellen kaikkia uuteen grilli-iltaan. Tällä kertaa appi kuitenkin varoitti Helmiä, ettei uskoisi vaimoaan tämä toivoi ainoastaan ilmaista työvoimaa, ei todellista juhlaa.
Lopulta, liian monta pettymystä ja jatkuvaa rasitusta kokeneina, Helmi ja hänen miehensä päättivät sammuttaa sekä puhelimen että ovikellon ja vetäytyä rauhaan, joka oli niin pitkään ollut heidän haaveensa.
