Vieläkin muistan hyvin, kuinka avioliittomme alkuaikoina elimme tavallista arkea, kaikki sujui sopuisasti. Olin silloin kaksikymmentäkahdeksan, niin kuin mieheni Tapio. Molemmat teimme kovasti töitä, säästimme joka euro asuntolainan käsirahaa varten. Ruoka ei tuottanut meille ongelmia: Tapio söi mitä laitoin, eikä valittanut koskaan. Ostin jopa sähkökattilan, jolla valmistin nopeasti perusruokia puuroja, keittoja, patoja. En muista kertaakaan kuulleeni moitteita. Joskus Tapio vain utopistisesti haikaili jotakin erityistä…
Mitä se erityinen oikein tarkoittaa? kysyin kerran.
Esimerkiksi lihalla täytettyjä lettuja, silakkalaatikkoa, karjalanpiirakoita. Näistä hän innostui, vaikka niiden valmistus vaatii monta vaihetta: keitettävä täytteet, jäähdytettävä, valmistettava taikina, paistettava, pilkottava kokkausurakka, joka kestää melkein koko päivän! Eikä niitä missään nimessä saa ostaa kaupasta valmiina, vaan kotona tehdyt ovat ainoita oikeita…
Milloin nämä haaveet alkoivat?
Reilut pari vuotta siitä, kun jäin äitiyslomalle… Rehellisesti sanottuna, ruoanlaitto ei ole lempiharrastukseni. Silti kokkaan aina! Tapio tekee pitkää päivää konttorissa ja tuo meille elannon, joten en voisi kuvitella etteikö keittiössä odottaisi lämmin ruoka, kun hän astuu ovesta sisään. Ruoka ei ole mitään spagettia ja makkaraa vaan kotiruokaa: perunaa ja lihaa, kananpaloja, keittoa, kaalipataa, salaattia. Silti Tapio huomauttaa, että kotona ollen voisin yhtä hyvin tehdä taikinan, tai rypyttää silakkapihvejä, tai valmistaa karjalanpiirakoita…
Ymmärrän, miten äitiysloman päivät tuntuvat miehen silmissä vapailta unohdetaan lastenhoito, vaikkei se oikeasti tuo ylimääräistä aikaa… Mutta ei kyse ole edes lapsesta! Tyttäremme Kaarina on ollut helppo vauva rauhallinen ja kiltti kuin lahja. Hänet saattoi laittaa keittiön tuolille taikinapalan kanssa, ja hän viihtyi siinä tuntikaupalla. Lauloimme yhdessä ja luimme runoja. Lapsi ei häirinnyt! En vain halunnut tuhlata aikaa monimutkaisiin ruokiin. En edes syö tällaista, olen dieetillä: lihaa vähemmän, leipä ja jauhot pois. Enkö silloin tekisi täytettyjä lettuja vain Tapion vuoksi? Tuleeko siitä liian raskasta…?
Niin me elämme Tapio juoksee kotiin suoraan töistä, ei viivy, käy työpaikan juhlat kerran vuodessa ja silloinkin pikaisesti. Hän auttaa Kaarinan hoidossa, vapaaehtoisesti. Leikkii, kylvettää ja vie kävelylle.
Vain yksi asia harmittaa: viime aikoina Tapio on alkanut kaivata hapankorppuja ja piiraita. Viime viikolla jo riitelimme asiasta, emmekä puhuneet hetkeen.
Tapio ei ymmärrä, miten hankalaa kaiken tekeminen on: ensin lihataikina, sitten lettutaikina, paistaminen, täyttäminen… Kun en itse syö niitä, pitää tehdä Kaarinalle ja minulle erikseen. Tapio loukkaantuu, koska ajattelee, että kokkaan vain säälistä ja helpotuksia itselleni enkä yritä ilahduttaa, yllättää tai tehdä hänen mieliksi.
Se on minulle raskasta! valitan. Ensin lihat, sitten letut, täyttäminen… En syö tuollaisia, joten teen meille jotakin muuta.
Tapio taas vetoaa omaan isoäitiinsä: tämä tuoksui aina pullalle ja piirakoille, vaikka perheen lapsiluku oli suuri. Isoäiti jaksoi kokata, vaikka teki töitä koko elämänsä.
Niin, mutta viime vuosisadan naisten arki oli erilaista illat olivat pitkiä eikä ollut televisiota tai internettiä. Siitä syystä he keksivät tekemistä pyykinpesua tai leipoivat piirakoita. Minusta on parempi viettää aikaa Kaarinan kanssa, mennä ulos kuin seistä liedellä tuntikausia…
Äskettäin soitin anopille ja hän lohdutteli pehmeällä äänellä: tie miehen sydämeen käy vatsan kautta, eivätkä Tapion toiveet ole mitenkään mahdottomia. Ilmeisesti Tapio oli jo valittanut hänelle.
Kerroin suoraan: en syö kaalipiiraita, en halua niitä leipoa! Ymmärrettävästi sain vastaukseksi kyllä kyllä, kuin olisi itsestäänselvyys, että tällaiset ruoat kuuluvat kotiin, vaikka miehetkin voivat hyvin kokata!
Tapio, kulinaristi siis miten pitäisi toimia? Kun kotona on aina tuoretta ja lämmintä ruokaa, onko kohtuutonta pyytää joka päivä jotakin uutta ja monimutkaista? Eikö olisi kohtuullista, että hän söisi sitä mitä annetaan, eikä näyttäisi mieltään ja jos haluaa vaikka saunamakkaraa, voisi tehdä itse?
Vai pitäisikö minun kuitenkin kuunnella Tapion toiveita?
