23. toukokuuta
Kun minua pyydettiin kollegan häihin, olin työskennellyt tässä kustantamossa vähän yli neljä kuukautta. Olimme itse asiassa ystävystyneet Annikan kanssa melkein heti ensimmäisinä päivinäni uudessa työssä. En ollut aiemmin tavannut hänen sulhastaan. Siitä huolimatta otin kutsun vastaan, sillä halusin ehdottomasti käyttää uutta mekkoani ja totta puhuen, teki mieli juhlia. Minun lisäkseni Annika kutsui myös muutamia meidän työporukasta, ja menimme porukalla juhliin. Sinä päivänä myöhästyimme hieman, ja kun astuimme juhlasaliin, kaikki vieraat istuivat jo pöytien ääressä. Hiivimme hiljaa paikalle.
Häissä oli yli sata vierasta, juhlasali oli koristeltu kauniisti ja pöydät notkuivat herkuista: karjalanpaistia, lohivoileipiä, salaatteja, runebergintorttuja ja tietysti hyvät tarjottavat. Mutta se ei ollut se, mikä sykähdytti minua eniten. Kun näin Annikan morsiamen, Akin, sydämeni pysähtyi hetkeksi. Rakastuin ensisilmäyksellä! Kaikista tärkeintä oli, että tunne oli täysin molemminpuolinen! Koko illan pääni oli sumuinen, posket kuumottivat ja sydän hakkasi niin että tuntui, ettei se pysyisi rinnassa. En pystynyt syömään enkä juomaan mitään.
En jaksanut enää olla paikalla, joten päätin lähteä kotiin ajoissa. Sisälläni paloivat vain ajatukset, ja kotona halusin vain käpertyä itseeni ja antaa kaiken rauhoittua. Seuraavana iltana, kun lähdin toimistolta ulos, näin hänet taas. Akki seisoi pääoven edessä odottamassa. Hänen tuore vaimonsa oli vuosilomalla, eikä siksi ollut töissä.
Hän käveli ääneti luokseni, tarttui kädestä, ja vei minut autolleen. Sanaakaan sanomatta hän alkoi suudella minua, enkä pystynyt laittamaan vastaan. Suutelimme loputtomasti juttelimme ja nauroimme ja suutelimme yhä uudestaan. Lopulta päädyimme luokseni, ja silloin kaikki tapahtui. Akki lupasi minulle, että eroaa vaimostaan ja menee kanssani naimisiin. Ja niin todella kävi. Hän meni kotiinsa puhumaan vaimolleen ja palasi sitten laukkuineen minun luokseni. En koskaan kysynyt, mitä hän siellä sanoi, enkä oikeastaan halunnutkaan tietää.
Pian menimme itse naimisiin ja ostimme oman asunnon Helsingin keskustasta. Olemme olleet yhdessä jo yli kolme vuotta. Ymmärrettävästi lopetin työni heti. Voin vain arvata, kuinka paljon paheksuntaa päähäni sateli! Akkarin entinen vaimo oli ollut töissä kustantamossa vuosikaudet, ja minä olin vain tuore kasvo siellä. Kaikki tietenkin tunsivat myötätuntoa häntä kohtaan. En tiedä, miten Annika nykyään elää, sillä emme Akin kanssa enää puhu hänen menneisyydestään.
Me päätimme aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Olen nyt aidosti onnellinen! Kukaan ei uskonut, että liittomme kestäisi, mutta olemme yhä yhdessä, ja joka päivä on täynnä rakkautta ja iloa. Tämän kaiken koettuani tiedän lopultakin, että omasta onnesta kannattaa taistella!
