Vanhempani ovat aina asuneet kaukana, jättäen minut lapsena isovanhempieni hoiviin, sillä heidän työmääränsä oli valtava. Vaikka rahahuolia ei ollut, vanhempani asettivat uransa kaiken muun edelle, eivätkä juuri viettäneet aikaa kanssani. Siksi side isovanhempiini muodostui poikkeuksellisen vahvaksi he tukivat ja kannustivat minua koko elämäni ajan.
Kun täytin kahdeksantoista, perin kaksi asuntoa, mikä tarjosi minulle mahdollisuuden näyttää vanhemmilleni, että pärjään omillani. Myin asunnot ja ostin saamillani euroilla kodin Turusta, jossa opiskelin yliopistossa. Opiskeluvuosien aikana vanhemmistani tuli yhä etäisempiä. Totuin heidän poissaoloonsa elämästäni.
Valitettavasti isovanhempani menehtyivät opintojeni aikana. Tuntui, että side vanhempiini heikkeni entisestään; heidän panoksensa kasvulleni ja elämälleni oli ollut vaatimaton. Kun meillä ei ollut syvempää yhteyttä, en kokenut tarvetta käyttää heihin aikaa, kuten heidänkin oli ollut vaikea löytää aikaa minulle lapsuudessani.
Kun vanhempani ilmaisi pettymystään siitä, etteivät he saaneet osuuttaan asunnoista saamastani rahasta, en tuntenut oloani velvolliseksi jakamaan mitään. Minun nähdäkseni he eivät olleet olleet läsnä elämäni ratkaisevissa hetkissä, joten nyt priorisoin omat tarpeeni. Heidän valituksensa siitä, etten viettänyt aikaa heidän kanssaan, valuivat ohi korvieni. Olin tottunut asettamaan työn ja oman hyvinvointini etusijalle, aivan kuten hekin olivat tehneet aikoinaan.
Vastaukseni heidän nurinoihinsa oli yksinkertainen: Ei ole aikaa, olen töissä. Ajattelin, että juuri heidän jos kenen pitäisi ymmärtää, millaisia vaatimuksia työelämä voi ihmiselle asettaa olihan se todellisuus, jonka he itse valitsivat jo kauan sitten. Kun päätin keskittyä omaan elämääni ja tavoitteisiini, se oli minulle selviytymiskeino lapsuudesta asti jatkuneen etäisyyden kanssa ja tapa asettaa oma onnellisuuteni sekä hyvinvointini ensimmäiselle sijalle.
Tämän kaiken myötä olen oppinut, että vaikka juuret voivat olla yhteiset, vain omat teot ja valinnat määrittävät, millainen elämä itseäni odottaa eikä oman onnen tavoitteleminen ole koskaan väärin.
