Aleksi istui nurkassa ja itki katkerasti. Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tehnyt väärin. Miksi hänen äitinsä ja isänsä olivat hylänneet hänet ja vieneet hänet lastenkotiin? Aleksi oli aina rakastanut vanhempiaan kovasti ja oli aina totellut heitä.
Hänen syntymääitinsä jätti hänet synnytyslaitokselle. Sen jälkeen Sini ja Tapio adoptoivat hänet. Heillä ei ollut omia lapsia, joten he päättivät hakea lapsen lastenkodista. Mutta Tapio ei koskaan oppinut rakastamaan poikaa. Hän tunsi, että Aleksi oli jonkun toisen lapsi eikä tuntunut omalta. Sini sen sijaan kiintyi poikaan, halasi tätä ja piti hyvää huolta, mutta ei kyennyt silti täysin tuntemaan itseään oikeaksi äidiksi.
Vuodet vierivät. Aleksi kasvoi heidän kanssaan eikä koskaan lakannut rakastamasta vanhempiaan. Eräänä päivänä Sini sai tietää olevansa raskaana, ja hän oli siitä suunnattoman onnellinen. Kun Sini kertoi siitä Tapiolle, molemmat olivat onnensa kukkuloilla.
Sen jälkeen Aleksi jäi täysin ilman huomiota kotona. Hänestä tuli vanhemmilleen lähinnä rasite, joka ärsytti heitä. Tapio alkoi myös lyödä poikaa. He eivät enää halunneet Aleksia elämäänsä lapsesta oli heidän mielestään nyt tarpeeksi. Siksi he päättivät palauttaa pojan lastenkotiin. He kirjoittivat luopumispaperit, ja oikeuden päätöksellä heiltä vietiin huoltajuus.
Oikeudenkäynnin jälkeen Sini tuli Aleksin luokse ja kertoi, että hänen pitäisi nyt asua lastenkodissa. Aleksi itki sydän vereslihalla ja huusi äitiään takaisin mutta Sini kääntyi pois ja lähti. Poika oli vasta viiden vuoden ikäinen, ja hänet oli pettänyt ensin hänen syntymääitinsä, nyt myös sijaisvanhempansa.
Oikeuden tuomari, joka oli antanut päätöksen, seurasi tilannetta sivusta. Lopulta hän käveli lastenkodin työntekijän luo ja sanoi aikovansa adoptoida Aleksin. Häntä särki nähdä lapsen menettäneen taas kaiken luottamuksensa ja rakkautensa. Tuomari, jonka nimi oli Kaarina, laittoi asiat nopeasti vireille. Ja pian hän haki Aleksin pois lastenkodista.
Kaarina alkoi kutsua häntä hellästi Aleksiksi ja pian poika unohti entiset vanhempansa ja kiintyi syvästi Kaarinaan. Vuosia kului. Aleksi pärjäsi koulussa erinomaisesti, kirjoitti ylioppilaaksi laudaturin arvosanalla ja pääsi lääketieteelliseen. Valmistuttuaan hän sai työpaikan hyvästä helsinkiläisestä yksityisklinikasta.
Eräänä päivänä hänen vastaanotolleen tuli mies, jonka hän tunnisti heti. Se oli Tapio, hänen ensimmäinen sijaisisänsä. Tapio kertoi Aleksille, että hänen vaimonsa oli kuollut synnytyksessä ja vauva oli ollut kuollut jo syntyessään. Sen jälkeen Tapio oli alkanut juoda rankasti. Jonkin ajan päästä hän tapasi Marjan, joka auttoi hänet kuiville ja rohkaisi hakeutumaan hoitoon.
Niin Tapio oli päätynyt vastaanotolleen. Vaikka Aleksi oli vielä nuori, hän muisti hyvin selvästi, miten epäoikeudenmukaisesti Tapio oli kohdellut häntä. Mutta hän muisti myös Hippokrateen valan ja auttoi Tapioita parhaansa mukaan. Kohtalokin oli rangaissut Tapion ja Sinin armottomasti; jokainen Suomessa tietää, ettei orpolapsia saa kohdella kaltoin. Aleksi toimi viisaasti hän ei kostanut Tapiolle. Elämä oli jo rankaissut tätä tarpeeksi.
