En paaponut poikaani liikaa. Hän opiskeli hyvin, auttoi minua ja oli kohtelias sekä esimerkillinen nuorimies. Kun Matti kertoi minulle lähtevänsä töihin toiseen kaupunkiin, huolestuin. En olisi halunnut jäädä yksin.
Entäs Aino? kysyin pojaltani hänen tyttöystävästään. Me erotimme.
Yllätyin, sillä olin kuvitellut häiden olevan jo nurkan takana. He sopivat niin hyvin yhteen. Olin tietysti surullinen, että kaikki päättyi niin, mutta poikani asioihin en puuttunut.
Poikani lähti. Pidimme säännöllisesti yhteyttä. Hän löysi töitä, sai ystäviä ja pian uuden rakkauden. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa, milloin saan uuden tuttavuuden tavata. Poikani ei kuitenkaan pitänyt kiirettä esittelyn kanssa. Hommasin itselleni kissanpennun ja hoidin sitä.
Eräänä iltana tullessani töistä, kuulin hiljaisen äänen: Hei!
Katsoin ylös ja näin hämärässä Ainon hahmon. Hän piti sylissään vauvaa. Tytön tyllerö, mitä sinä täällä teet ja kenen vauva tuo on? Saat tuomita minut, mutta tämä on sinun lapsenlapsesi. Pelkäsin kertoa Matille raskaudesta, koska erosimme huonoissa väleissä. Palasin äitini luo ja synnytin siellä. Äiti kuoli kuukausi sitten, eikä muita läheisiä ole. Siksi tulin sinun luo. Mitkä ovat suunnitelmasi? Varmaan joudun viemään lapsen lastenkotiin. Ei ole asuntoa. Tulin vain… Jos minulle tapahtuu jotain, voisitko käydä tapaamassa lapsenlastasi joskus? Älä höpsi. Kasvatamme hänet yhdessä. Mennään minun luokseni.
Niin otin Ainon ja hänen tyttärensä meille asumaan. Pieni tyttö muistutti niin paljon poikaani, etten epäillyt hetkeäkään hänen sanojaan. Aino auttoi arjen askareissa ja minä kävin töissä meille muodostui ihan kelpo arki. Eräänä päivänä Matti soitti ja kertoi tulevansa pian käymään. En kuitenkaan tiennyt, saapuuko hän yksin vai ei, eikä poikani suostunut vastaamaan siihenkään.
Kun Matti viimein saapui, olin juuri syöttämässä pikkutyttöä. No kukas se tämä suloinen on? Poikani, tämä on tyttäresi. No johan! Enkä tullut yksin, Matti sanoi ja toi mukana kehdon asuntoon. Ja kuka se siellä on? Tämä on minun poikani. Hänen äitinsä kuoli synnytyksessä, enkä voinut jättää lasta.
Aino astui eteiseen ja katsoi Mattia pitkään. He keskustelivat keskenään koko illan en puuttunut heidän asioihin lainkaan. Mutta tärkeintä on, että vuosi myöhemmin he menivät naimisiin ja molemmat lapset saivat kasvaa täydessä perheessä.
Nyt poikani rakentaa omakotitaloa, jotta pääsisi pois ahtaasta asunnostaan. Kerronpa vielä salaisuuden pian saan kolmannenkin lapsenlapsen. Mikä onni onkaan saada seurata tätä kaikkea läheltä! Olen ymmärtänyt, että elämä yllättää, ja yhteisöllisyys kantaa vaikeinakin hetkinä.
