Olin Elina kotona Helsingissä, kun hänen isänsä saapui ovesta sisään. Hän toi mukanaan ruokatarvikkeita ja huomasi meidät olohuoneessa. Hänen ilmeensä kiristyi heti, ja hän alkoi selvästi näyttää tyytymättömyytensä minun läsnäolooni. Elina vei isänsä keittiöön, mutta kuulin, kuinka hän supatti kovaan ääneen puhuen minusta halveksivaan sävyyn nimittäen minua “maalaispojaksi”, joka yrittää päästä Elinan asuntoon. Hän kertoi nähneensä minut useampaan otteeseen pyörimässä heidän talonsa ympärillä. Melkein syytti minua stalkkaamisesta.
Eniten minua ihmetytti, että Elina vastasi isälleen samalla lailla; sanoi, että olemme vain kuukausittain tekemässä hommia yliopiston kirjastolla, siksi olen usein heidän kulmilla. Todellisuudessa olimme Elinan kanssa olleet yhdessä jo pari kuukautta, mutta Elinalle olin ehtinyt mainita, ettei se, että vanhempani omistavat talon Espoon lähiössä, tarkoita, että olisin maalta. Meidän kotimme on lähellä Helsingin keskustaa, kaksikerroksinen omakotitalo, ja isäni on yrittäjä. En ajele ulkomaisilla luksusautoilla enkä karju kaduilla, että perheeni on vauras mutta niin on parempi. Näin ihmiset kuten Elina ja hänen perheensä pysyvät loitolla.
Ei turhaan äitini sanoi minulle, ettei rahasta kannata puhua, sillä sen ei pitäisi olla asia, johon rakastamani ihminen katsoisi ensimmäisenä. Eikä hänestä saisi tuntua häpeää minun takiani, vaikka en ulospäin vaikuta rikkaalta.
