Kun Jussi lähti armeijaan, Aino lupasi odottaa uskollisesti. Hän piti sanansa lähetti rakkaalleen kirjeitä täynnä intohimoisia rakkaudentunnustuksia, piirsi niihin kukkia ja sydämiä, ja allekirjoitti jokaisen kirjeen huulipunalla jäljitettyyn suudelmaan. Aino rakasti Jussia kaikesta sydämestään juuri niin kuin ihminen voi toista aidosti rakastaa. Kun Jussi ei ollut paikalla, minuutit tuntuivat tunteiltaan tunneilta.
Siksi Ainon oli vaikea uskoa, että Jussi olisi voinut tehdä hänelle niin.
Sydämessään hän ei voinut uskoa, ettei Jussi enää muistaisi häntä. Kun Jussi lakkasi vastaamasta kirjeisiin, ja lopulta kirjoitti lyhyesti, että Ainon olisi parempi unohtaa hänet, Ainon täytyi hyväksyä totuus.
Aino meni naimisiin ensimmäisen miehen kanssa, jonka kohtasi ilman tunteita. Hän sulki nujerretun rakkautensa ja sydämensä, ettei joutuisi pettymään uudelleen. Ketään muuta ei hän voinut rakastaa yhtä syvästi kuin Jussia.
Aino oli keittiössä, kun ovikello soi. Tavalliseen tapaansa essussa ja villasukissa hän meni avaamaan. Oven takana seisoi Jussi, nyt vanhempi, yllään upseerin puku.
En ensin uskonut, että olisit oikeasti mennyt naimisiin. Mutta tulin varmistamaan. Nyt näen, että se on totta, Jussin silmissä oli niin paljon surua, että tuntui, ettei hän ollut kaukana itkemisestä. Nyt ymmärrän, mikset vastannut enää kirjeisiini
Hän jo kääntyi lähteäkseen, mutta Aino pysäytti hänet.
Kuinka voit sanoa noin? Sinä itse kirjoitit, että minun pitäisi unohtaa sinut Aino ei tiennyt, puolustautuiko Jussi vai syyttikö häntä.
Niin, viime viikolla lähetin viimeisen kirjeen kasarmilta toivoen, että odotat minua… Jussi sanoi pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Kylmä möykky nousi Ainon kurkkuun. Jussi ei antanut Ainon sanoa enää mitään. Kyyneleet polttivat hänen kasvojaan ja mieleen nousi jatkuvasti: Kuinka? Miksi?
Samana iltana Aino meni vanhempiensa luo. Ilmeisesti nämä tiesivät enemmän kuin hän. He eivät koskaan olleet pitäneet Jussista, koska tällä ei ollut rahaa.
Anna anteeksi, tyttömme, isä ja äiti sanoivat, kyynel silmäkulmassa. Halusimme sinulle paremman elämän. Tiedämme liian hyvin, miltä tuntuu, kun on laskettava pennit saadakseen lapsille edes yhden karkkipussin. Kokenut sen itse ja halusimme sinulle jotain parempaa.
Mutta te olitte itsekin köyhiä kun rakastuitte ja menitte kuitenkin naimisiin. Miksi te sitten halusitte pilata minun elämäni? Miten saattoitte? Aino syytti vanhempiaan.
Tässä, äiti ojensi nipun kirjeitä Ainolle.
Omassa huoneessa kirjeitä lukiessaan Aino ei vain itkenyt, vaan itki sydäntäsärkevästi. Viimeisessä Jussin mainitsemassa kirjeessä oli kuivunut lumikello, ja sen vierelle oli kirjoitettu: Etsin sitä kauan, mutta löysin sinulle.
Illalla Aino kävi pitkän keskustelun miehensä kanssa, joka työnsä, rahansa, kavereidensa ja ehkä jopa toisten naisten vuoksi (niin vitsailevat naapurit aina vihjailivat), ei huomannut häntä lainkaan. He erosivat hiljaa, rauhallisesti.
Ensimmäistä kertaa elämässään Aino voitti pelkonsa yötä ja kaupungin hämäriä katuja kohtaan ja lähti kävelylle. Hän ei enää pelännyt, sillä oli matkalla kotiin sinne, missä häntä odotti se, jota hän todella rakasti eivätkä tunteet olleet koskaan sammunut.
Vuosien kuluessa kaikki väärinkäsitykset unohtuivat. Ainon ja Jussin koti oli täynnä onnellisuutta ja siellä kasvoi kaksi vaaleaa poikaa. Isovanhemmat iloitsivat lapsenlapsistaan. Kaikki tiesivät, että suurin rikkaus elämässä on, kun kotona vallitsee aito rakkaus.
Press «Like» and get the best posts on Facebook ↓
