Monika ei edes huomannut, milloin alkoi hiipiä varpaillaan omassa kodissaan – hän yritti tehdä kaiken hiljaa ja huomaamattomasti, ettei häiritsisi tytärtään ja tämän puolisoa.

Voi äiti, taas paistat kalaa, sanoi Sirkka kurkistaessaan keittiöön.
Joo, mutta avasin ikkunat ja liesituulettimenkin laitoin päälle, vastasi Marja.
Viimeiset neljä kuukautta, siitä asti kun tytär muutti takaisin kotiin, olivat Marjan korvat täyttyneet kommenteilla monta kertaa päivässä.
Keitit liian suolaista ruokaa. Laitoit pyykit väärään kaappiin. Taas telkkari sun huoneessa pauhaa liian kovalla.
Marja huomasi kulkevansa varpaisillaan omassa kodissaan, yrittäen tehdä kaiken hiljaisesti ja huomaamattomasti, ettei häiritsisi tytärtä ja vävyä.
Aluksi kaikki vaikutti oikein lupaavalta…
Häiden jälkeen Sirkka ja hänen miehensä Eero olivat päättäneet asua erillään. He muuttivat vuokrayksiöön ja kävivät äitiä moikkaamassa viikonloppuisin. Ymmärrettävää: töitä ja omia bisneksiä vaikka muille jakaa.
Eräänä päivänä Marja sai huonon olon. Naapuri soitti ambulanssin. Vartissa myös tytär jo syöksyi paikalle. Sairaalasta kotiuduttua tytär ilmoitti tärkeällä äänellä:
Äiti, meillä on sulle yllätys! Luulen, että tykkäät siitä. Näet sen kotona.
Marja astui sisään ja heti eteisessä lojuivat laukut.
Mietittiin Eeron kanssa, että tästä eteenpäin asutaan sun kanssa. Pidetään sinusta huolta.
Marja oli melkoisen hämmästynyt lastensa päähänpistosta.
Aluksi Sirkka todella hoiti äitiä kuin kanaemo. Siivous, ruuanlaitto ja mankeloitu lakanapino seurasivat päivää kuin oravanpyörä. Mutta kahden kuukauden jälkeen Sirkka oli jo unohtanut miksi muutti takaisin.
Marja piristyi pikavauhtia. Hän alkoi taas huolehtia talosta kuten ennenkin. Kun nuoret olivat töissä, Marja paistoi, keitti ja pyyhki pölyt.
Tytär oli monesti yrittänyt käskeä äitiään ottamaan iisimmin, mutta Marja oli saanut Sirkan uskomaan, että hän voi nyt erinomaisesti.
Sirkka ja Eero huomasivat nopeasti, että äidin katon alla eläminen oli silkkaa juhlaa. Ei vuokraa, siistiä kotia ja aina tuoretta kalakeittoa odottamassa.
Äiti, meille tulee tänään kavereita. Jos vaikka poikkeisit kahville naapuriin? Meillä olisi rauhallisempaa ja säkin voisit vaihtaa kuulumisia, ehdotti Sirkka eräänä iltana.
Marja ei juuri illalla jaksanut lähteä, erityisesti kun naapurin Aira sammui jo kuin saunalyhty. Oli lämmin kevätilta, joten hän päätti pyöriä pihalla ja haukata happea. Tunnit kuluivat, vieraat eivät vain lähteneet. Marja odotti kiltisti penkillä, josko tytär soittaisi ja kutsuisi taas sisään.
Naapuri Pekka tuli lenkiltä koiransa kanssa, ja palasi puolen tunnin päästä. Marja istui vieläkin samassa paikassa.
Anteeksi, kaikki hyvin? kysyi Pekka ystävällisesti.
Kyllä vain. Lapset ottaa vieraita ja en viitsi olla hengessä mukana.
Saatat muistaakin, asun siinä eka kerroksessa?
Kyllähän mä muistan.
Olivat he nähneet toisiansa rappukäytävässä, mutta keskustelu oli aina jäänyt moi-osastolle. Pekan vaimo oli kuollut hetki sitten. Lapset asuivat kuka missäkin.
Tule meille teelle, täällä alkaa olla vilpoista. Soita vaikka tyttärellesi ja kerro että oot mun luona.
Marja yritti Pirauttaa Sirkalle, mutta eipä kelvannut vastaanottaa soittoa. Ilmeisesti äidin seura oli tänään liikaa.
No mennään, nainen vastasi.
He joivat teetä ja juttelivat kaikesta maan ja taivaan väliltä. Kesken kaiken Sirkka vihdoin soitti:
Äiti, missä oikein oot? Kaverit meni jo kotiin. Me mennään nukkumaan, sua ei näy missään.
Taaskin tyttären äänensävystä tihkui pieni pettymys. Marja ei osannut arvata mihin nyt oli kompastunut, mutta alkoi pakata tavaroitaan kotiinlähtöä varten. Pekka tarjoutui saattamaan ala-aulaan.
Kaksi kerrosta tästä, kyllä mä löydän! Marja nauroi.
Mutta se tuntuu paremmalta, jos saatan, Pekka hymyili.
Siitä asti Marja kävi usein teellä Pekan luona. Joskus kokattiin yhdessä, joskus Pekka loihti bravuurillaan yllättävän herkullista karjalanpaistia. Tällä kertaa Marja oli taas Pekalla, koska kotona juhlittiin Eeron synttäreitä isolla porukalla.
On sulla täällä niin rauhallista, Marja huokaisi.
Voit jäädä tänne pysyvästi, jos haluat, Pekka totesi yhtäkkiä.
Katse kertoi, että kyse oli tosissaan.
Mietitään sitä, vastasi Marja ilkikurisesti virnistäen.
Vaikka hän oikeastaan tiesikin, että vastaus on kyllä.

Rate article
vsematerialy
Monika ei edes huomannut, milloin alkoi hiipiä varpaillaan omassa kodissaan – hän yritti tehdä kaiken hiljaa ja huomaamattomasti, ettei häiritsisi tytärtään ja tämän puolisoa.