BOOMERANG SELÄSSÄ SIIPIEN SIJAAN
Minä kyllä hävitän teidät kaikki maan päältä! Saatte vielä tanssia huutaa veljeni vaimo Milla raivokkaasti.
Miksi, Milla? Olenhan antanut sinulle koko summan. Mitä valitat? Äitini ei ymmärrä, miksi miniä uhkaa häntä.
Missä on kirjallisesti merkitty, että annoit rahat? Ketkä olivat todistamassa? Onko kuittia? Sinun pitää maksaa meille, minulle ja Samille, puolet tästä asunnosta! Milla seisoo päättäväisenä oviaukossa.
Kuule Milla, lähde nyt suosiolla. Minä olin todistajana rahojen luovutuksessa. Eikö riitä? Ja terveisiä veljelleni, hänen pitäisi pitää sinua kurissa. Älä enää tule tänne puutun asiaan, koska äiti on avuton.
Kadutte vielä, mutta liian myöhään! Haen noitaa avuksi ja kiroan teidät! Milla huutaa poistuessaan.
…Isämme kuoltua äiti myi talon pienessä kunnassa ja muutti minun, Veeran, luokse Tampereelle isoon kolmioon. Olin leski ja kasvatin viisivuotiasta poikaani Eeroa. Otin äidin mielelläni luokseni asumaan.
Veera, enhän loukkaa sinua, jos annan Samille puolet talon myyntirahasta? Hänkin on poikani, ja Milla haukkuu häntä huonoksi mieheksi ja perheen elättäjäksi äiti katsoo pyytävästi.
Ei mitään ongelmaa, totta kai annat! Se on reilua tuumailen.
…Kutsumme Samin ja Millan kylään, annamme rahat kädestä käteen. Kaksi vuotta myöhemmin Milla ilmestyy ovelle, vaatii lisää rahaa, uhkaa ja kiroaa.
Heitän Millan ulos, suljen oven ja unohdan koko naisen. Vuosikausia emme ole tekemisissä veljeni eikä Millan kanssa. Välille tulee kuin musta kissa. Sen jälkeen murheita sataa niskaan kuin loputon kaatosade. Vaikeudet seuraavat toisiaan, kuten vanha sanonta kuuluu: Pääset surusi yli joen, mutta se odottaa rannalla.
Äiti sairastuu vakavasti, minäkin kehittelen jonkin mystisen taudin, Eeron iho peittyy vuotavaan ekseemaan. Onnettomuudet eivät jätä meitä rauhaan. Asunnossa, jonka ilma on täynnä lääkkeiden hajua, kaikki hajoaa, kaatuu ja menee rikki. Kellot pysähtyvät yöllä. Poliisin urani päättyy varhaiseläkkeeseen, vaikka olisin halunnut jatkaa. Äidin hoito vaatii ajan, samoin Eeron hoito. Rahat katoavat käsistä, kuin ne olisi niellä mörkö.
…Muistan, kun muutin asuntomme amppelivioleiden kodiksi. Kasvatan ja lisään niitä myyn Tampereen torilla. Pienet kukat pelastavat meidät veloilta, ihmiset ostavat niitä mielellään.
Sukua käy kerran vuodessa kylässä. Viipyvät viikon, tuovat vanhoja mutta puhtaita vaatteita ja ruokaa: lihaa, makaronia, viljaa, jauhoja… Kaikkeen ollaan kiitollisia. Sukulaiset lähtevät, ja oravanpyörä jatkuu.
…Rahapula, vaivat, alakulo.
Aiempien surujen karkottamiseksi, istutan pihalle kukkapenkin. Keväällä kylvän siemeniä, joita nousee: leijonankita, harjaneilikka, kehäkukka. Tämä on ainoa inspiraation lähteeni.
Naapuri Mikko kävelee ohi, katsoo kukkapenkkiä:
Hei, naapuri! Voinko tarjota kukkarahaa? Osta enemmän kukkia, että naapurisää tulee!
Epäröin, mutta Mikko sujauttaa seteleitä takin taskuun:
Ole hyvä, puutarhurimme! Älä ujostele. Luo kauneutta kaikille.
Siivitettynä ostan harvinaisia kasveja ja pensaita. Kukkapenkistä tulee väriloisto, naapurit huokaavat ihastuksesta.
Mikko pysähtyy usein ihailemaan kukkapenkkiä:
Vain hyvän ihmisen kukat voivat kasvaa näin upeasti.
Mikko tarjoaa minulle suklaata, karkkia, jäätelöä:
Kiitos, Veera, ahkerasta puutarhanhoidosta.
Vieraan ihmisen huomio tuntuu hyvältä.
Vuosien myötä kodissa alkaa sujua paremmin.
Äiti toipuu, piristyy, Eeron iho paranee. Tunnen itseni pitsissä kulkevaksi naiseksi tekee mieli rakastaa, olla rakastettu eikä välittää iästä.
Eero, nähtyään sairasta mummua, päättää ryhtyä lääkäriksi. Hän pääsee helposti lääketieteelliseen, työskentelee sairaalassa. Pian auttaa leikkaussalissa. Naapurit tulevat pyytämään apua: diagnoosia, pistoksia, tiputuksia…
Eero valmistuu tehohoitolääkäriksi.
Korjaamme Eeron kanssa asunnon, Eero ostaa käytetyn Toyotan, suunnittelee häitä kollegan, Annan, kanssa. Anna on kardiologi. Kaikki on hyvin meidän talossa.
Äskettäin Milla soittaa, ääni karhea:
Hei, Veera. Voisitko tulla käymään, olen sairaalassa?
Menen annetun osoitteen mukaan. Löydän Millan sairaalasängyltä.
Mitä sinulle oikein tapahtui, Milla? kysyn, kun näen kärsivän naisen. Silmissä tyhjyyttä.
Näin kävi, Veera… Kävelimme metsässä Samin kanssa. Löysimme ihmisen pääkallon, toimme kotiin. Puhdistimme, lakattiin ja teimme tuhkakupin. Puolen vuoden kuluttua Sami kuoli autokolariin. Kaksi kuukautta myöhemmin poikamme tukehtui autotallissa. Oli ystävien kanssa. Nyt minä sairastan keuhkokuumetta. Miksi ihmeessä haimme sen surkean kallon kotiin? Siitä alkoi kaikki kurjuuteni Milla itkee katkerasti.
Ei, Milla, kaikki alkoi kun menit noidan luo ja kirosit. Kallo, se on vain seurausta sanon rehellisesti. Milla toi paljon surua perheelle.
Olet oikeassa, Veera. Tunnustan. Olen langettanut kirouksen teille. Vihani levisi kuin musta tervaa. Lopputuloksena jäin yksin. Anna anteeksi. Unohtakaamme riidat. Nuorena selässäni kasvoi siivet, nyt siellä on bumerangi. Tunnen sen poltteen Milla hiljenee ja miettii.
Kerron kaiken Eerolle. Hän ei jää kylmäksi:
Äiti, siirretään täti Milla minun sairaalaan. Siellä huolehditaan paremmin. Ei hän ole vieras.
Laitetaan, poika olen täysin antanut Millan anteeksi. Hänkin ansaitsee sääliä. On jäänyt yksin, menettänyt pojan ja miehen.
…Mikko ehdottaa, että yhdistämme elämämme. Hän asuu kerrosta ylempänä.
Veera, muutatko luokseni? Yhdessä viihtyisi paremmin. Sinä leski, minä leski juteltavaa riittää. Suostutko?
Kyllä, Mikko en meinaa uskoa onnea, joka laskeutuu yllättäen. Se lämmittää ja valaisee sieluni.
Äiti iloitsee puolestani:
Näetkö, Veera? Onnesi oli aina lähellä, hiljalleen sinua lähestymässä. Olet ansainnut tämän.
Milla paranee nopeasti, haluaa tulla kylään. Kutsunko? Kysyn Eerolta ja MikoltaPysähdyn hetkeksi miettimään. Mikko katsoo minua lempeästi ja sanoo:
Jos annat anteeksi, Veera, annat tilaa uudelle.
Päivä on kirkas ja ikkunasta tulvii kevään valoa. Soitan Millalle:
Tule meille, Milla. Ovet ovat auki ja sydän lämmin. Kukkani kukoistavat tänään sinua varten.
Milla saapuu, astuu sisään varovaisin askelin, kyyneleet silmissä. Hän näkee kukkapenkin, jonka Mikon ja Eeron kanssa rakensimme. Sen keskellä tuoksuvat violetit ja leijonankita, kuin elämän kierron juhla.
Eero puhuu rauhallisesti:
Täti, tässä talossa kukatkin antavat anteeksi.
Milla istuu pöytään, tarttuu käteeni.
Kiitos, Veera. Olen ollut hukassa, mutta tässä, teidän seurassanne, palaan ihmisten pariin.
Yhtäkkiä äiti taputtaa Millaakin:
Surun rinnalla kulkee ilo, kun sitä uskaltaa päästää sisään.
Kahvipannu porisee, Mikko tuo tuoretta pullaa keittiöön. Me istumme yhdessä, nauramme ja muistelemme menneitä. Rakkaus ja anteeksianto täyttävät huoneen.
Ikään kuin kirouksen varjo olisi vihdoin haihtunut. Bumerangi Millan selässä muuttuu siiviksi jokaisen sydämessä läikehtii lämmin vapaus: enää ei tarvitse katua, vaan elää.
Kevät tuoksuu yhä voimakkaammin. Kukkieni terälehdillä suudelma aurinkoa, ja oven takana elämä odottaa.
Minä, Veera, avaan oven.
Ja tiedän olemme nyt kaikki kotona.
