Kun tyttäreni sai seitsemännen lapsensa, tajusin, että kärsivällisyyteni oli lopussa!

Viimeiset 20 vuotta olen asunut tyttäreni ja hänen miehensä luona, mutta nyt tunnen, etten enää jaksa kestää tätä elämää.
Olen 65-vuotias ja seitsemän lastenlapsen isoäiti. Moni voisi ehkä kadehtia minua, ja itsekin olisin sanonut tämän olevan suuri onnijos vain ei tarvitsisi hoitaa lapsia jatkuvasti ja sietää heidän meteliään päivästä toiseen. Tyttäreni, Sini, ei tunnu edes tajuavan, kuinka monta lasta hänellä jo on.
Kun kuudes lapsenlapseni syntyi, istahdin Sinin kanssa vakavaan keskusteluun. En ollut ikinä uskonut, että minun pitäisi 35-vuotiaan tyttäreni kanssa keskustella ehkäisystä. Kun he kuitenkin päättivät hankkia vielä seitsemännen lapsen, alkoi pääni pyöriä. Meidän talossa on vain viisi huonetta, mutta nykyään meitä asuu siellä yhdeksän henkeä.
Sini on onnekas, sillä minä ja Reijo, edesmenneeni mieheni, rakensimme elämämme aikana isomman talon ja ostimme maata. Nyt vävyni, Jukka, tekee töitä tuolla meidän pellolla ja kutsuu itseään maanviljelijäksi. Sini uurastaa hänen rinnallaan, ja minä vietän kokonaiset päivät keittiössä, sillä täytyyhän tällä “luokalla” olla ruokaa. Lapset kasvavat, ja jokainen haluaa tuoretta, lämmitetty ei kelpaa kenellekään.
Kun kuudes lastenlapsi syntyi, toivoin, että Sini ymmärtäisi minua ja että pääsisin edes hetkeksi rauhaan itkevistä vauvoista ja loputtomasta vaipparumbasta. Mutta olin taas väärässä.
Olen aina pitänyt yhteyttä veljeeni, Mattiin, joka asuu yksin Joensuussa, kun hänen tyttärensä muutti Ruotsiin töihin.
Eräänä iltana Matti soitti ja pyysi minua luokseen, koska hänen sairautensa huolestutti. Tietenkin olin huolissani hänestä, mutta samalla olin helpottunut, että pääsin hetkeksi pois oravanpyörästäni. Nyt Matti voi jo paremmin, mutta itse en ole ollenkaan varma, pystynkö enää palaamaan kotiin näiden lomapäivien jälkeen. Jaksanko muka taas aloittaa kaiken alusta, lasten kirkuessa ympärillä? Täällä veljeni luona olen muistanut, kuinka ihanaa on lukea hyviä kirjoja, kuunnella musiikkia ja katsella elokuvia. Nyt viimein saan nauttia vanhuudestani, enkä vain odottaa lastenlasten aikuistuvan.
Sini soittelee ja vaatii, että tulisin takaisin, koska ei muka pärjää yksin. Mitä minun tulisi tehdä?
Nyt ymmärrän, että olen ansainnut hetken omaa rauhaa, ja elämässäkin on vaiheensa joskus on lupa valita itsensä muiden edelle.