Tädilläni Raililla meni astiastonsa rikki. Iäksi ja ainiaaksi.
Hääastiasto kahdelletoista hengelle.
Hei hei, kultaiset reunukset ja Made in Germany -leimat jokaisen lautasen pohjassa setä Kalevi tipahti ullakon hyllyltä koko laatikon kanssa.
Oho, täti Raili jopa vähän innostui.
Sehän oli posliinia!
Ihan kuin posliini ei voisi mennä rikki. Myöhemmin Railille iski onnettomuuden koko kauheus: hän makasi nojatuolissa ja huusi:
Kalevi, tuo nitroa!, soitteli kaikille ja jopa minulle, vaikka asun Helsingissä ja hän Jyväskylässä, ja suri samalla nuoruuttaan, joka levisi tuhattena pienenä siruna pitkin lattiaa:
Meille vanhemmat antoivat sen lahjaksi kaksikymmentä vuotta sitten. Ei sitä koskaan käytetty, odoteltiin erityistä tilaisuutta, posliini-, hyvä Jumala, hääpäivää.
Ja mitä siitä tuli? Isä kuoli, Kalevilla venähti nilkka, minulla taas verenpaine nousi.
Eikä kukaan, huomaa, kertaakaan käyttänyt noita lautasia.
Hölmöt kun oltiin.
Jäin miettimään.
Miksi me säästämme astiastoja, koruja ja kirkkaita hetkiä vain erityisiin päiviin?
Miksi piilottelemme tuoksukynttilät se vaikein ilta varten, laitamme timantti korvakorut rasiaan ja torumme lapsia, kun he yrittävät ottaa nakin ennen kuin kaikki ovat pöydässä, ja säästämme hellät sanat vain ystävänpäiväksi?
Onko tuo päivä, juuri tämä hetki, jotenkin huonompi kuin odotettu juhlapäivä?
Voiko olla varma, että kyllä ehtii vielä?
Lähes kaikki puhelut WTC-tornien tuhojen aikaan sisälsivät rakkauden tunnustuksia.
Ihmiset soittivat läheisilleen, jättivät viestejä vastaajiin.
Minä. Rakastan. Sinua se osoittautui Maassa ollessa tärkeimmäksi asiaksi ehtiä sanoa.
Todellisuus kuten tietosanakirjakin kertoo on juuri käsillä oleva hetki, siinä missä menneen ja tulevan välissä eletään.
Ei kannata siirtää varastoon, piilottaa vintille, jemmailla joku päivä varten sitä, mikä voi jo tänään tuoda iloa, riemua ja hymyn huulille.
Ei ole huomista. On vain tämä päivä, yhtä ainutlaatuinen kuin uudenvuodenaatto tai vaikka äitienpäivä.
Siksi pitää kiirehtiä. Tehdä sovinto. Käydä ihastelemassa järvelle. Leikkiä pojan kanssa, halata tytärtä, antaa äidille uusi pullo Chanel vitosta jotta hän käyttäisi sitä joka päivä, eikä vain juhlissa.
Pitää ehtiä. Lukea se kirja. Maistaa sienimuhennosta tai poronkäristystä. Katsoa lempielokuva ja antaa tiskien olla.
Ostaa täti Railille uusi astiasto ja järjestää juhla-ateria.
Ehtiä kertoa rakkautensa ennen kuin ruudulle ilmestyvät lopputekstit.
Tänään opin: elämä ei säästä meitä turhana päivänä varten. Niinpä kaikkein eniten kannattaa elää juuri nyt.
