Oliko sun pikkusiskosi jälleen täällä kylässä? kysyi Anna mieheltään, kun hän katsoi puolityhjää jääkaappia. Joka kerta kun hän on käynyt, ruuat katoaa kuin tuhka tuuleen.
Joo, Saara kävi täällä, myönsi Hanski. Valitteli taas rahan puutetta. En mä voinut lähettää sitä tyhjin käsin kotiin, onhan se kuitenkin mun sisko.
Annoitko Saaralle vielä rahaa kaiken lisäksi?
Pari sataa euroa, tunnusti Hanski nolostuneena. Saara kertoi, että Petri on taas pulassa työpaikalla ja vuokrakin on maksamatta.
Kuka olisi arvannut Mä en tajua, miksi sen piti mennä naimisiin jo kaksikymppisenä. Miksei sun äiti estänyt sitä?
Tunnet Saaran, vai mitä? Kun se jotain päättää, ei sitä pysäytä mikään. Mutta älä huoli, joskus se vielä oppii selviytymään omillaan.
Anna huokaisi syvään. Omillaan pärjääminen on ihan hyvä juttu, mutta tähän mennessä Saara on elänyt vaan sukulaisten kustannuksella.
* * *
Petrikin oli vielä nuori mies, joka vasta harjoitteli rahan ansaitsemista. Hän ei paljoa kiirehtinyt hemmottelemaan vaimoaan lahjoilla. Saara ei halunnut mennä töihin ja oli vakuuttunut, että Petrin kuuluu elättää hänet.
Saara ja Hanskin äiti, Lea, piti myös tyttären puolia. Hän huomasi, ettei nuorella perheellä ole rahaa, ja auttoi rahallisesti aina kun pystyi. Hän myös vaati, että Hanskin pitää osallistua.
Saara on nuori nainen, ja pitää voida näyttää hyvältä, perusteli Lea. Ei se ole vielä löytänyt mieleistään työtä, ja Petrikin on aika nuuka. Meidän velvollisuus on auttaa.
Ja Hanski auttoi minkä kykeni. Mutta Anna oli saanut tarpeekseen. Hän ei ymmärtänyt, miksi osa heidän yhteisistä tuloistaan valui Saaran hyväksi, kun he itse asuivat vuokralla ja säästivät joka sentin omaan asuntoon ja sisko vain ottaa kaiken.
* * *
Eräänä päivänä Anna tuli kotiin ja näki anoppinsa ja Saaran kylässä. He supattelivat Hanskin kanssa, mutta hiljenivät heti kun Anna ilmestyi huoneeseen. Selvästi vakava asia. Anna kysyi:
Voinko tietää, mitä te suunnittelette? Jotenkin tuntuu taas, että meidän perheeltä ollaan vailla rahaa.
Nyt olet ihan väärässä, nauroi Lea. Meillä on vain perheen sisäistä keskusteltavaa, ei kuulu sulle.
Anna naurahti uskomatta ja meni keittiöön laittamaan iltapalaa. Viiden minuutin päästä Saara ilmestyi keittiöön, avasi röyhkeästi jääkaapin ja mutisi pettyneenä:
Miksi täällä ei ole mitään ruokaa? Etkö muka ole käynyt kaupassa, Anna?
Kyllä kävin, Anna vastasi hieman kireästi. Mutta palkka tulee parin päivän päästä, ostin nyt vain kaikkein tarpeellisinta. Jos haluat, voin lämmittää sulle keittoa.
En mä mitään sellaista syö. En käytä rahaa ruokaan, tilaan ennemmin pitsaa ja sushia tai käyn Petrin kanssa kahvilassa.
Riittääköhän Petrin palkka tuollaisiin herkutteluihin? Valitat kuitenkin aina, että teillä ei ole rahaa.
Sitten pyydän rahaa äidiltä ja Hanskilta. Perheessähän kuuluu auttaa toisia.
Kohta Lea ja Saara lähtivät. Anna kysyi heti mieheltään, miksi olivat käymässä.
Äiti haluaa myydä mökin pyysi multa apua asian kanssa. Ajaa koko rahat Saaralle. Hän on nuori, ja elämän alkuun tarvii varoja.
Mitä ihmettä tuo tarkoittaa? Anna hämmästeli. Eikö sua häiritse, että kaikki annetaan sun siskolle? Mä kyllä vastustan tätä täysin. Mun mielestä tämä ei tee Saaralle hyvää.
Anna, älä puutu tähän, Hanski sanoi vakavana. Mökki on äidin oma, hän saa määrätä kenelle rahat menee.
Hanski vaihtoi huonetta, halusi lopettaa keskustelun. Hän oli jopa ylpeä siitä, että saattoi olla avuksi Saaralle.
* * *
Pian mökki meni kaupaksi. Annalle oli jo selvää, ettei Saara aio käyttää rahoja viisaasti. Ravintolat, muotivaatteet ja kalliit elektroniikat kaikki meni hyvään elämään.
Kun rahat loppuivat, Saara meni taas äitinsä luo valittamaan:
Nyt mulla ei enää ole rahaa edes peruselämään! Haluan ajaa ajokortin ja ostaa auton! Eikö teillä enää ole mitään myytävää? Jotkut vanhemmat ostavat asuntoja lapsilleen, auttavat heitä Miksi me ollaan näin köyhiä, äiti?
Lea hämmästyi tyttärensä puheista. Hän ei ollut uskonut, että rahat kuluisivat noin nopeasti. Hetken mietittyään hän sanoi:
Saara, ei meillä enää muuta ole. Luulin että käyttäisit rahoja järkevästi, säästäisit edes. Nyt olisi aika etsiä töitä. Sähän olet opiskellut kirjanpitoa, voisit päästä mihin tahansa firmaan.
En ala kirjanpitäjäksi! Istuisin vaan tietokoneella päivät pitkät ja pilaisin silmäni? Ei. Mun miehen pitää elättää, ja teidän kanssanne. En ole kun vasta kaksikymppinen! Syntyikö mut oikeasti siksi, että joutuisin pärjäämään yksin? Kiitos vaan siitä.
Odota nyt, yritti Lea rauhoitella. Mietitään vielä. Mitä jos pyydetään Hanskilta rahaa, muka johonkin tarpeelliseen? Ne säästää asuntoon, kyllä niiltä liikenee.
Luuleeko se Anna todella antavansa? Se on niin pihi, ettei edes ruokaan laita rahaa. Onneksi Hanski auttaa aina jos pyytää.
Lähdetään vain! päätti Lea. Ei ne meille voi kieltäytyä.
Tunnin päästä Saara ja äitinsä olivat Hanskin ovella. Anna huomasi heti, ettei vieraat tulleet lahjoja tuomaan, vaan vaatimukset mukanaan.
Hanski, meillä on tosi tärkeä asia! julisti Lea innoissaan, heti kun päästiin sisälle. Vain sinä voit auttaa.
Anna jännittyi. “No, kohta pyydetään rahaa!” hän mietti. Ei tässä muuta ollut luvassa.
Mistä nyt on kyse?
Saara haluaa ostaa auton, mutta mökkirahat on jo loppu, Lea tokaisi nolosti hymyillen. Ajattelimme, että voisitte auttaa.
Anna ei voinut uskoa korviaan ja tivasi:
Mitä? Ne rahat meni jo? Saitte kuitenkin aika mukavan summan. Saara, sun olisi pitänyt miettiä mitä ostat!
Et sinä minua neuvomaan ala! kivahti Saara. Olen nuori nainen, en mikään harmaa hiirulainen kirpparilta! Mä haluan syödä ravintoloissa, käydä kauneushoitolassa ja käyttää hienoja tavaroita. En aio tuhlata nuoruuttani köyhyyteen!
Oletko koskaan miettinyt töihin menoa? Anna piikitteli. Se voisi auttaa, ettei tarvitse aina ruikuttaa sukulaisilta.
Hanskim pelkäsi riitaa ja yritti rauhoittaa:
Odotetaas, puhutaan rauhassa. Meillä ei ole varaa autoon, mutta voidaan auttaa pikkusen.
Hyvä poika! Lea iloitsi. Tiesin että autat meitä.
Entäs minä? ärähti Anna. Mun puolesta Saaralle ei tule euroakaan! Sillä on mies hänenkin vastuulla. Minulta ei tipu, asia loppuun käsitelty!
Hanski luikautti nolon katseen äitiinsä ja yritti lepyttää Annaa:
Anna, mitä oikein puhut? Onhan se meidän yhteistä rahaa, mullakin on sanottavaa. Eihän äitikään kuin lainaa pyydä, kyllä hän maksaa takaisin.
Tietenkin maksan! Vai luuletko, että huijaisin? Autan nyt Saaran, maksan sitten kaiken kyllä takaisin.
Anna tunsi olonsa kiusalliseksi, aivan kuin olisi epäillyt leaa huijariksi. Mutta vielä pahempi olisi menettää kaikki säästöt.
Ei, emme voi auttaa, Anna sanoi hieman epävarmemmin. Ymmärtäkää nyt, että säästämme asuntoon, se on tärkeämpää kuin auto.
Mennään äiti, Saara mutisi vihaisena. Näetkö, millaisia ihmisiä nämä ovat? Ajattelevat vain itseään, meidän ongelmat eivät kiinnosta.
Saara kääntyi kannoillaan ja marssi ovesta ulos, näyttäen loukkaantumisensa. Lea seurasi, mutta vilkaisi vielä poikaansa ja mutisi:
Hanski, puhutaan tästä vielä. Eikö sulla ole mitään sanottavaa, kun vaimollasi on kaikki valta?
Kun ovi painui kiinni äidin jälkeen, Hanski kääntyi Annaan ja syytti:
Kuinka sä kehtaat? Mitä äiti musta nyt ajattelee? Että meillä ei ole mukamas varaa auttaa? Onko raha muka tärkeämpää kuin perhe?
Onko tämä nyt oikeasti hätätilanne? Anna vastasi. Onko meille koskaan edes autettu? Mä olen varma, ettei sun sukulaiset anna euroakaan kun säästämme asuntoon. En enää jaksa kuulla yhtäkään tarinaa Saaran vaikeasta elämästä.
Muutaman päivän päästä Anna ja Hanski sopivat riitansa. Anna ei kuitenkaan arvannut, että Hanski aikoi huijata häntä: hän otti asuntoa varten säästetyt rahat ja vei ne äidilleen.
Kun Lea otti pojan vastaan kirjekuori kädessä, hän kehuikin heti:
Hyvin tehty, poika! Tiesinhän minä, että kasvatin sinusta kunnon ihmisen! Älä ole huolissasi, ensin autetaan Saaraa ja sitten hän auttaa teitä vuorollaan. Älä sano Annalle mitään. Olette vielä nuoria, ehtii säästää uudelleen.
* * *
Anna selasi joku päivä Instagramia ja huomasi Saaran uudet kuvat: Saara istui uuden pienen auton ratissa ja hymyili leveästi. Anna meni kysymään mieheltään:
Hanski, tiesitkö että Saara on ostanut auton? Mistä Petri muka sai rahat kasaan? Sulla on kyllä näppärä sisko, aina asiat järjestyy.
Joo, tiesin siitä autosta, Hanski mutisi katsomatta Annaan. Koko perhe kasasi rahat yhteen ja saatiin Saaralle auto.
Mitä tarkoitat, kasattiin yhteen? Annoitko sinäkin? Miksi et kertonut mulle mitään?
Hanski vaikeni, ja Annalle selvisi kaikki. Hän juoksi komeron luo missä säästöt oli ja kauhukseen näki, että rahat puuttuivat.
Mitä sä teit? Anna huusi miehelleen. Oletko tosissasi? Annoit meidän koko säästöt sun siskolle? En voi ymmärtää! Hanski, miten sä kehtasit!
Tällä kertaa yleensä rauhallinen mieskin suuttui ja korotti ääntään:
Ei kuulu sulle! Minä olen mies tässä perheessä ja päätin näin. Me ehditään vielä säästää, mutta Saaran tarvitsee auto heti. Jos jatkat mun sukulaisten haukkumista, mietin kyllä, haluanko edes olla sun kanssa!
Vai niin? Ei tarvitse miettiä, päätin jo etten halua enää olla sun kanssa! Lähden nyt äitini luo, ja muista palauttaa mulle puolet kaikista rahoista!
Anna alkoi kiireellä pakata. Hän oli hirveän pettynyt mieheensä ja toivoi salaa, että tämä pyytäisi anteeksi. Hanski kuitenkin istui sohvalle tuijottamaan televisiota kuin mitään ei olisi sattunut.
Näinkö tämä päättyy? Mä lähden oikeasti, Anna sanoi hiljaa ovella.
Mene vaan. Jos et muutu, et tarvitse palata, Hanski tokaisi kylmästi.
Anna muutti äitinsä luo ja haki avioeroa kuukautta myöhemmin. Ei ole helppoa elää ihmisen kanssa, joka ei arvosta toista. Säästöjään Anna ei kuitenkaan unohtanut kun uhkasi oikeudella, Hanski palautti Annan osuuden. Ja sitten Anna nauroi ystäviensä kanssa: joskus on vain parempi erota kuin kestää muiden röyhkeyttä!
Oliko sun siskosi taas kylässä? Sen jälkeen meidän jääkaappi on aina tyhjänä!
