Ovelle ilmestyi tuntematon Vesa oli ollut ihastunut Janitaan jo koulusta asti. Hän kirjoitti tytölle lappuja ja yritti saada tämän huomion kaikin mahdollisin keinoin. Mutta Janita piti enemmän Kimmo-nimisestä, pitkästä ja vaaleasta pojasta, joka pelasi hänen kanssaan lentopallojoukkueessa. Kömpelö Vesa, jolla oli vieläpä huonot arvosanat, ei saanut tyttöä vilkaisemaankaan itseään. Pian Kimmo alkoi seurustella Elinan kanssa, joka oli rinnakkaisluokalta. Koulun jälkeen Vesa yritti taas voittaa Janitan puolelleen. Hän teki tytölle jopa kosinnan vanhojentansseissa… Janita vastasi kuitenkin tiukasti: ”Ei!” Hän ei halunnut edes kuulla pojasta. Valmistuttuaan Janita pääsi töihin kirjanpitäjäksi. Hänen esimiehensä, Juha-Matti, oli hurmaava tummaverikkö, joka oli kymmenen vuotta häntä vanhempi. Janita ihailee tämän ammattitaitoa, eloisaa ulkonäköä ja älykkyyttä. Välille syttyi tunteita, eivätkä Janitaa häirinneet, että Juha-Matti oli naimisissa ja hänellä oli pieni poika. Juha-Matti vannoi rakastavansa vain Janitaa ja lupasi erota. Vuodet vierivät, ja Janita tottui olemaan viikonloput ja juhlat yksin. Hän odotti yhä, että mies eroaisi ja he voisivat olla yhdessä. Eräänä päivänä Janita näki Juha-Matin vaimonsa kanssa marketissa. Vaimo oli raskaana, ja Juha-Matti piti tätä hellästi kädestä. Hän kantoi kauppakassit ja he lähtivät autolle. Kyynelsilmin Janita seurasi tätä idylliä. Seuraavana päivänä hän irtisanoutui… Uusi vuosi lähestyi. Janitaa ei huvittanut ostaa ruokaa, koristella kotia tai juhlia. Eräänä päivänä hän tuli kotiin ja huomasi, että talossa oli kylmä. Kattila ei toiminut. Janita asui omakotitalossa. Hän yritti soittaa lvi-miehelle, mutta pyhien alla kaikki pyysivät kovaa hintaa, varsinkin kun piti ajaa kaupungin laidalle. Jo luopuneena toivosta Janita soitti ystävälleen. Tämän mies oli alan ammattilainen ja ehkä voisi auttaa. Riikka lupasi heti ottaa yhteyttä mieheensä. Kahden tunnin päästä ovikello soi. Ovelle ilmestyi tuntematon mies, mutta tarkemmin katsottuaan Janita tunnisti… Vesan, vanhan luokkakaverinsa. – Moikka Janita, mitäs täällä on sattunut? – Öö… Mistä sä tiesit? – Pomo soitti, käski tulla tänne, kun täällä on kylmä. Laskitko vedet pois, ettei putket jäädy? – En, enhän mä edes tiedä miten. – No voi jestas, kohta oletkin ilman lämmitystä. Onneksi ei ole kovia pakkasia. Vesa laski vedet, sääti kattilaa ja lähti. Tunnin päästä hän toi tarvikkeet. Pian talo lämpesi. Vesa pesi kätensä ja kysyi: – Janita, sulla vuotaa hana ja lamppu vilkkuu… Eikö miehesi osaa korjata? – Ei mulla ole miestä… – No miksi ei? Etsitkö yhä sitä unelmien miestä? – Ei täällä mitään unelmia ole… Ei vain toista löytynyt, – nainen myönsi. – Miksi sitten kieltäydyit silloin? – Vesa hymyili. Janita ei vastannut… Vesa korjasi hanan, vaihtoi lampun ja lähti kotiin. Janita muisteli lapsuuttaan ja pullukkaa poikaa, joka oli ollut häneen niin rakastunut. Vesa oli muuttunut – varttunut pitkäksi, hoikaksi mieheksi tummine silmineen. Mutta hymy oli ennallaan. Janita ei ehtinyt edes kysyä, oliko Vesa naimisissa. Uudenvuodenaattona ovikello taas soi. Janita hämmästyi – eihän hän odottanut vieraita. Ovelle ilmestyi Vesa juhlapuku päällä ja kukkakimppu kädessä. – Janita! Kysyn vielä kerran. Tuletko vaimokseni, vai odotatko prinssiä eläkkeelle asti? Nainen purskahti itkuun ja nyökkäsi iloisesti. Toinen kosinta hyväksyttiin…

Ovikellon takana seisoi tuntematon mies.

Veikko oli ollut ihastunut Siiriin jo koulun alusta lähtien. Hän kirjoitteli tytölle lappuja ja yritti herättää hänen huomionsa mitä kekseliäimmillä tavoilla.

Mutta Siiri piti enemmän Jannesta, pitkästä, vaaleahiuksisesta pojasta, joka pelasi lentopalloa samassa joukkueessa hänen kanssaan.

Veikon kömpelöä olemusta ja heikkoja koulunumeroita Siiri ei huomioinut ollenkaan.

Ajan kuluessa Janne alkoi seurustella Iiris-nimisen tytön kanssa, joka oli rinnakkaisluokalta.

Lukion päättyessä Veikko yritti jälleen saada Siirin huomion. Hän jopa kosi häntä vanhojentanssien jatkoilla

Mutta Siiri vastasi napakasti “Ei!”. Hän ei halunnut olla pojan kanssa.

Yliopiston jälkeen Siiri valmistui ja sai kirjanpitäjän paikan. Hänen pomonsa oli kymmenen vuotta vanhempi, tumma ja karismaattinen mies, Esko.

Siiri ihaili Eskon ammattitaitoa, älykkyyttä ja tyylikkyyttä. Pian heidän välilleen syntyi voimakas tunneside, eivätkä Siiriä häirinneet edes se, että Esko oli naimisissa ja hänellä oli pieni poika.

Esko vakuutti eroa harkitsevansa ja sanoi rakastavansa vain Siiriä.

Vuodet kuluivat, Siiri oppi viettämään viikonloput ja juhlapyhät yksin. Hän uskoi yhä, että heidän aikansa tulisi vielä ja Esko eroaisi.

Eräänä päivänä Siiri näki Eskon kaupassa vaimonsa kanssa. Vaimon vatsan muoto paljasti, että tämä odotti toista lasta, ja Esko piti hellästi kädestä kiinni. He jäivät juttelemaan ja poistuivat yhdessä autolle.

Siiri katseli kyynelsilmin idyllistä näkyä.

Seuraavana päivänä hän irtisanoutui.

Uusi vuosi lähestyi. Siirin mieli oli maassa, eikä hän halunnut ostella ruokaa, koristella kotia tai valmistautua juhlaan.

Kotiin palattuaan hän huomasi talon olevan kylmä. Selvisi, että öljykattila oli lakannut toimimasta. Siiri asui vanhassa omakotitalossa kaupungin laidalla.

Hän yritti soittaa huoltomiehelle, mutta kaikki pyysivät pyhien aikaan suurehkoa summaa, etenkin kun työkeikka olisi syrjässä.

Viimein Siiri soitti ystävälleen, Sannalle, jonka mies työskenteli alalla. Sanna lupasi kysyä puolisoltaan, ehtisikö hän auttaa.

Kahden tunnin päästä ovikello soi.

Oven takana seisoi vieras mies, mutta Siiri tunnisti hänet Veikoksi, vanhaksi luokkatoveriksi.

Hei Siiri, mikä täällä oikein on vialla?

Öö Miten tiesit?

Pomoni käski tulla tälle osoitteelle, ettei täällä palella. Oletko päästänyt vedet pois putkista, etteivät ne jäädy?

En, enkä tiedä miten.

No mutta, niin voi jäädä ilman lämmitystä. Onneksi ei ole kovat pakkaset, Veikko totesi.

Veikko tyhjensi nopeasti vedet järjestelmästä, korjasi jotain kattilassa ja lähti hakemaan varaosia.

Tunnin päästä hän palasi mukanaan tarvittavat tarvikkeet.

Hetken päästä talo oli taas lämmin. Veikko pesi kätensä ja kysyi:

Siiri, täällä on hana vuotamassa ja lamppu vilkkuu… Mitä miehesi ei ehdi niitä korjata?

Ei minulla ole miestä

Ai jaa? Vieläkö etsit täydellistä?

Mikä täydellinen Ei ketään ole, nainen myönsi.

Miksi siis silloin minut torjuit? Veikko hymyili lämpimästi.

Siiri vaikeni.

Veikko korjasi hanan, vaihtoi lampun ja lähti kotiin.

Siiri jäi miettimään lapsuutta, nuoruutta, pyöreää poikaa, joka oli ollut häneen ihastunut.

Veikosta oli tullut hoikka, pitkä mies tummine silmineen mutta hymy oli säilynyt samana.

Siiri ei ehtinyt edes kysyä, oliko mies naimisissa.

Kunnes tuli 31. joulukuuta. Joku soitti ovelle illalla.

Siiri ihmetteli ovella seisoi Veikko, yllään uusi puku ja kädessään kukkakimppu.

Siiri! Kysyn vielä kerran. Tuletko vaimokseni, vai odotatko prinssiä eläkepäiviin asti?

Nainen liikuttui kyyneliin ja nyökkäsi onnellisena.

Toisella kertaa kosinta tuli hyväksytyksi.

Joskus elämä antaa uuden mahdollisuuden sille, joka ei ollut ehkä silloin oikea, mutta voi myöhemmin tuoda elämään pysyvän onnen. Jokainen kohtalo on mahdollisuus kasvaa, unohtaa vanhat unelmat ja huomata todellinen arvo juuri rinnalla olevassa ihmisessä.